Karkkipäivä

Sairastettuani taannoin reilun kuukauden ajan sitkeää flunssaa, menetin mielenkiintoni säntilliseen ruokailuun ja annoin itselleni luvan vetäistä liikunnan uupuessa myös ruokahuolto täysin lekkeriksi. Niinpä lohduttelin itseäni aivastusten ja yskimisten välissä sekä kaupan että oman keittiön leipomuksilla ja sanomattakin on selvää, että ympärivuorokautinen sokerihumala yhdistettynä tiiviiseen oleskeluun sohvan pohjalla, alkaa muutaman viikon jälkeen tuntua paitsi kunnossa, myös näkyä ulkomuodossa.

Sairastellessa en stressannut asiasta sen enempää, siinä tilassa kun syömättä jätetty pulla olisi harmittanut takuulla enemmän kuin syöty. Mutta kun flunssa oli vihdoin ohi ja palasin takaisin treeneihin, tuli melko voimakaskin halu muuttaa ruokaympyrä vastaamaan uutta energiatarvetta. Ja niin se on, että kun aika on kypsä, käy ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi melkein kuin itsestään.

150516_1

Vaikka tällä treenimäärällä sitä kai voisi syödä melkein mitä vaan, haluan nopeuttaa flunssaa edeltäviin kiloihin (sekä vaa’alla että tangossa) pääsyäni rajaamalla sokeriherkut vain yhteen päivään viikossa. Muutaman ensimmäisen vieroitusoireisen päivän jälkeen ei herkkuja ole tehnyt edes mieli, ainakaan kovin paljon, sillä kupuni on jatkuvasti täynnä ihan oikeaa ruokaa, rehellistä muusia ja soosia. Toteutankin tällä hetkellä dieettiä ”syö oikeaa ruokaa niin paljon kuin pystyt” yhdessä treeniohjelmani ”treenaa niin paljon kuin pystyt” kanssa.

Ansaittua karkkipäivää vietän sunnuntaisin, jalkapunttipäivänä, joten aivan harakoille ei herkuttelu pääse valumaan, mutta toisaalta höykytys ei kuitenkaan ole sitä luokkaa, että pari treenin pohjalle nautittua kakunpalaa saisivat palan nousemaan kurkkuun. Sen verran olen kuitenkin luonut itselleni sääntöjä tämänkin päivän suhteen, etten jätä välistä niitä ihan oikeita aterioita. Tämä osaltaan hillitsee syötävän makean määrää, mutta mikä tärkeintä – ne oikeat eväät ovat kuitenkin sitä, joilla jaksan treenata myös seuraavana päivänä.

150516_2

Yksi valtaisa ongelma hommassa kuitenkin on. Jo muutaman vähäsokerisen viikon jälkeen olen huomannut, että makeansietokykyni on laskenut roimasti. Vaikka karkkipäiväksi tulee hamstrattua monenmoista herkkua, ei kurkku yksinkertaisesti vedä sellaista määrää makeaa kuin mieli tekisi. Ongelma sinänsä on positiivinen, mutta kuinka kummassa ehdin maistamaan kaikkia kesän uutuusjäätelöitä, kun viime vuoden uutuuksistakin on vielä iso osa testaamatta?

 

Maitotesti

Kirjoitin edellisessä jutussani siitä, kuinka aloin saada maitotuotteista mystisiä vatsavaivoja heti Suomeen muutettuani, vaikka Kaliforniassa maito ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia ongelmia. Olen nyt maalaisjärkeillyt syitä äkilliselle maitoherkkyydelleni.

Suomessa tavallinen kaupoissa myytävä maito on sekä pastöroitu (lievä lämpökäsittely, joka tuhoaa maidosta bakteerit) että homogenoitu (rasvan pilkonta). USA:ssa homma on sama, mutta lievän lämpökäsittelyn sijaan kuumennus on rajumpi. Prosessointinsa vuoksi USA:ssa tavallinenkin maito on ilmeisen lähellä laktoositonta maitoa ja oletan, että siihen totuttuani on sietokykyni laktoosiin laskenut enkä maailmalta palattuani enää siedä suomalaista maitoa.

200416_2

Edelliseen juttuuni tulleissa kommenteissa minua kannustettiin kokeilemaan sekä luomumaitoa että suoraan tilalta saatavaa raakamaitoa. Kaasuräjähdystenkin uhalla päätin kokeilla molempia. Ensimmäiseksi kaupasta tarttui mukaani luomutäysmaitoa, joka on pastöroitua, mutta homogenoimatonta. Homogenoimattomuus näkyi maidon pinnalla lillivinä epämääräisinä rasvakokkareina, mutta pienellä ravistuksella nekin tasoittuivat. Tavoistani poiketen join maitoa kaksi suurta lasillista ruoan kanssa ja ryhdyin odottelemaan.

Vaikka Valio ei asiaa myönnäkään eikä asiaa ole muutenkaan aukottomasti todeksi todistettu, on juuri homogenointia syytelty vatsavaivojen aiheuttajaksi useissa tapauksissa. Tämä siksi, että moni itseään laktoosi-intolerantikoksi luullut onkin sietänyt luomumaitoa hyvin, vaikka se sisältääkin laktoosia saman verran kuin tavallinen maito. Näin kävi myös itselleni. En saanut luomumaidosta minkäänlaisia vatsaoireita.

200416_5

Seuraavaksi hain pienen ämpärillisen maitoa suoraan maitotilalta. Vaikka tila ei varsinainen luomutila olekaan, on tankista löytyvä maito sitä todellista lehmänmaitoa, eli nykykielellä kutsuttuna raakamaitoa. Raakamaitoa ei ole pastöroitu eikä homogenoitu, joten kyseessä on melkoisen ehta tavara.

200416_4

Vaikka en suuresti maidon mausta välitäkään, niin voi taivaanvallat kuinka hyvää raakamaito on! Sen lisäksi, että join maitoa sellaisenaan heti muutaman lasillisen, valmistimme siitä myös maailman parasta pannukakkua, joten ilmassa oli varsin otolliset eväät vuosituhannen vatsakivulle. Pannukakun aiheuttamaa perusähkyä lukuunottamatta ei mitään dramaattista kuitenkaan tapahtunut. Ei vatsanväänteitä. Ei pierun pierua.

200416_3

Omalla kohdallani on siis todistettu, että elimistöni kyllä sietää maitoa, kunhan sitä ei ole yliprosessoitu. Jos pitäisi valita vielä tavallista kaupan maitoakin enemmän prosessoidun hylamaidon ja luonnollisemman luomumaidon väliltä, niin valitsen kyllä luomumaidon. Ja jos pitää valita luomumaidon ja suoraan tilalta saatavan prosessoimattoman raakamaidon väliltä, niin tämäkin valinta on helppo.

Raakamaitoa, kiitos. Kaikkine luonnollisine rasvoineen ja bakteereineen päivineen.

 

 

 

Laktoosivamma

En ole juurikaan juonut maitoa sitten lapsuusvuosien, mitä nyt joskus aamuyön tunteina grillisapuskan painikkeena tai tuoreen pullan kaverina. Muutoin olen kyllä käyttänyt maitotuotteita niin ruoanlaitossa kuin leivonnassakin, ja etenkin kreikkalaisesta jogurtista tuli oleellinen osa päivittäistä ruokaympyrääni USA:ssa asuessani.

Suomeen palattuani sietokykyni maitotuotteiden suhteen kuitenkin muuttui. Ostin ahneuksissani heti ensimmäiseltä kauppareissulta kassillisen rahkaa, mutta jo muutaman purkin jälkeen totesin, ettei vatsani kuuden rahkattoman Kalifornia-vuoden jälkeen enää kestänytkään tuota perinteistä bodariruokaa. Muutaman vatsanväänteisen yön jälkeen siirryin takaisin jogurtin syöjäksi, mutta Suomessa valmistettuna sekin tuntui kuplivan kummasti vatsassa.

170416_1

Koska paluumuuttomme ajoittui joulunaikaan, tulin syöneeksi useampana päivänä riisipuuroa aamupalaksi ja voi elämänkevät minkä turvotuksen se saikaan aikaan! Kun sama ilmiö toistui myöhemmin maitoon tehdyn ohrapuuron kanssa ja pääsiäisenä mämmin kanssa nautittu kuohukerma sai vatsani näyttämään siltä, kuin olisin kolmannella kuulla raskaana, tajusin vihdoin, ettei elimistöni yksinkertaisesti enää kestänyt suomalaisia maitotuotteita. Hetken epäuskon jälkeen siirryin laktoosittomiin tuotteisiin ja yllätysraskauteni hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin.

Koska aihe on minulle jokseenkin uusi enkä ole siihen liiemmin perehtynyt, niin viisatkaa hyvät ihmiset jos tiedätte, että miksi ihmeessä vatsani kestää amerikkalaisia maitotuotteita, mutta ei suomalaisia? Sen tiedän, että vaikka maallikko ei makueroa huomaakaan, niin jotain eroa prosessoinnissa on, sillä Amerikassa ihan tavallinenkin maito kestää jääkaapissa hyvänä reilun kuukauden, kun taas suomalainen maito kävelisi tuossa ajassa jääkaapista ulos ihan itse.

 

Pääsiäisen leivontavinkki: ei näin

Nappasin tuossa menneellä viikolla kauppareissulta mukaani Lidlin oman Liedellä-ruokalehden. Mainitsemisen arvoista on, että lehdykkä tarjoaa paitsi silmänruokaa, myös ihan varteenotettavan näköisiä reseptejä ja vinkkejä. Yksi leivontavinkki pisti kuitenkin lehden sivuilta väsyneelle silmään ja aiheutti hervottoman nauruhepulin. Nimittäin tämä pupusämpylä.

150316_1

Okei, ehkä se olen vaan minä ja ehkä mieheni on vaan ollut liian pitkään reissussa, mutta minä en kyllä näe tuossa kuvassa pupua vaan jotain ihan muuta.

Olen nyt käännellyt ja väännellyt lehteä ja ymmärrän, että ehkä ennen paistamista nuo kaksi pienempää uloketta vielä näyttivät etäisesti kaninkorvilta ja tuo isompi kikkare tuossa keskellä päältä(?), mutta… eih, luoja paratkoon, älkää nyt hyvät ihmiset yrittäkö tehdä sämpylätaikinasta pääsiäispupua, vaikka lehti siihen yllyttääkin. Se söpö pääsiäispupu nimittäin muuntautuu uunissa kuppaiseksi pääsiäismunaksi.

Bon appétit.

 

Ps. Joojoo, olipa mauton juttu. Mutta hei, kivat sulle jos itse pystyt vielä tämän jälkeen nauttimaan pupusämpyläsi naama peruslukemilla.

Syötävän hyvät ruusut

En tiedä minkälaisia videopätkiä teidän muiden miehet netissä katselee, mutta itse yllätin mieheni katselemasta leivontavideoita.

Tällä kertaa miehen mielenkiinnon herättivät varsin kompleksisen näköiset ruusukkeet, joiden valmistaminen vaati kuitenkin enemmän nokkeluutta kuin sorminäppäryyttä. Koska pakastimesta löytyi vielä joulun jäljiltä leivontaan tarvittavia torttutaikinalevyjä, päätti mies laittaa näkemänsä reseptin toteutukseen samantien ja pyöräyttää sekä vaimolle että anopille ruusuja viikonlopun kunniaksi.

Ottakaahan neuvosta vaari, sillä näistä syötävän hyvistä ruusuista saa kivan ja persoonallisen yllätyksen vaikkapa ystävänpäiväksi!

 

Ruusuihin tarvitset:

Torttutaikinalevyjä
Omenan
Sitruunamehua
Omena- tai hedelmämarmeladia
Kanelia
Muffinssivuoan
Voita vuoan voiteluun
Tomusokeria koristeluun

  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  2. Leikkaa omena ohuiksi siivuiksi ja laita sitruunamehulla maustettuun veteen niin, että siivut juuri peittyvät. Keitä mikrossa sen aikaa, että omenasiivut hieman pehmenevät.
  3. Kauli taikinalevyjä hitusen ohuemmaksi ja leikkaa ne pitkittäin puoliksi.
  4. Valele taikinalevy marmeladilla ja asettele omenasiivuja lomittain taikinalevyn toiselle laidalle. Ripottele päälle kanelia, taita taikinalevy kaksinkerroin ja kieritä rullalle.
  5. Aseta ruusukkeet voidellulle muffinivuoalle ja paista 35-40 minuuttia, tai kunnes ruusut ovat saaneet hieman väriä.
  6. Kun ruusut ovat jäähtyneet, siivilöi päälle tomusokeria koristeeksi.

060216_1060216_2060216_3060216_4060216_5060216_6060216_7060216_8

 

Helppo tapa tehdä vaimo ja anoppi onnelliseksi!