Mitä oikeasti haluaisin tehdä?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt miettimään, että mitä ihan oikeasti haluaisit tehdä? Jos lasketaan pois velvollisuuksiin kuluva aika ja käsitellään jäljelle jäävää vapaa-aikaa, niin tuleeko se oikeasti käytettyä siihen, mitä todella haluaa tehdä?

Tässä aamukahvia juodessani pohdin, että aina välillä sitä jumittuu tekemään asioita vain, koska on tottunut tekemään niin. Silloin liu’utaan helposti kauas niistä ajoista, jolloin kyse oli vielä silkasta halusta. Kuvioihin astuu mukaan ruma kaveri nimeltään rutiini.

Toinen todellisten mielihalujen vihollinen on järki. Sitä haluaisi ehkä käyttää lomapäivän lukemiseen, mutta tuleekin kääntäneeksi perunamaan ja kitkeneeksi rikkaruohoja, sillä onhan se nyt paljon hyödyllisempää. Tai sitten haluaisi vain tehdä kevyen lenkin luonnon helmassa, mutta päätyykin vetämään intervalleja verenmaku suussa, koska se on niin paljon tehokkaampaa. Ja niin järki jyrää alleen sen, mitä oikeasti olisi halunnut tehdä.

En nyt tarkoita, että elämässä tulisi mennä aina sieltä, missä aita on matalin. Mutta ei myöskään tarvitse aina kivuta siitä korkeimmasta kohdasta tai kulkea tylsästi portista. Haastankin kaikki pohtimaan vapaa-aikansa käyttöä, heittämään hetkeksi rutiinit ja järjen sivuun ja tekemään juuri sitä, mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

*****

Kunhan dieetti ja kisa ovat ohitse ja kroppa palautettu pikkuhiljaa tavalliseen elämänrytmiin, aion tarkastella tekemisiäni ja todellisia halujani uusin silmin. Minä kyllä nautin salitreenaamisesta, ihan aidosti, mutta ihan näin rutiininomaista ja aikaavievää en sen tahtoisi kisan jälkeen olevan. Minulla kun olisi mielessäni niin monta muutakin asiaa, joita haluaisin tehdä, mutta en ole aikoihin ehtinyt.

Näillä ajatuksilla en nyt vielä uskalla leikitellä liikaa, jotta motivaationi pysyisi korkealla myös nämä viimeiset päivät. Yksi asia on kuitenkin varma. Lähitulevaisuudessa aion juosta kuumalla hiekalla, sukeltaa katsomaan elämää koralliriutalla ja sekoittaa aamudrinkkiini proteiinijauhon sijaan lorauksen rommia.

Tänään suunnataan kuitenkin vielä salille, toistamiseen.

Pysähdytään hetkeksi

Siihen minä pysähdyin. Peilin eteen juuri, kun olin lähdössä ulos ovesta. Päälläni uudet lempifarkut, kevyt meikki ja tukkakin puhtaana. Miten en huomannut aiemmin?

Meillä on elämässämme niin kiire. Tavoitteet siintävät tulevaisuudessa niin kirkkaina, ettemme tajua kiinnittää huomiota nykyhetkeen. Siihen, mitä olemme jo saavuttaneet ja mitä olemme nyt. On opiskeluja, töitä, dieettejä, lastenkasvatusta ja talonrakennusta. Projektia toisensa perään, jotka tulee saada valmiiksi. Mutta ei elämä ole pelkkä päämäärä, suurimman osan ajasta olemme kuitenkin matkalla.

Siinä minä seisoin ja tajusin, että vaikkei dieettini ole valmis vielä viikkoihin, olen jo tullut hyvän matkaa lähemmäksi tavoitteitani. Itse asiassa olen jo nyt saavuttanut kunnon, jollaisessa en ole ollut koskaan aiemmin. Peilistä minua katseli terve, voimakas, hyvinvoiva ja iloinen reilu kolmekymppinen. Tulin valtavan onnelliseksi. Tästä päivästä eteenpäin, aion kirkkaasta tavoitteestani huolimatta, nauttia myös itse matkasta ja siitä, mitä olen jo saavuttanut.

Haastan kaikki muutkin pysähtymään hetkeksi, vetämään henkeä ja nauttimaan siitä, mitä on tässä ja nyt. Onnellista viikonloppua!

Arkinen hyvän mielen vinkki

Meillä täällä Lilyssä vietetään tällä viikolla hyvän mielen viikkoa. Niinpä myös Onnenpäivä kantaa kortensa kekoon paremman ja iloisemman elämän puolesta. Koska sodin sitä ajatusta vastaan, että eletään vain viikonloppuisin ja arki on yhtä pakertamista työtunnista toiseen, jaan kanssanne vinkin, joka saa iloiselle mielelle myös keskellä viikkoa. Ja koska liikunta on lähellä sydäntäni, liittyy arkinen hyvän mielen vinkkini juurikin liikkumiseen.

Jos seitsemältä aamulla hymyilyttää kuntosalin ovella näin kovasti,

ei päivästä voi tulla kovin huono.

 

Avainsana iloisempaan mieleen on aamuliikunta. Ja ennen kuin alatte tuhahdella siellä ”no joo, olisihan se pitänyt arvata…”, niin malttakaapa tovi. Aivan ensimmäisenä nimittäin unohdetaan kaikki laihduttamiset, kuntokuurit ja ruokavaliot ja otetaan aamuinen liikuntatuokio puhtaasti hyvän mielen kannalta. Eikö olekin jo paljon kivempi lähtökohta liikkumiselle?

Aamuliikunta on ollut osa arkeani jo vuosia. Päivä käynnistyy virkeämmin, olo on rento ja mieli avoin ja iloinen. Olen jopa huomannut keskittymiskykyni olevan parempi, kun ruumiille on annettu tekemistä ennen työtuoliin istahtamista. Ja totuus on se, että suuri osa visaisista ongelmista, niin työssä kuin omassa elämässäkin, on ratkennut nimenomaan aamuisen liikuntahetken aikana. Voisinkin väittää, että päätös lähteä ensimmäiselle aamulenkille joskus vuosia sitten, on ollut yksi elämäni parhaista valinnoista ja yksi pisimmistä askeleista kohti onnellisempaa elämää.

Aamuliikunnan ei tarvitse olla hikijumppaa eikä kaloreiden polton maksimaalista. Päinvastoin, aamuliikunnan tulee olla sopivan rentoa, vaikka vain kävelyä. Nimittäin tietoisuus kovasta treenistä heti sängystä noustua, tekee liikkeelle lähdöstä taatusti epämiellyttävää ja tappaa innostuksen heti alkuunsa. Tiedän, että ennen töihin lähtöä suoritettu liikunta vaatii herätyskellon virittämistä uudelleen tunnin verran aikaisemmin kuin ennen, mutta lupaan, että pienen reippailun jälkeen olet enemmän hereillä kuin normaalisti olisit koko päivänä. Tämän takia olenkin suositellut aamuliikuntaa kaikille stressistä, masennuksesta, väsymyksestä tai muista negatiivisista tuntemuksista kärsiville tuttavilleni. Vaikka ei aamuliikunta takaakaan sitä, etteikö joku asia voisi silti myöhemmin päivällä mennä mönkään, niin iloisemmalla mielellä on vastoinkäymisetkin helpompi ottaa vastaan.

Haastankin kaikki lukijat, joilla vain teoreettinen mahdollisuus on, menemään tänä iltana hieman aikaisemmin nukkumaan, virittämään herätyskellon soimaan tuntia aikaisemmin ja aloittamaan päivä pienellä reippailulla!

Entä onko teillä lukijoilla jokin muu erityinen konsti tehdä arjesta iloisempi? Nyt laitetaan hyvän mielen vinkit kiertoon!

Pakotettuja lupauksia ja uusia alkuja

Noniin. Nyt se vuosi sitten vaihtui ja yhdellä jos toisellakin on edessään uusi alku, terveellisempi ruokavalio, laihdutuskuuri, hikiset jumppatunnit, tipaton tammikuu, tupakkalakko, ostokielto, säästötilin avaaminen ja mitä nyt kullakin.

Olen oikeasti vähän skeptinen kaikkia uuden vuoden lupauksia kohtaan. Tiedättehän sen hillittömän ruuhkan, joka kaikilla kuntosaleilla on tammikuussa? Sen, joka hiipuu ennen helmikuun puoltaväliä ja lopulta, kun päästään maaliskuulle, ovat jäljellä painojen äärellä ne samat vanhat naamat kuin ennen uuden vuoden lupausten täytäntöönpanoa.

Tai ajatellaanpa tipatonta tammikuuta. Minulle korkin ruuvaaminen kiinni väkipakolla on aina kielinyt jonkin tasoisesta ongelmasta. Perustelut, joita tälle tempaukselle olen kuullut, liittyvät lähes poikkeuksetta siihen, että”viime aikoina on mennyt vähän liian kovaa”. Tammikuu kyllä katkaisee putken, mutta estääkö se yhdentoista kuukauden bileputkea alkamasta uudelleen? Riittääkö 31 päivää asenteen muutokseen vai johtaako se tipattoman loppumisen juhlintaan helmikuussa?

Uskon, että näillä hyvää tarkoittavilla ja hyvinvointia edistävillä kauniilla ajatuksilla ja lupauksilla olisi paremmat mahdollisuudet johtaa onnistumiseen ihan tavallisena päivänä. Ratkaisevaa on tehdä muutos silloin, kun se itsestä tuntuu oikealta. Jos muutosta todella haluaa, sen aloittaa loppuelämän ensimmäisenä päivänä, tänään. Ei ensi maanantaina, ensi kuussa eikä väkisin tammikuun ensimmäisenä, jolloin naistenlehdet siihen aggressiivisesti painostavat.

Oletko sinä onnistunut päätöksessäsi? Oliko se uuden vuoden lupaus vai syntyikö päätös aivan tavallisena päivänä?

Oikeastaan viha on aika helppo selättää

Suurimmalla osalla meistä on sellainen. Joku, jota ajatellessa veri kiehuu ja näemme punaista, joku joka teki väärin, joku joka satutti.

Silloin on helppo jäädä katkeruuden, vihan ja inhon kierteeseen. Uhrata itsensä kostonhimolle, rakentaa huomaamattaan maailma sen ympärille, jota eniten halveksii.

Pienikin vihalle annettu aika on pois onnellisuudesta, jokainen kostosuunnitelmaan käytetty ajatus pois ilolta. Jokaisella meistä on mahdollisuus valita, ihan joka hetki. Vihaanko vai iloitsenko?

Sillä hetkellä, jolloin olisin voinut vihata, minä laitoin jalkaani kengät,

jotka hymyilyttivät. Valinta oli aika helppo.