Mitä oikeasti haluaisin tehdä?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt miettimään, että mitä ihan oikeasti haluaisit tehdä? Jos lasketaan pois velvollisuuksiin kuluva aika ja käsitellään jäljelle jäävää vapaa-aikaa, niin tuleeko se oikeasti käytettyä siihen, mitä todella haluaa tehdä?

Tässä aamukahvia juodessani pohdin, että aina välillä sitä jumittuu tekemään asioita vain, koska on tottunut tekemään niin. Silloin liu’utaan helposti kauas niistä ajoista, jolloin kyse oli vielä silkasta halusta. Kuvioihin astuu mukaan ruma kaveri nimeltään rutiini.

Toinen todellisten mielihalujen vihollinen on järki. Sitä haluaisi ehkä käyttää lomapäivän lukemiseen, mutta tuleekin kääntäneeksi perunamaan ja kitkeneeksi rikkaruohoja, sillä onhan se nyt paljon hyödyllisempää. Tai sitten haluaisi vain tehdä kevyen lenkin luonnon helmassa, mutta päätyykin vetämään intervalleja verenmaku suussa, koska se on niin paljon tehokkaampaa. Ja niin järki jyrää alleen sen, mitä oikeasti olisi halunnut tehdä.

En nyt tarkoita, että elämässä tulisi mennä aina sieltä, missä aita on matalin. Mutta ei myöskään tarvitse aina kivuta siitä korkeimmasta kohdasta tai kulkea tylsästi portista. Haastankin kaikki pohtimaan vapaa-aikansa käyttöä, heittämään hetkeksi rutiinit ja järjen sivuun ja tekemään juuri sitä, mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

*****

Kunhan dieetti ja kisa ovat ohitse ja kroppa palautettu pikkuhiljaa tavalliseen elämänrytmiin, aion tarkastella tekemisiäni ja todellisia halujani uusin silmin. Minä kyllä nautin salitreenaamisesta, ihan aidosti, mutta ihan näin rutiininomaista ja aikaavievää en sen tahtoisi kisan jälkeen olevan. Minulla kun olisi mielessäni niin monta muutakin asiaa, joita haluaisin tehdä, mutta en ole aikoihin ehtinyt.

Näillä ajatuksilla en nyt vielä uskalla leikitellä liikaa, jotta motivaationi pysyisi korkealla myös nämä viimeiset päivät. Yksi asia on kuitenkin varma. Lähitulevaisuudessa aion juosta kuumalla hiekalla, sukeltaa katsomaan elämää koralliriutalla ja sekoittaa aamudrinkkiini proteiinijauhon sijaan lorauksen rommia.

Tänään suunnataan kuitenkin vielä salille, toistamiseen.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s