Kaikkien Suomesta kannettujen tuliaisten lisäksi mukanani Kalifornian aurinkoon salamatkusti viheliäinen kesäflunssa, joka nosti rumaa päätään ensimmäisen kerran pari päivää sitten. Tänään tuo inhotus pyrkii ulos nenästäni, hakkaa nyrkein ohimoani ja saa minut syömään tolkuttomasti suklaata. Kirottua.
Suomesta tarttuneet tai vieraiden mukana kulkeutuneet flunssat ovat kuitenkin yhtä lukuunottamatta ainoita, joita olen viimeisen kolmen vuoden aikana sairastanut. On käsittämätöntä, että minä, joka Suomessa sairastin joka talvi pari kolme flunssaa ja kesäflunssat päälle ja kärsin vielä astmastakin, en ole Kaliforniassa oleskelun aikana sairastanut juuri lainkaan. Liekö sitten lempeä ilma, runsas auringonvalo, letkeä elämänmeno ja iloinen mieli saaneet minut voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin vai mistä tämä ainaisen sairastelijan ihmeparantuminen oikein johtuu?
Tarkastellaanpa ensin astmaa, joka minulla todettiin lapsena ja joka on vaikuttanut liikkumiseeni aina aikuisikään saakka. Tai ehkä tällä hetkellä olisi parempi puhua astmattomuudesta, sillä viime vuosien aikana tuo sairaus on muuttunut lähes täysin oireettomaksi. Suurin syy oireiden helpottumiseen löytynee liikunnasta. Niin pahalta kuin ensimmäiset lenkit tuntuivatkin, on astmani sinnikkään harjoittelun seurauksena pikkuhiljaa siirtynyt elämässäni taka-alalle. Siitä, kun jouduin pysähtymään kesken lenkin keuhkojen lakattua toimimasta, on tultu pitkä matka nykyhetkeen, jossa jaloistani loppuu voima ennen kuin keuhkoistani happi. Ei se helppoa ole ollut, mutta voi tätä riemua, kun tunnen olevani terve!
Paikallisten kausiflunssien välttäminen onkin sitten vaikeampi selittää. Ehkä kyse on tuurista tai ilmastosta, ehkä parantuneesta yleiskunnosta ja astman selätyksestä, mutta eniten uskon hyvän mielen voimaan. Jätettyäni murheet taka-alalle ja saatuani elämäni sellaiseen tasapainoon kuin se nyt kohdallani vain on mahdollista, olen voinut kaikin puolin paremmin. En lohduta itseäni sokerilla (paitsi nyt, sinä kirottu suomi-flunssa!) vaan syön terveellisesti ja säännöllisesti, nukun hyvin, olen pirteämpi, urheilen ja rakastan.
No, kaiken tämän hehkutuksen jälkeen putoan takaisin maanpinnalle ja yritän hoitaa Suomesta tuomani kesäflunssan pois päiväjärjestyksestä ja pysyä positiivisena edessä häämöttävästä treenitauosta huolimatta. Onpahan aikaa sitten vaikka blogata, kun ei urheillakaan voi.
Mutta voisiko nyt joku ystävällisesti kertoa, että miksi ihmeessä vältän kaikki paikalliset kausiflunssat, mutta kuitenkin sairastun flunssaan aina Suomessa käydessä? Ja miksi kipeänä ollessa on pakko syödä suklaata?
Hetket, jolloin kaikki menettää merkityksensä, ovat niitä merkityksellisimpiä
Lembert Domen päälle kiipesi polkua pitkin takakautta parissakymmenessä minuutissa. Kuvan keskivaiheilla oleva kiipeilijä oli kuitenkin valinnut hieman erilaisen reitin kuin meidän seurueemme.
Vaikkei aivan loiva ollut meidänkään reittimme loppumatkasta. Korkeanpaikankammoista jännitti alastulo melko paljon.
Ympärille avautuva maisema näytti huipulta käsin joka suuntaan jokseenkin tältä. Se hiljaisuus…!
Tämä orava elää vaarallista elämää.
Tuulesta ja kankeudesta huolimatta taivuin vielä lopuksi hienoon poseeraukseen.
Onnenpäivä 