Selailin tänään kaikkea sitä informaatiota, jota Google Anatytics blogini lukijoista keräilee. Tietäisittepä vain mitä kaikkea teistä tiedän!

Hei te ympäri maailman olevat lukijani, ilmiantakaa itsenne!

Oikeasti Analytics tallentaa likaisten yksityiskohtien sijaan paljon mielenkiintoista informaatiota mm. lukijoiden sijainnista ympäri maailman. Kukapa olisi arvannut, että minulla on viimeisen kuukauden aikana ollut lukijoita 51 eri maasta! Alunperin listalla oli 52 maata, joista yksi oli Ahvenanmaa. Omituista sinänsä, kyllähän Googlen pitäisi tietää kaikki, kaikesta ja kaikista.

Koitetaanpas nyt kerätä kaikki nuo 51 maata kommenttikenttään (okei, realistista olisi saada ehkä parikymmentä)! Eli hei te ulkomailla oleskelevat suomalaiset siellä! Kommentoikaa alle missä päin olette ja miksi.

Eilen minä sitten tein sen. Ostin lyhyehkön harkinnan jälkeen jo jonkin aikaa haaveissani ja unelmissani viipyilleen italialaisen kaunottaren. Ja voi kuinka voikaan yksi muotoilun taidonnäyte tehdä pienen ihmisen onnelliseksi!

Ei, se ei ole Pradaa eikä edes Guccia.

 

Eihän tämä mikään Prada ole, mutta ihan kelpo kauppakassi kuitenkin.

Kuvissa siis MV Agusta Brutale 1090RR vuosimallia 2010.

 

Enpä muista ihan hetkeen, että olisi reilun tunnin matka lähes viivasuoraa moottoritietä ollut niin hauska, kuin eilen uutta pyörää kotiin hakiessa. Maltan tuskin odottaa, että ehdin ensimmäiselle oikealle huviajelulle. Niin ja kaikki syksyn tulevat sateet ovat muuten viikonloppujen osalta sitten peruttu, ettäs tiedätte.

Tuli muuten mieleeni, kun aina välillä kuulen ihmisten päivittelevän, etten näytä siltä, että ajaisin moottoripyörää, että miltähän moottoripyöräilijän sitten pitäisi näyttää? Mieheltä?

Perjantai on yksi hienoimmista viikonpäivistä. Niistä pakollisista toimenpiteistä, kuten vaikkapa töistä huolimatta, perjantai on täynnä mahdollisuuksia ja valintoja. Jos haluaisin, voisin vain lähteä johonkin ja tulla takaisin vasta sunnuntaina. Ja taas toisaalta, perjantaina on lupa huokaista, asettua mukavasti selinmakuulteen sohvalle ja jämähtää siihen koko viikonlopuksi. Perjantaina on kaikki mahdollista, mutta edes silloin ei kaikki mene niin kuin Strömsössä.

Aamuseitsemältä varpistelin halki viileän lattian makuuhuoneen parvekkeen ovelle. Ovi oli ollut yön auki ja syksyn ensimmäinen, hieman viileämpi aamu oli hiipinyt salaa sisään.

Lenkkarit odottivat vaativina aamucardiolle lähtöä alakerrassa. Siihen portaille istahdettuani ja nauhoja sitoessani minä kuuntelin hetken itseäni. Päivän ensimmäinen valinta. Ja ei, tänään ei huvita. Niin jätin välistä viikon viidennen aamucardion. Kulkeepahan illan jalkapuntti paremmin.

Suuntasin takaisin sänkyyn viltin alle odottelemaan, että ovesta sisään virtaava ilma muuttuisi lämpimäksi. Treenin sijasta syvennyin syksyä pursuaviin aikakauslehtiin, kunnes kiireetön mies kömpi saman viltin alle. Päivän toinen valinta. Laitoin lehdet pois.

Aika pukeutumisen ja päivän kolmannen valinnan. Olo tuntui heti atleettisemmalta väliin jääneestä treenistä huolimatta, kun nykäisin jalkaani Better Bodiesin college-pöksyt. Taidankin viihtyä näissä koko päivän.

Perjantain kunniaksi olisin voinut tehdä jotain monimutkaista aamupalaa, asetella sen kauniisti lautaselle ja ottaa nätin kuvan. Edessä oli päivän neljäs valinta ja päädyin voitelemaan pikaisesti paahtoleivän päälle kerroksen maapähkinävoita. Ei niin kaunista, mutta niin hyvää.

Ensin työt, sitten huvi. Minä tein päivän viidennen valinnan ja töiden sijaan valitsinkin ensin huvin, eli pyhitin aamuni blogille.

Ja sitten päivän pakollinen ohjelmanumero, työt.  Tähänkin liittyi valinta, järjestyksessään kuudes. Vaihtelun vuoksi työnsin tietokoneen sivuun ja kaivoin esille kynän ja paperia ja tein pohjaluonnostelun käsin. Joskus vanha hyvä tapa onkin se paras tapa.

Päivän seitsemäs monivalintatehtävä liittyi ruokaan. Vaikka purkkitonnikalasta tehty pastasalaatti olikin raikas ja ravinto-oppien mukainen, kuvauksellinen se ei ollut.

Vatsa pastasalaatista pullistellen kannoin autosta aikaisemmin viikolla ostamani tyhjät viinilaatikot sisälle. Näistä voisi tehdä vaikka mitä! Päivän kahdeksas valinta alkoi hautua mielessäni.

Alkuillasta salikamppeeni olivat odottaneet portailla pukijaansa jo tovin. Kehotin niitä odottamaan vielä toisenkin hetken, sillä päätin juuri lykätä jalkatreenini poikkeuksellisesti lauantai-aamulle. Päivän yhdeksäs valinta.

Palasin takaisin päivän kahdeksannen valinnan äärelle, eli puisiin viinilaatikoihin. Puolen tunnin pinoamisen jälkeen syntyi epämääräisesti kasatuista laatikoista yläkerran tasanteelle kirjahylly.

Aika kiva neljänkymmenen dollarin kirjahyllyksi.

Illalliseen mennessä oli käynyt selväksi, että tänään ei enää lähdettäisi mihinkään. Tepastelin edelleen collegehousut jalassani, kun päätin tehdä tonnikalaleipiä edellispäivänä ostamastani tonnikalapihvistä. Päivän kymmenes valinta.

Päivän yhdennentoista valinnan seurauksena leivät päätyivät roskiin. Inhoan ruoan heittämistä pois, mutta mikäli kalan maussa on jotain omituista, en uskalla syödä sitä. Teko saattoi hyvinkin pelastaa lauantain salitreenit.

Kaivoin esille sipsipussin ja ryhdyin tekemään hätäsuunnitelmaa.

Suunnitelma ja päivän kahdestoista valinta alkoi hahmottua. Tästä huoneilmasta harmaantuneesta naamavärkistä pitäisi nyt saada sen näköinen, että kehtaa poistua talosta. Nopeasti.

Tukka, joka piti pestä aamucardion jälkeen tai viimeistään salitreenin jälkeen, roikkui edelleen likaisena ponnarilla. Päivän kolmastoista valinta ja pesemisen sijaan käytin viisi minuuttia tukan kiinnittämiseen nutturalle. Nälkä.

”Tadaa kulta, mitä jos sittenkin syötäisiin tänään ulkona?”

Periaatteessa illalla olisi voinut tehdä vielä vaikka mitä ja ajaa johonkin mistä voisi tulla kotiin vasta sunnuntaina, mutta me valittiin aivan siinä perjantain viime metreillä, että jäädänkin sohvalle katselemaan telkkaria.

Ja niin vaihtui perjantai lauantaiksi parvekkeen ovesta taivaalla loistavaa kuuta katsellen. Aika viileä yö tulee tästäkin.

Tällä päiväni kuvina -jutulla osallistun myös Lilyssä meneillään olevaan kilpailuun. Osallistu sinäkin!