Kuten hyvin tiedetään, on kiukuttelu ja harmittelu turhaa. Näin ollen päätin lopettaa surkuttelun heti alkuunsa flunssan iskiessä päin näköä. Jotain positiivistahan tässäkin on oltava. Ja toden totta, lopulta niiden positiivisten puolien etsiminen ei ollut edes niin kovin hankalaa.

Eli ei muuta kuin lenkkarit ja salikamppeet telakalle ja miettimään mitä kaikkea muuta voinkaan niillä kolmella tunnilla tehdä, jotka keskimäärin olen päivittäiseen treenaamiseeni käyttänyt.

• Voi tätä nukkumisen määrää! Olen ihminen, joka yleensä nukkuu vain sen verran, kun on aivan pakko. Normaalisti valvon yömyöhään ja ponkaisen aikaisin aamulla kohti salia, mutta nyt olen vain nukkunut pitkään kaikessa rauhassa.

• Hei minullahan on aikaa pysähtyä ja pohdiskella! Kaikenlainen pohdiskelu ja suunnittelu on aikojen saatossa osoittautunut melkoisen vaaralliseksi, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla sitäkin aikani kuluksi. Tuloksena tajusin haluavani maalata, tulin perustaneeksi uuden blogin ja keksin itselleni ainakin kaksi uutta ammattia. Järkevää tai ei, tulipahan tehtyä.

• Nythän voisi tehdä ne rästihommat… Kaikenlaisia enemmän ja vähemmän ammatillisia pikkujuttuja on kertynyt viime aikoina tehtävälistalle. Nyt on vihdoin aikaa saattaa projektit päätökseen. Jostain syystä jokaisen valmiiksi saadun projektin tilalle on tullut ainakin kaksi uutta. Ei työt tekemällä lopu.

• Siellähän paistaa aurinko! Siispä takapihalle unelmoimaan ja syventämään Suomessa kadonnutta rusketusta. Valohoitoa, valohoitoa.

• Tänäänhän voisi tehdä jotain parempaa ruokaa! Kerrankin on aikaa kokata kunnolla eikä ruokailuajat lipsu aina yömyöhän puolelle. Nam nam nam!

• Mikähän tähän kurjaan oloon auttaisi? No suklaa tietenkin! Vetäisin juuri kitusiini levyllisen Kultasuklaan toffee-täytteistä suklaata ja voisin vaikka vannoa, että olo on paljon parempi!

• Miten ihmeessä saisi itsensä näyttämään taas ihmiseltä? Niinpä niin, kun olo on tukkoinen, pää turvoksissa ja meikkaamalla muuttuu vain entistä pahemman näköiseksi, on konstit vähissä. Silloin mennään kauppaan, ostetaan lajitelma erilaisia vartalonkuorintavoiteita ja muuta hömppää, väritetään kalmankalpeat kasvot itseruskettavalla ja mennään pedikyyrin kautta manikyyriin. Elämä voittaa.

• ”Tuu tähän viereen niin ollaan vaan”, sanoi mies tässä eräänä päivänä. Ja minä menin.

Saisiko tällaisen lievän flunssan kestotilauksena? Kerran kuussa pari kolme päivää kerrallaan, kiitos!

Kaikkien Suomesta kannettujen tuliaisten lisäksi mukanani Kalifornian aurinkoon salamatkusti viheliäinen kesäflunssa, joka nosti rumaa päätään ensimmäisen kerran pari päivää sitten. Tänään tuo inhotus pyrkii ulos nenästäni, hakkaa nyrkein ohimoani ja saa minut syömään tolkuttomasti suklaata. Kirottua.

Suomesta tarttuneet tai vieraiden mukana kulkeutuneet flunssat ovat kuitenkin yhtä lukuunottamatta ainoita, joita olen viimeisen kolmen vuoden aikana sairastanut. On käsittämätöntä, että minä, joka Suomessa sairastin joka talvi pari kolme flunssaa ja kesäflunssat päälle ja kärsin vielä astmastakin, en ole Kaliforniassa oleskelun aikana sairastanut juuri lainkaan. Liekö sitten lempeä ilma, runsas auringonvalo, letkeä elämänmeno ja iloinen mieli saaneet minut voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin vai mistä tämä ainaisen sairastelijan ihmeparantuminen oikein johtuu?

Tarkastellaanpa ensin astmaa, joka minulla todettiin lapsena ja joka on vaikuttanut liikkumiseeni aina aikuisikään saakka. Tai ehkä tällä hetkellä olisi parempi puhua astmattomuudesta, sillä viime vuosien aikana tuo sairaus on muuttunut lähes täysin oireettomaksi. Suurin syy oireiden helpottumiseen löytynee liikunnasta. Niin pahalta kuin ensimmäiset lenkit tuntuivatkin, on astmani sinnikkään harjoittelun seurauksena pikkuhiljaa siirtynyt elämässäni taka-alalle. Siitä, kun jouduin pysähtymään kesken lenkin keuhkojen lakattua toimimasta, on tultu pitkä matka nykyhetkeen, jossa jaloistani loppuu voima ennen kuin keuhkoistani happi. Ei se helppoa ole ollut, mutta voi tätä riemua, kun tunnen olevani terve!

Paikallisten kausiflunssien välttäminen onkin sitten vaikeampi selittää. Ehkä kyse on tuurista tai ilmastosta, ehkä parantuneesta yleiskunnosta ja astman selätyksestä, mutta eniten uskon hyvän mielen voimaan. Jätettyäni murheet taka-alalle ja saatuani elämäni sellaiseen tasapainoon kuin se nyt kohdallani vain on mahdollista, olen voinut kaikin puolin paremmin. En lohduta itseäni sokerilla (paitsi nyt, sinä kirottu suomi-flunssa!) vaan syön terveellisesti ja säännöllisesti, nukun hyvin, olen pirteämpi, urheilen ja rakastan.

No, kaiken tämän hehkutuksen jälkeen putoan takaisin maanpinnalle ja yritän hoitaa Suomesta tuomani kesäflunssan pois päiväjärjestyksestä ja pysyä positiivisena edessä häämöttävästä treenitauosta huolimatta. Onpahan aikaa sitten vaikka blogata, kun ei urheillakaan voi.

Mutta voisiko nyt joku ystävällisesti kertoa, että miksi ihmeessä vältän kaikki paikalliset kausiflunssat, mutta kuitenkin sairastun flunssaan aina Suomessa käydessä? Ja miksi kipeänä ollessa on pakko syödä suklaata?