Maapähkinävoipurnukoita matkalaukkuun sovitellessani minä muistelin päivää noin puoli vuotta aikaisemmin, jolloin tajusin syöväni liian vähän rasvaa. Minulle suositeltiin terveellisten rasvojen lähteeksi – mitäs muutakaan tällä mantereella, kuin syvästi inhoamaani maapähkinävoita. Rohkea rokan syö ja uhkarohkea maapähkinävoita, ajattelin, kun tartuin kaupassa ruskeahkoon purnukkaan. Niin hävisi lusikoiden ensimmäinen purkki, pian toinenkin ja kolmannen kohdalla tajusin oppineeni pitämään maapähkinävoin mausta. Nyt, Suomeen kuukaudeksi lähtiessäni, minun on pakko pakata mukaani pari purkillista erästä tiettyä maapähkinävoita.

Entinen vihollinen, nykyinen yhteistyökumppani, maapähkinävoi

Liekö kyseessä aikuistumisen ensioire, kun oppii pitämään lapsena kammoamistaan ruoista? Vaikka en minä lapsenakaan turhan nirso ollut, aina syötiin kaikki mitä lautaselle laitettiin, paitsi koulun Janssoninkiusausta. Silti minullakin on ollut muutamia ruoka-aineksia, joista en erityisemmin ole pitänyt. En tiedä miksi, mutta olen järjestelmällisesti opetellut syömään ja jopa pitämään monesta sellaisesta ruoka-aineksesta, jota en aikaisemmin voinut sietää.

Oliivit

Että ne oliivit sitten näyttivätkin lapsena ällöiltä killuessaan lasipurkissa jääkaapin ylähyllyllä! Melkein yhtä hirveältä, kuin niiden vieressä olleet hillosipulit. Pitkään välttelin oliiveja, sillä en pitänyt niiden suolaisuudesta, oudoista täytteistä ja kummasta hajusta. Tuttavan yllytyksestä minä sitten päätin, että oliivit ovat hyviä. Aloitin lisäämällä niitä pizzaan, sitten napostelemalla juustojen ohessa. Nyt oliiveja löytyy melkein kaikissa väreissä omasta jääkaapista ja pidän niiden vahvasta mausta. Hillosipuleita taas en syö vieläkään.

Viinit

Kammosin kaikkia alkoholipitoisia juomia pitkälle varhaisaikuisuuteen saakka. Jossain parinkympin tietämillä minä nautiskelin siideriä silloin tällöin, mutta siinä kaikki. Sivistyksen nimissä päätin opetella juomaan viinejä, vaikka ne maistuivatkin ihan ällöiltä. Punaviinin juomisen opin melko nopeasti. Itse asiassa jopa niin rivakasti, että pullon kanssa häslätessäni tulin kaataneeksi koko sen sisällön silloisen anopppikokelaan perintöpöytäliinalle. Valkoviini sitten ottikin enemmän aikaa, mutta lopulta totuin senkin makuun siemaillessani sitä tämän tästä hyvän ystäväni seurassa. Tänä päivänä juonkin pääasiassa vain valkoviiniä.

Olut

Hyi ja yök ja se haju….! Pitkään kiertelin oluttölkit kaukaa, mutta rohkenin aina silloin tällöin ottamaan siemauksen mieheni tölkistä todetakseni vain, että se on edelleen ihan jumalattoman pahaa. Kunnes sitten matkustimme Balille, jossa oli aivan liian kuuma. Koska paikallinen, varsin liru olut, ei maksanut juuri mitään ja sitä oli aina saatavilla, tuli siitä olennainen osa päivittäistä nesteytystäni. Tuosta matkasta lähtien olen juonut olutta aina silloin tällöin. Aluksi köykäisempää ja sitten tuhdimpaa. Nykyään pidän erityisesti vehnäoluista.

Selleri

Amerikkalaisilla on jokin pakko työntää selleriä joka soosiin, muusiin ja keitokseen. Selleriltä on siis lähes mahdotonta välttyä täällä. Harmi vain, että minä en voinut sietää selleriä. Joten, eipä auttanut muuta kuin opetella. Ja niin menin Hootersille chicken wingseille ja sain annoksen ohessa lautasellisen raakaa selleriä ja sinihomejuusto-dipin. Dippailin aikani, tilasin seuraavalla kerralla samanlaisen setin ja tadaa, ei se niin pahaa enää muutaman kerran jälkeen ollutkaan!

Kirsikka

Kokemukseni kirsikoista kulminoitui Suomessa asuessa oikeastaan täysin niihin lasipurkissa killuviin, säilöttyihin kirsikoihin ja penisiliinin makeutusaineeseen. Niinpä minä kuvittelin inhoavani kirsikoita. Kunnes sitten tänne muuttaessani ostin enimmäistä kertaa kaupasta niitä tuoreina. Nehän olivat tosi hyviä! Niitä säilöttyjä en kyllä syö vieläkään.

Inkivääri

Sen maku on vain niin vahva! Pitkään jätin inkiväärin huomioimatta kaikissa resepteissä ja jätin suosiolla ne epämuodostuneet juuren kappaleet kaupan vihanneshyllylle. Sitten jostain omituisesta mielenhäiriöstä johtuen, minä ostin Hawaijilta inkiväärijäätelöä. Se oli muuten yksi parhaista jäätelöpalloista, joita koskaan olen syönyt! Sen jälkeen inkivääri on löytänyt tiensä myös meidän keittiöön.

Sushi

Ajatus merilevään kääritystä kylmästä riisistä ja raa’asta kalasta ei ollut erityisen houkutteleva. Mies vakuutteli, että tosi hyvää se on, mutta minä en vain lämmennyt ajatukselle ennen kuin sitten muutimme rapakon tälle puolelle. Muutaman harjoittelukerran jälkeen sushi alkoikin maistua kaikkine eri makuvivahteineen käsittämättömän hyvältä ja pian suuntasimmekin sushi-lounaalle kerran viikossa.

Silli

Uudet perunat, voinokare ja silliä. Se silli-osuus ei vain uponnut itselleni n. 27 vuoteen. Sitten muutimme tänne, kävin Ikeassa, jouduin skandinaavisten ruokavalikoimien edessä koti-ikävän valtaan ja ostin purkillisen sinappisilliä. Aikuistunut makuaistini kertoi heti ensimmäisestä haarukallisesta lähtien, että sinappisilli on hyvää!

Mac ’n’ cheese

Juustomakarooni, amerikkalainen kansallisruoka. Tuo keltainen töhnä, josta pilkistelevät keitetyt makaroonit, on saanut aina niskakarvani nousemaan pystyyn ja silmissä vilistämään liikalihavia amerikkalaislapsia. Jokin aika sitten kuulin tuttavaltani, että oikea, ravintolassa tilattu mac ’n’ cheese voi oikeasti olla todella hyvää. Niinpä tilasin eräässä pihviravintolassa sisäfileen kaveriksi kasan tryffeli-juustomakaroonia ja todentotta, se OLI hyvää! Siihen tavalliseen keltaiseen töhnään en kyllä koske vieläkään, mutta ravintolassa saataviin juustomakarooneihin suhtaudun jo paljon lempeämmin.

Vieläkin on jäljellä muutamia juttuja, joista haluaisin oppia pitämään. Ensimmäisenä harjoituslistalla on viski. Olisipa vähän polleaa siemailla sohvan nurkassa viskiä komeasta lasista rankan päivän päätteeksi! Mutta kun se on niin pahaa…! Mutta minä opin.

Kertokaapa muuten armahat lukijani, että saako Suomesta sitä sellaista maapähkinävoita, jossa on pähkinärouhetta? Ei siis sellaista tasaista tahnaa. Vai täytyykö minun todella tuoda sitä täältä asti, että selviän kuukauden?