Maastojuoksua, kalkkarokäärmeitä ja muita villieläimiä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Viileähkön viikon jälkeen aurinkoinen ja lämmin perjantai houkutteli minut iltapäivälenkille luonnonhelmaan, vaikka eilinen jalkapuntti vielä painoikin jaloissa melkoisesti. Vierailu luonnonhelmassa virkistää kuitenkin tehokkaasti niin mieltä kuin kehoakin saaden kaikki aistit heräämään, aina vainoharhaisuudesta lähtien. Arkipäivinä ei vuorilla kiemurtelevalla traililla ole juurikaan muita ihmisiä, joten sain tehdä lenkkini kaikessa rauhassa ilman jatkuvaa ihmisten tervehtimistä ja pepsodent-hymyn loihtimista kasvoille.

Erilaisia pikkueläimiä sen sijaan vipeltää jaloissa tämän tästä, kuiva heinikko kahisee ympärillä taukoamatta, linnut laulavat ja katse on syytä pitää tiukasti polulla. Ei nimittäin ole lainkaan tavatonta törmätä keskellä polkua keväisten auringonsäteiden herättämään kalkkarokäärmeeseen.

Tämä reilun metrin mittainen kalkkarokäärme osui viime vuonna

lenkkipolulleni poikittain. Sen verran oli mato vielä talviuninen, ettei

kalisuttanut minulle lainkaan, vaan antoi kuvailla kaikessa rauhassa.

Käärmeitä isompiakin otuksia on reilun kahden vuoden aikana tullut vastaan. Siinä, kun peuroja näkee lähes jokaisella lenkillä (ovat vieläpä niin kesyjä, etteivät lähde edes karkuun), olen pari kertaa nähnyt niitynlaidalla jolkottelevan kojootin, metsikössä rymistelevän villisian ja useammin kuin kerran, on metsikössä minua tuijotellut ilves. Maaoravia ja pikkuruisia pupuja on maastossa niin paljon, että ne kirjaimellisesti ovat välillä jäädä jalkoihin. Olen usein miettinyt, että mitkäköhän kaikki eläinlajien edustajat ovat nähneet minut, vaikken minä ole nähnyt niitä.

Kun puuma hyökkää, tee näin. Ja ennen kaikkea, tappele vastaan.

Kaikki metsäneläimet eivät kuitenkaan ole maaoravien kaltaisia söpöläisiä. Puumista on varoitustauluja jokaisen trailin varrella, enkä itsekkään välittäisi kyseiseen eläimeen lenkilläni törmätä. Mistään pikkukissasta ei ole kyse, sillä elopainoa täysikasvuisella uroskissalla on viidestäkymmenestä sataan kiloon. Puumat eivät yleensä hyökkää ihmisten kimppuun, mutta sitäkin tapahtuu aina silloin tällöin.

Traililla, jolla itse olin tänään, sattui keskellä päivää kaksi puuman hyökkäystä vuonna 2004. Tuon päivän ensimmäinen uhri oli amatööri-maastopyöräilijä, joka oli lähtenyt pyöräilemään kukkuloille yksin. Hänen etsintänsä alkoivat toisen maastopyöräilijän löydettyä hänen pyöränsä ja myöhemmin päivällä hänen osittain syöty ruumiinsa löytyi hieman sivummalta. Vielä saman päivän aikana samainen puuma hyökkäsi pensaikosta toisen maastopyöräilijän kimppuun. Pitkällisen painiskelun ja kahden sivullisen auttamana puuma lopulta perääntyi. Uhriksi joutunut nainen loukkaantui vakavasti saatuaan puremia päähänsä, kasvoihinsa ja kaulaansa, mutta säästyi hengissä. Saman päivän iltana paikallinen sheriffi ampui trailin läheisyydessä vaellelleen puuman, jonka vatsalaukusta löytyi jatkotutkimuksissa ensimmäisen uhrin jäänteitä.

Puuman hyökkäyksen hyvä puoli on, että se yleensä tappaa saaliinsa

ennen kuin ryhtyy ruokailemaan.

Olen joskus miettinyt pippurisumutteen hankkimista psykopaattien ja metsäneläinten varalle. Toisaalta en tiedä paljonko pippurisumutteesta on hyötyä puuman otettua lopetusotteen kaulastani. Tänäänkin mielikuvitukseni pääsi valloilleen tämän tästä, tuulen puhaltaessa kuivassa heinikossa saaden sen kahisemaan tavallistakin enemmän. Hetkittäin olin aivan varma, että minua katselee jokin. Ympärilläni oli tuulen suhinaa lukuunottamatta kuolemanhiljaista. Täällä sitä kuitenkin ollaan, turvallisesti sohvanpohjalla blogia naputtelemassa aiheesta, joka pelolle vallan annettua olisi jäänyt kirjoittamatta. Enkä aio jatkossakaan tyytyä juoksentelemaan pelkällä asfaltilla. Nämä hyökkäykset ovat vain hyvä muistutus siitä, että me ihmiset olemme luonnossa vain vierailemassa. Se ei ole meidän reviiriämme.

Hyvä ihminen, miksi sinä poltat?

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, näin tänään naisen kadulla tupakka suupielestä törröttäen. Vastenmielistä, sanalla sanoen. Täällä Orange Countyssa saattaa hyvinkin kulua viikkoja näkemättä kertaakaan kenenkään polttavan, joten koko tupakanpolton olemassaolon voi helposti unohtaa kokonaan. Kun kaiken pitää ulospäin näyttää täydelliseltä, romuttaisi tupakanpoltto ainakin terveellisten elämäntapojen osalta imagon täysin. Ja hyvä niin. Kasvojen menettämisen pelossa ihmiset polttavat piilossa takapihoillaan ja autotalleissaan, eivät rivissä ruokakauppojen edessä, kuten rakkaassa kotimaassani.

Tupakanhaju tekee kauniistakin vastenmielisen.

 

Kun sitten pitkän tauon jälkeen tunnen tupakansavun leijailevan nenästäni sisään kohti keuhkoputkia ja siitä edelleen keuhkoihin, en voi olla pohtimatta sitä, mikä laittaa ihmisen sytyttämään savukkeen kerta toisensa jälkeen? Tupakanpoltto kun on yksi hirvittävimmistä rikoksista omaa ruumistaan kohtaan. Eikä polttaminen ole pelkästään polttajan itsensä ongelma, vaan tuo kitkerä haju myrkkyineen tunkeutuu myös sivullisten hengitysilmaan. Eniten inhonväristyksiä aiheuttavat vanhemmat, jotka polttavat lastensa läsnäollessa ja vielä enemmän ne raskaana olevat naiset, jotka kuvittelevat olevansa valmiita äidiksi samalla, kun oman terveytensä lisäksi tuhoavat vielä syntymättömän lapsensakin terveyden.

Voin suurella ylpeydellä sanoa, etten ole koskaan polttanut sitä ensimmäistäkään. Koulun terveysoppejakin paremmin minuun tehosi runsas tupakointi toisessa lapsuudenkodissani. Vaikken tietoisesti asiasta koskaan kärsinyt, en edes teini-ikäisenä voinut kuvitella nostavani savuketta huulilleni, niin vastenmielisen jäljen tuo haju oli jättänyt mieleeni. Ja sitä paitsi, kuka haluaisi suudella ihmistä, joka haisee ja maistuu tuhkakupilta, olipa kyseessä sitten ulkoisesti minkälainen missi tahansa?

Minä en ymmärrä. En, vaikka olen vuosia yrittänyt. Mikä saa ihmisen tietoisesti tuhoamaan terveytensä?Tänä päivänä varmasti jokainen tupakoitsija on tietoinen tupakoinnin vaaroista ja siitä, mitä se elimistölle tekee. Ja minä teen parhaani muistuttaakseni asiasta aina, kun näen tuttavieni polttavan. Miksi sinä poltat? Tai mitä pitäisi tapahtua, että lopettaisit?

Hyi ja yök.

Dieetin lopputulos: +3 kg

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Käynti vaa’alla osoitti todeksi sen, ettei dieettini ole sujunut aivan suunnitelmieni mukaan. Painonpudotuksen sijaan painoni on kohonnut lähes kolme kiloa kuuden dieettiviikon aikana. Voihan huokaus. Toki jotain tämän tapaista lopputulosta ounastelin jo dieettiä aloittaessani, sillä sama ilmiö on ollut havaittavissa joka kerta, kun olen lisännyt tuntuvasti liikunnan – ja erityisesti salitreenin määrää. Tällä kertaa elättelin kuitenkin toiveita siitä, että tiukennettu ruokavalio hivuttaisi painoani vähitellen kohti mieleeni pinttynyttä unelmaa alle kuudestakymmenestä kilosta. Toisin kuitenkin kävi. Nyt elopainoa on kasassa kuudenkymmenenneljän kilon edestä.

Dieetin avulla olen löytänyt ainakin osan kadoksissa olleista

vatsalihaksistani (sekä typerän Iltasanoma-hymyn), mutta mihin hittoon

ne kolme lisäkiloa ovat tulleet?

 

MITÄ TÄSSÄ NYT SITTEN ON TAPAHTUNUT? 

NO, MUUTAMA VIRHE AINAKIN.

Virhe 1:

Kehossa tapahtuneita muutoksia tarkasti analysoidakseni tulisi minun tietää tarkka rasvaprosenttini ennen dieetin aloittamista. Mikäli muistatte ostamani ihmevaa’an, kertoi se rasvaprosenttini olevan reilut 18 dieetin aloittaessani. Tämä kuitenkin osoittautui jo muutaman mittauskerran jälkeen harhaksi, sillä pienikin heitto painossa sai myös rasvaprosentin heittelemään rajusti. Toisin sanoen, en todellakaan tiedä mikä rasvaprosenttini oikeasti oli tai edes mihin suuntaan se on viime viikkojen aikana kehittynyt. Siispä tärkeä vinkki, arvon painonpudottajat: ennen kuin aloitatte dieettinne, käykää mittauttamassa rasvaprosenttinne ammattilaisella! Tämä on ehdottomasti luotettavin tapa mitata kehossa tapahtuvia muutoksia, paljon luotettavempi, kuin pelkkä vaa’alla seisoskelu. Se vaa’assa näkyvien numeroiden vaihtelu kun voi kertoa paljon muustakin, kuin läskin määrästä.

Nyt kuusi viikkoa myöhemmin päätin korjata virheeni ja mittauttaa rasvaprosenttini ammattilaisella. Tulos oli 20,9 %. Vahinko on tietenkin ehtinyt jo tapahtua, sillä en tiedä onko kuusi dieettiviikkoani nostanut vai laskenut rasvaprosenttiani. Toiveikkaasti veikkaisin kuitenkin laskun puolesta.

Virhe 2: 

Aloittaessani vähähiilihydraattisen ruokavalion, en halunnut laskea kaloreita. Minulla kun yleensä lipsahtaa kaikki tekeminen fanaattisuuden puolelle ja saattaisin hyvinkin viettää puoli päivää kaloreita laskeskellen ja erilaisia ateria-yhdistelmiä kehitellen. Tämän takia halusin olla paneutumatta asiaan turhan syvällisesti, joka kuitenkin osoittautui virheeksi. Nyt minulla ei ole minkäänlaista tietoa siitä, paljonko olen kaloreita koneistooni päivän mittaa työntänyt ja kuinka ruokavaliotani tulisi jatkossa kehittää. Tämä on toinen syy siihen, etten tiedä mitä tuo lisääntynyt kolme kiloa vartalossani oikein on.

 

KUN KERRAN FAKTAT PUUTTUU,

NIIN MITÄ KERTOO PEILI?

Olen viime aikoina viettänyt liiaksikin aikaa peilin ääressä pohtien, onko vartalossani muuttunut yhtikäs mikään. Varmaa on, että vatsalihakset ovat tulleet näkyviin. Eivät kovin erottuvasti, mutta kuitenkin selkeämmin kuin koskaan aiemmin. Mittanauha kertoo, että vaikka painoa on tullut lisää, on navanympärys silti vielä lähtötilannetta pienempi. Käsivarret ovat ehkä muodokkaammat kuin aikaisemmin ja verisuonet puskevat pintaan aina vain epänaisellisemmin. Vaikka paino onkin noussut, niin ovat kyllä painot nousseet salilla tangossakin. Ei kai siis pitäisi valittaa. Jossain takaraivossa jäytää kuitenkin pelko siitä, että mitä jos se onkin läskiä?

 

MITÄS SEURAAVAKSI TEHDÄÄN?

On aika muuttaa ruokavaliota. Sen lisäksi, että vähähiilihydraattinen ruokavalio alkaa käydä hermon päälle, alkaa se myös häiritä treenaamista. Loppuviikosta ei vain enää tahdo millään jaksaa, mitään. Otan siis hiilihydraatit mukaan kuvioihin vaihtelevalla määrällä sen mukaan, minkälaisesta treenistä päiväni koostuu. Perusajatus on, että salipäivinä hiilihydraatteja on enemmän ja pelkkinä lenkkipäivinä taas vähemmän. Tämä tuo ruokavalioon sopivaa vaihtelua ja pitää rasvanpolton käynnissä, kun ei kroppa pääse tottumaan päivästä toiseen samanlaisena toistuvaan ruokavalioon. Näin siis ainakin teoriassa.

Tämän lisäksi aion jatkossa ryhtyä laskemaan niitä kirottuja kaloreita. Laskeskelin, että minun mittaiseni ja painoiseni ihminen höystettynä tällä aktiivitasolla, polttaa vuorokaudessa n. 2800 kaloria. Ei siis pitäisi olla kovinkaan vaikeaa pysytellä tuon summan alapuolella. Tähtäänkin seuraavat viikot kovina treenipäivinä 2100-2200 kaloriin ja löysempinä päivinä vaatimattomaan 1800-1900 kaloriin. Tuohon määrään pitäisi sisällyttää vähintään 125 grammaa proteiinia ja mahdollisimman vähän sokeria, joten karkin ja herkkujen syönti rajoittuu jatkossakin vain lauantaille. Näillä eväillä treenin pitäisi kulkea erinomaisesti.

Muutaman viikon päästä suuntaan varmuuden vuoksi tarkistuttamaan rasvaprosenttini uudemman kerran, ettei se vain lähtisi salakavalasti nousemaan ruokavalion muututtua varsin radikaalisti. Huh. Saapa nähdä kuinka tässä oikein käy. Jännittää, sanoi mummo, kun kahvimerkkiä vaihtoi.

Iguaania illallispöytään

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Poronlihaa netistä etsiessäni törmäsin sivustoon, jonka valikoimiin kuuluu poronlihan lisäksi myös muita hieman eksoottisempia lihoja. Tarjolla on mm. yhdysvaltalaista afrikan leijonaa suoraan Illinoisista, luonnossa luikertelevia kalkkarokäärmeitä, puron varresta poimittuja majavia ja roskiksia tonkivia pesukarhuja. Koska kotona on opetettu, että kaikea pitää ainakin maistaa, ajattelin poronlihan lisäksi tilata myös jotain muuta, kilohinnaltaan kohtuullista karvaturria illallispöytään.

Sympaattisen näköinen kaveri tämä alpakka, mutta miltähän se maistuu?

VAIHTOEHTOINA OVAT:

Alpakka

Tätä, lähinnä pehmolelua muistuttavaa eläintä, mainostetaan yhtenä maailman maukkaimpana ja terveellisimpänä lihana. Se on mureaa, makeahkoa, erittäin proteiinipitoista ja vähärasvaista. Erityisen eksoottisesta lihasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä alpakka on yksi Etelä-Amerikan vanhimmista liharavinnonlähteistä.

Iguaani

Ne, joiden ahtaassa kotiterraariossa kyyhöttää kyseinen apaattinen eläin, voivat siirtyä suoraan seuraavaan kappaleeseen. Lemmikkieläintaustansa vuoksi iguaaninliha kuulostaa suomalaisen korvaan melko eksoottiselta lisältä ruokapöytään. Paikallinen vanha kansa kuitenkin uskoo, että iguaaninlihalla on positiivisia vaikutuksia niin seksuaaliseen suorituskykyyn kuin flunssaoireiden hoitoonkin. Pakkaustekstissä tosin varoitetaan mahdollisista haulinjämistä lihassa, sillä nämä veitikat on ammuttu suoraan viidakosta.

Jakkihärkä

Tämän karvaturrin liha tulee suoraan Coloradolaiselta luomutilalta, joten kovin sitkeäksi ei liha ole kehittynyt Himalajan vuoristoa ylös alas tallustellessa. Vaikka jakki tunnetaankin lähinnä maidontuottajana, kehutaan sen lihaa kokeilemisen arvoiseksi. Jakin liha on erittäin tummanpunaista, proteiinipitoista ja vähärasvaista.

Kenguru

Hyvin hyppineen kengurun liha on voimakkaan makuista, mureaa, proteiinipitoista ja erittäin vähärasvaista. Vaikka suomalaisen korvaan kenguru kuulostaa kovinkin eksoottiselta, on tällä häntäveikolla vahva historia australialaisessa ruokapöydässä.

Makuhermojani olisi kutkutellut myös leijonanliha, mutta koska se halvimmillaankin maksaa satasen pauna, niin jääkööt ostamatta tällä kertaa. Kyseisen nettikaupan tarjontaan kuuluu myös varsin vakuuttava valikoimarocky mountain oystereita, eli vapaasti suomennettuna erinäisten elukoiden kiveksiä. Sukuelimissä menee kuitenkin minun rajani. Ajatus suussa pyörivistä, sitkeistä villisian kiveksistä kuulostaa turhan eksoottiselta jopa minun makuuni.

Joka tapauksessa, nyt pitäisi päättää mikä edellä mainituista otuksista päätyy meidän ruokalistallemme. Onko suosituksia tai kokemuksia? Ja olisiko jollakulla heittää takataskustaan hyviä aiheeseen liittyviä reseptejä? Vai onko suomalaisittain eksoottisten eläimien syöminen ylipäätään sallittua?

Päivän kauneudenhoitovinkki kömpelyksille

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kiitos tämänpäiväisen kompuroinnin, lähiviikkojen suosikiksi kauneudenhoitorintamalla nousi hieman yllättäenBoironin Arnicare arnica cream. Vapaasti suomennettuna kyseessä on mustelmien häipymistä nopeuttava ja kipua lievittävä voide niille, jotka eivät pysy maastopyörällä pystyssä, vaan kaatuvat ja kieriskelevät pitkin kivikkoista rinnettä pelkkiin shortseihin ja t-paitaan pukeutuneena.

Kyseistä tuotetta ei tietenkään saa Suomesta, mutta samoja ainesosia sisältävää voidetta kömpelyksille tarjoaa verkkokaupassaan ainakin Fitnesstukku. Kyseessä on siis puhdas luontaistuote, joka valmistetaan Arnikki-nimisestä rohdoskasvista.

Kiitos Arnicaren, saatan näyttäytyä shortsit jalassa jo parin viikon päästä.

Ellen sitten kaadu uudelleen ennen sitä.