Dieetin lopputulos: +3 kg

Käynti vaa’alla osoitti todeksi sen, ettei dieettini ole sujunut aivan suunnitelmieni mukaan. Painonpudotuksen sijaan painoni on kohonnut lähes kolme kiloa kuuden dieettiviikon aikana. Voihan huokaus. Toki jotain tämän tapaista lopputulosta ounastelin jo dieettiä aloittaessani, sillä sama ilmiö on ollut havaittavissa joka kerta, kun olen lisännyt tuntuvasti liikunnan – ja erityisesti salitreenin määrää. Tällä kertaa elättelin kuitenkin toiveita siitä, että tiukennettu ruokavalio hivuttaisi painoani vähitellen kohti mieleeni pinttynyttä unelmaa alle kuudestakymmenestä kilosta. Toisin kuitenkin kävi. Nyt elopainoa on kasassa kuudenkymmenenneljän kilon edestä.

Dieetin avulla olen löytänyt ainakin osan kadoksissa olleista

vatsalihaksistani (sekä typerän Iltasanoma-hymyn), mutta mihin hittoon

ne kolme lisäkiloa ovat tulleet?

 

MITÄ TÄSSÄ NYT SITTEN ON TAPAHTUNUT? 

NO, MUUTAMA VIRHE AINAKIN.

Virhe 1:

Kehossa tapahtuneita muutoksia tarkasti analysoidakseni tulisi minun tietää tarkka rasvaprosenttini ennen dieetin aloittamista. Mikäli muistatte ostamani ihmevaa’an, kertoi se rasvaprosenttini olevan reilut 18 dieetin aloittaessani. Tämä kuitenkin osoittautui jo muutaman mittauskerran jälkeen harhaksi, sillä pienikin heitto painossa sai myös rasvaprosentin heittelemään rajusti. Toisin sanoen, en todellakaan tiedä mikä rasvaprosenttini oikeasti oli tai edes mihin suuntaan se on viime viikkojen aikana kehittynyt. Siispä tärkeä vinkki, arvon painonpudottajat: ennen kuin aloitatte dieettinne, käykää mittauttamassa rasvaprosenttinne ammattilaisella! Tämä on ehdottomasti luotettavin tapa mitata kehossa tapahtuvia muutoksia, paljon luotettavempi, kuin pelkkä vaa’alla seisoskelu. Se vaa’assa näkyvien numeroiden vaihtelu kun voi kertoa paljon muustakin, kuin läskin määrästä.

Nyt kuusi viikkoa myöhemmin päätin korjata virheeni ja mittauttaa rasvaprosenttini ammattilaisella. Tulos oli 20,9 %. Vahinko on tietenkin ehtinyt jo tapahtua, sillä en tiedä onko kuusi dieettiviikkoani nostanut vai laskenut rasvaprosenttiani. Toiveikkaasti veikkaisin kuitenkin laskun puolesta.

Virhe 2: 

Aloittaessani vähähiilihydraattisen ruokavalion, en halunnut laskea kaloreita. Minulla kun yleensä lipsahtaa kaikki tekeminen fanaattisuuden puolelle ja saattaisin hyvinkin viettää puoli päivää kaloreita laskeskellen ja erilaisia ateria-yhdistelmiä kehitellen. Tämän takia halusin olla paneutumatta asiaan turhan syvällisesti, joka kuitenkin osoittautui virheeksi. Nyt minulla ei ole minkäänlaista tietoa siitä, paljonko olen kaloreita koneistooni päivän mittaa työntänyt ja kuinka ruokavaliotani tulisi jatkossa kehittää. Tämä on toinen syy siihen, etten tiedä mitä tuo lisääntynyt kolme kiloa vartalossani oikein on.

 

KUN KERRAN FAKTAT PUUTTUU,

NIIN MITÄ KERTOO PEILI?

Olen viime aikoina viettänyt liiaksikin aikaa peilin ääressä pohtien, onko vartalossani muuttunut yhtikäs mikään. Varmaa on, että vatsalihakset ovat tulleet näkyviin. Eivät kovin erottuvasti, mutta kuitenkin selkeämmin kuin koskaan aiemmin. Mittanauha kertoo, että vaikka painoa on tullut lisää, on navanympärys silti vielä lähtötilannetta pienempi. Käsivarret ovat ehkä muodokkaammat kuin aikaisemmin ja verisuonet puskevat pintaan aina vain epänaisellisemmin. Vaikka paino onkin noussut, niin ovat kyllä painot nousseet salilla tangossakin. Ei kai siis pitäisi valittaa. Jossain takaraivossa jäytää kuitenkin pelko siitä, että mitä jos se onkin läskiä?

 

MITÄS SEURAAVAKSI TEHDÄÄN?

On aika muuttaa ruokavaliota. Sen lisäksi, että vähähiilihydraattinen ruokavalio alkaa käydä hermon päälle, alkaa se myös häiritä treenaamista. Loppuviikosta ei vain enää tahdo millään jaksaa, mitään. Otan siis hiilihydraatit mukaan kuvioihin vaihtelevalla määrällä sen mukaan, minkälaisesta treenistä päiväni koostuu. Perusajatus on, että salipäivinä hiilihydraatteja on enemmän ja pelkkinä lenkkipäivinä taas vähemmän. Tämä tuo ruokavalioon sopivaa vaihtelua ja pitää rasvanpolton käynnissä, kun ei kroppa pääse tottumaan päivästä toiseen samanlaisena toistuvaan ruokavalioon. Näin siis ainakin teoriassa.

Tämän lisäksi aion jatkossa ryhtyä laskemaan niitä kirottuja kaloreita. Laskeskelin, että minun mittaiseni ja painoiseni ihminen höystettynä tällä aktiivitasolla, polttaa vuorokaudessa n. 2800 kaloria. Ei siis pitäisi olla kovinkaan vaikeaa pysytellä tuon summan alapuolella. Tähtäänkin seuraavat viikot kovina treenipäivinä 2100-2200 kaloriin ja löysempinä päivinä vaatimattomaan 1800-1900 kaloriin. Tuohon määrään pitäisi sisällyttää vähintään 125 grammaa proteiinia ja mahdollisimman vähän sokeria, joten karkin ja herkkujen syönti rajoittuu jatkossakin vain lauantaille. Näillä eväillä treenin pitäisi kulkea erinomaisesti.

Muutaman viikon päästä suuntaan varmuuden vuoksi tarkistuttamaan rasvaprosenttini uudemman kerran, ettei se vain lähtisi salakavalasti nousemaan ruokavalion muututtua varsin radikaalisti. Huh. Saapa nähdä kuinka tässä oikein käy. Jännittää, sanoi mummo, kun kahvimerkkiä vaihtoi.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s