Glamour-elämää Kaliforniassa:
Eipä tässä sitten muuta. Yhtään mitään muuta.
ps. klo 17:40 on mulle ilta. Sekin vielä.
Kadonnutta ruokahalua metsästämässä
Pakkasimme eilen muutaman tunnin varoitusajalla kimpsut ja kampsut autoon ja suuntasimme keulan kohti Nevadaa ja Las Vegasia. Tuntuu hassulta, että vuosia sitten Vegas oli meille vielä harvinainen kaukomatkakohde ja nykyisin tänne autiomaan keskelle ajelee kotoa alle viiden tunnin. Niin se yllättäen tuli maailma lähemmäksi.
Mutta niin, siitä kadonneesta ruokahalustahan minun pitimäni sanailla. Minähän olen tyttö, jolle on aina maistunut ruoka. Yletöntä ruokahaluani hämmästeltiin jo lapsena ja sukulaistädit ihastelivat kilvan, kuinka Anne syö kaiken ja vieläkin enemmän ja ihan mitä vaan lautaselle keksitään laittaa. Ja olenhan minä aikuisiälläkin ollut ruoka-aikaan kotona, etenkin viime kuukausina. Mutta sitten tuli flunssa, sopivasti juuri ennen joulua ja syöminen kaiken kokkaamisen keskellä ei olisi juuri vähempää voinut kiinnostaa. Niinpä tänä jouluna ja uutena vuotena söin hillitymmin kuin koskaan aiemmin ja samalla teemalla mennään edelleen, sillä vaikka flunssa on jo helpottanut, ei ruokahaluni ole palautunut ennalleen.
Ehkä ruokahalu löytyy Vegasista?
Viimeiset viikot kaikki kotiruoka on siis enemmän tai vähemmän maistunut pakkopullalta ja olen joutunut syömään lähestulkoon puoliväkisin. Siitä olen ehkä eniten hämmästynyt, ettei edes ulkoruokinta ole kiinnostanut. Jopa kyltymätön pizzanhimoni on vaiennut eikä enää vesi herahda kielelle pelkästään sushipalleroa ajattelemalla. No, ehken kuitenkaan ole kuolemansairas, vaan kroppani on vielä flunssan jälkimainingeissa eikä kaipaa samalla tavalla energiaa, kun ei treeniäkään ole ollut ihan niin paljon kuin normaalisti. Tiedä häntä.
Tämä Las Vegasin reissu osui nyt sillä tavalla hyvään saumaan, että täällä jos jossain on hyvä herätellä uinuvaa ruokahalua, sillä paikka on täynnä erinomaisia ravintoloita. Pysähdyimme eilen ensitöiksemme mielestäni maailman parhaassa burgeri-paikassa, Bachi Burgerissa, jonka erikoisuuksia ovat itämaasävytteiset hampurilaiset ja sandwichit. Meikäläisen nyt ei tietenkään tehnyt mieli sitä hampurilaista, joten päädyin pekingin ankka -sliderseihin. Ja juu, kyllä ne makuhermot pikkuhiljaa alkoivat vastaanottaa ärsykkeitä vähän entiseen malliin, mutta tänään ei taas syöminen ole juuri kiinnostanut. Niinpä ryhdyin suunnittelemaan huomiselle ääliörunsasta superbuffet-illallista hotellimme alakerrassa siinä toivossa, että jokin muukin kuin jälkiruokapöytä alkaisi vähitellen houkutella minua luokseen.
Pekingin ankka -slidersit…
…ranskalaisilla.
Jos ei ruokahalu, niin ainakin juomahalu on herännyt.
Eli uudenvuodenlupauksen lunastaminen on aluillaan!
Jep jep. Todellinen ensimmäisen maailman ongelma. Mutta oikeasti, haluan ruokahaluni takaisin!
Uutena vuotena luvattua: Juo enemmän
Kyllä on uudenvuodenlupauksen keksiminen hankalaa, kun ei maallisessa elossa niin hirveästi ole itsestä riippuvia asioita korjattavaksi tai paranneltavaksi. Todistettuani Facebookissa yhden jos toisenkin tuttavan tipattoman tammikuun julistusta, keksin luvata itselleni, että minäpä juon sitten muidenkin viinit.
Vielä jokunen vuosi sitten meillä oli miehen kanssa tapana ostaa perjantaisin perjantaipullo (ei kossua, kun viiniä) ja korkata se sitten hyvän ruoan kanssa. Sitten se viinipullon ostaminen alkoi jäädä ja jäljelle jäi vain hyvä ruoka ja lopulta ruoastakin tuli useinmiten vain keskinkertaista, aina ei sitäkään. Kiva viikonloppu-traditio jäi ruokavalioiden, aamu- ja iltatreenien ja protskusheikkien varjoon. Plääh. No, tänä vuonna tsempataan ja juodaan enemmän!
En koskaan ole ollut mikään viiniasiantuntija, en osannut sanoa onko viinissä tammitynnyrin vai muoviämpärin makua tai onko rypäle kasvanut eteläisellä rinteellä, tasamaalla vai ydinvoimalan katveessa. Makutietämykseni riittää arvioimaan ainoastaan onko viini hyvää, keskinkertaista vai pahaa ja kuinka kamalan päänsäryn siitä voi muutaman lasillisen jälkeen saada asteikolla yhdestä viiteen. Ja valitettavasti päänsärky on kohdallani varsin todennäköinen, erityisesti punaviinien, mutta myös valkoviinien kohdalla, mikäli juon enemmän kuin yhden lasillisen. Toisaalta, vaikka joisin vain lasillisen viiniä joka toinen viikko, olisi sekin enemmän kuin viime vuonna.
Tarkoitukseni ei ole jatkossakaan opiskella hienoilla termeillä puhuvaksi viinisnobiksi vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan nautiskella enemmän hyvistä viineistä lasiin sylkemättä ja tämän varjolla panostaa enemmän niin ruoanlaittoon, parisuhteen laatuaikaan kuin ystävien kanssa maailman parantamiseenkin. Eli pingota vähemmän, relaa enemmän -teemalla mennään tämäkin vuosi.
Mitäs te muut lupasitte? Vietättekö tipatonta niin että saan juoda teidänkin viinit?
Vuoden huiput ja pohjamudat
Se on taas yksi vuosi lopuillaan ja sanovat, että pitäisi olla vuotta viisaampi. Jos ei nyt suoranaista viisautta, niin ainakin kokemuksia tämä vuosi on suonut eikä aina edes niin sokerikuorrutetussa muodossa. Kulunut vuosi ei siis ollut erityisen helppo itselleni eikä kyllä jäänyt historiankirjoihin sinä kaikkein parhaimpana vuotena bloginkaan kannalta. Onneksi vuoteen mahtui myös paljon hyvää ja lopulta meno tuntui vain parantuvan loppua kohden. Mutta tehdäänpäs pikakelaus tammikuulta tähän päivään:
Tammikuussa:
Vuosi alkoi joulukuun rentoilun jälkeen urheilullisissa merkeissä. Puhuin treenimotivaatiosta, aloitin dieetinmonien muiden tavoin ja ärsyynnyin naistenlehtien ruokaopetuksista.
Helmikuussa:
Helmikuu kului lähinnä salilla ja dieetatessa, mutta ehdinpä siinä sivussa juosta vuorelle, lähettää Kalifornian aurinkoa Suomeen, remontoida yhden vessan ja jopa paasata nykyajan nuorista.
Maaliskuussa:
…ja dieetti sen kun jatkui, mutta tein minä muutakin, kuten hermostuin sinnikkääseen iskuyritykseen, askartelin Onnenpäivälle uuden bannerin ja hypin onnesta, kun Onnenpäivä pääsi Aussie Blog Awardseissa ehdolle Readers’ Choice -kategoriaan.
Huhtikuussa:
Julistin dieetin epäonnistuneeksi, mutta opettavaiseksi kokemukseksi. Samaan aikaan keskustelupalstat kävivät kuumana, kun minua syyteltiin narsismista. Vähän alakuloisesta yleismeiningistä huolimatta olin onnellinen.
Toukokuussa:
Otin irtioton realismista ja pakenin Costa Ricaan. Siellä meren rannalla myönsin vihdoin itselleni, etten voi ihan hyvin. Blogissa oli tavallista hiljaisempaa ja päädyin herätematkailemaan myös Dubaihin ja Singaporeen.
Kesäkuussa:
Blogivaitonaisuus jatkui ja lopulta teki mieli lopettaa koko blogi. Kirjoitin rakkausrunon itselleni ja siitä alkoikin ylämäki. Sain teinivieraita Suomesta, söin eväitä kanjonin reunalla, myönsin olevani toipuva liikunta-addikti jakirjoitin viisauksia nuorelle minälleni.
Heinäkuussa:
Sain lisää vieraita Suomesta, opettelin suhtautumaan vartalooni lempeämmin, ihmettelin viehätystäni vaaleanpunaisiin vaatteisiin, matkustin Suomeen ja kirjoitin kejonkukkasista.
Elokuussa:
Nautiskelin Suomen kesästä, rakastuin auringonlaskuihin, bongasin lintuja ja viihdyttyäni jo hieman turhankin hyvin Suomessa, huokaisin lopulta helpotuksesta, kun iski kotimatkakuume.
Syyskuussa:
Kampaaja sanoi, että olen liian vanha värjäämään tukkani mustaksi, kotikulmilla roihusivat maastopalot, otin härkää sarvista ja ryhdyin opiskelemaan englantia, vinkkasin oikeista siivousvälineistä, avauduin ahdistuksestani ja luovuin loppuvuodeksi vaa’an käytöstä.
Lokakuussa:
Pukeuduin jätesäkkiin, kyseenalaistin viihdetoimittajien ammattitaidon, sain suomalaisia kämppiksiä jajoogasin. Mahdollisesti jopa koko vuoden kohokohta koettiin, kun mieheni, taiteilijanimeltään Paskapäivä,kirjoitti ensimmäisen (ja mahdollisesti viimeisen) blogipostauksensa.
Marraskuussa:
Sain postia krematoriosta, ärsyynnyin niin ruokailunillittäjien kuin alakuloisen suomiuutisointienkin takia,kiipesin vuorelle, sain uudet hiukset ja juhlin Vegasissa halloweenia ja blogin 3-vuotissyntymäpäiviä.
Joulukuussa:
Onnenpäivää parodioitiin Vauva.fissä, totesin polven rasitusvammautuneeksi, kuuntelin Santa Monicassa Kauneimpia Joululauluja, koristelin joulua ja söin onnellisena suklaaperunalastuja.
Jos kulunut vuosi pitäisi kiteyttää muutamaan opetukseen, niin sanotaanko vaikka, että pahempaa kuin luovuttaa on se, ettei uskalla edes yrittää ja jos sinua heitetään mädillä kananmunilla, älä välitä kasvoista, suojaa sydäntä.
Ensilumi
Hah! Sitä luulisi Hollywood-elokuvien perusteella, että meillä täällä eteläisessä Kaliforniassa olisi aina kesä ja lämmintä. No kuulkaa ei, meillä on nyt talvi täällä, saatiin ensilumet ja kaikki lähikukkulalle. Nyt odottelen, että uima-altaan vesi jäätyy ja pääsen luistelemaan.
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
OIKEIN MUKAVAA UUDEN VUODEN AATTOA JA KAIKKEA HYVÄÄ TULEVAAN VUOTEEN!
Koittakaa pysyä lämpiminä.
Toivottaa hän, joka vetäisi jalkaansa kahdet äidin tekemät villasukat päällekäin.
Onnenpäivä 