Kadonnutta ruokahalua metsästämässä

Pakkasimme eilen muutaman tunnin varoitusajalla kimpsut ja kampsut autoon ja suuntasimme keulan kohti Nevadaa ja Las Vegasia. Tuntuu hassulta, että vuosia sitten Vegas oli meille vielä harvinainen kaukomatkakohde ja nykyisin tänne autiomaan keskelle ajelee kotoa alle viiden tunnin. Niin se yllättäen tuli maailma lähemmäksi.

Mutta niin, siitä kadonneesta ruokahalustahan minun pitimäni sanailla. Minähän olen tyttö, jolle on aina maistunut ruoka. Yletöntä ruokahaluani hämmästeltiin jo lapsena ja sukulaistädit ihastelivat kilvan, kuinka Anne syö kaiken ja vieläkin enemmän ja ihan mitä vaan lautaselle keksitään laittaa. Ja olenhan minä aikuisiälläkin ollut ruoka-aikaan kotona, etenkin viime kuukausina. Mutta sitten tuli flunssa, sopivasti juuri ennen joulua ja syöminen kaiken kokkaamisen keskellä ei olisi juuri vähempää voinut kiinnostaa. Niinpä tänä jouluna ja uutena vuotena söin hillitymmin kuin koskaan aiemmin ja samalla teemalla mennään edelleen, sillä vaikka flunssa on jo helpottanut, ei ruokahaluni ole palautunut ennalleen.

Ehkä ruokahalu löytyy Vegasista?

Viimeiset viikot kaikki kotiruoka on siis enemmän tai vähemmän maistunut pakkopullalta ja olen joutunut syömään lähestulkoon puoliväkisin. Siitä olen ehkä eniten hämmästynyt, ettei edes ulkoruokinta ole kiinnostanut. Jopa kyltymätön pizzanhimoni on vaiennut eikä enää vesi herahda kielelle pelkästään sushipalleroa ajattelemalla. No, ehken kuitenkaan ole kuolemansairas, vaan kroppani on vielä flunssan jälkimainingeissa eikä kaipaa samalla tavalla energiaa, kun ei treeniäkään ole ollut ihan niin paljon kuin normaalisti. Tiedä häntä.

Tämä Las Vegasin reissu osui nyt sillä tavalla hyvään saumaan, että täällä jos jossain on hyvä herätellä uinuvaa ruokahalua, sillä paikka on täynnä erinomaisia ravintoloita. Pysähdyimme eilen ensitöiksemme mielestäni maailman parhaassa burgeri-paikassa, Bachi Burgerissa, jonka erikoisuuksia ovat itämaasävytteiset hampurilaiset ja sandwichit. Meikäläisen nyt ei tietenkään tehnyt mieli sitä hampurilaista, joten päädyin pekingin ankka -sliderseihin. Ja juu, kyllä ne makuhermot pikkuhiljaa alkoivat vastaanottaa ärsykkeitä vähän entiseen malliin, mutta tänään ei taas syöminen ole juuri kiinnostanut. Niinpä ryhdyin suunnittelemaan huomiselle ääliörunsasta superbuffet-illallista hotellimme alakerrassa siinä toivossa, että jokin muukin kuin jälkiruokapöytä alkaisi vähitellen houkutella minua luokseen.