Samasta puusta

Samasta maasta
Samasta mullasta
Sama lempeä kesätuuli
Sama sade ja pistävä routa

Toinen etelään
Toinen pohjoiseen
Vierekkäiset oksat eri suuntiin

Toiselle aurinko nousee
Toiselle laskee
Mutta varjo on molemmilla yhteinen

Toinen vielä tuulessa taipuu
Toinen linnunpojille pesän jo suo
Vierekkäiset oksat eri tahtiin kasvaa

Toisella vuosirenkaita enemmän
Toisella oksa pidemmälle kaartaa
Mutta runko on molemmilla yhteinen

Samasta maasta
Samasta mullasta
Sama lempeä kesätuuli
Sama sade ja pistävä routa

Samasta puusta, siskoni ja minä.

Ihanaa ja kesäistä syntymäpäivää siskolleni
toivottaa se, joka kaartui etelään

Vinkki sitkeän reisiselluliitin karkoittamiseksi

Asiahan on valitettavasti niin, että vuosien mielipuolisesta treenimäärästä ja kohtuullisen siivosta ruokavaliosta huolimatta, on reisiini pikkuhiljaa pesiytynyt uskomattoman sinnikästä ja melko näkyvääkin selluliittia. Etenkin dieetin jälkeen harmitti kuin pientä oravaa, kun varsin mukavasti tasoittuneet muhkurat ilmestyivät takaisin ennätysvauhtia ja jos mahdollista, entistä näkyvämpänä. Surkuttelin jo mielessäni, että ainoa keino muhkuroiden tasoittamiseksi olisi uusi dieetti-rumba, kaikkien herkkujen boikotointi ja ökykalliit kauneushoidot. Mutta kuinkas sitten kävikään. Tällä viikolla huomasin hämmästyksekseni etureisien selluliittimuhkuroiden kadonneen lähes kokonaan, parissa päivässä.

Mitä oikein tapahtui? No, sunnuntaina kävin pikaisesti pyöräilemässä, jonka jälkeen kiipesin Mammoth Mountainin huipulle. Maanantaina ajoin kolmisen tuntia maastossa, jumituin pyörineni hiekkaan, talutin ne kohdat, joissa uskallus loppui kesken ja ajoin hieman lisää. Tiistaina kiipesin pyörällä puoliväliin samaista vuorta jolle vaelsin sunnuntaina, ajoin takaisin alas taitojeni äärirajoilla ja kävin vajaan tunnin kävelyllä metsässä ihmettelemässä tulivuorenpurkauksen synnyttämiä kraatereita. Keskiviikkona hyvästelin Mammoth Lakesin pariksi päiväksi pyöräilemällä tunnin ylämäkeen, jonka jälkeen ihme oli sitten tapahtunut. Maantiepölyä jaloista pestessäni, huomasin reisieni olevan kaiken treenin ja hevosmaisen syömisen jäljiltä niin pumpissa, että selluliititkin olivat lihaksien painostuksesta siloittuneet. Jee!

Pyöräile ylös alas…

Ja vielä vähän lisää…

Ja kiipeä vuorelle. Tadaa, selluliitit ovat poissa!

Riemua ei valitettavasti kestänyt pitkään, sillä välipäivän jälkeen selluliitit palasivat vanhoihin tuttuihin kohtiin samaa tahtia, kuin reiteni muuttuivat taas kokoa pienemmiksi. Mutta nyt ymmärrän paremmin sen, missä selluliittini dieetin aikana oikein piileskelivät. Koska reiteni olivat tuolloin kovassa käytössä päivittäin, piti jatkuva jalkajumi reisimuhkurat sileäksi pingotettuina. Niin, jos ei läski, niin ainakin selluliitti on ikuista.

Eli pikahoito reisiselluliittien kadottamiseksi toimii näin: ennen kuin puet päällesi shortsit tai lyhyen hameen, käy kyykkäämässä, kiipeä vuorelle tai tanssi vaikka ripaskaa. Voisin melkein vannoa, että äärimmäisellä reisilihasten kurituksella reisimuhkurat tasoittuvat ainakin hitusen siksi ratkaisevaksi hetkeksi, kun reidet pitää paljastaa kaikelle kansalle.

Päivän salikevennys

Kaivoin arkistosta tämän viime viikolla Lilyn video-postausongelmien vuoksi julkaisematta jääneen jutun ja laitoin julkaisuun nyt (ja se toivottavasti toimii).

***

Mikään ei ole yhtä mieltä ylentävää, kuin siirtyminen sille treenipisteelle, jossa mies on hetki sitten suorittanut omia treenejään ja kieltäytyä jyrkästi ainakaan vähentämästä painoja koneesta tai tangosta. Kyllähän nyt tosinainen vääntää rautaa solmuun siinä missä viitisenkymmentä kiloa painavampi mieskin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Tai sitten ei, mutta hauskaa oli kuitenkin. Kuka sanoi, että treenaamisen pitäisi olla haudanvakavaa puuhaa? Itse aina tilaisuuden tullen pelleilen ja aiheutan yleistä hämmännystä kanssatreenaajissa, jos en muuten, niin sitten vaikka roikkumalla pää alaspäin jossain missä ei kuuluisi. Toisaalta näkeehän sen sitten tuloksissakin. Hitusen vakavammalla asenteella voisin minäkin treenata vähemmän tyttömäisillä painoilla. Mutta tämä nyt taas kuvastaa tätä meikäläisen elämänasennetta – tehdään enemmän hauskoja kuin tylsiä juttuja.

Idea, jonka olisin halunnut keksiä ite: kuppikakku-automaatti

Vaikka todellisuudessa olen jo paennut Kalifornian kuumuutta Mammoth Lakesille vuoristoon, palaan vielä hetkeksi minilomaani Los Angelesissa. Kuten edellisessä postauksessani lupailin, palaan nyt toiseen matkan pääteemoista, kuppikakkuihin. Koska en juuri muffinssi-vuokiin sylje, olin kovasti innoissani ystäväni ehdottaessa päiväajelua Beverly Hillsiin ja Sprinkles-kuppikakkukahvilaan. Enkä muuten intoillut suotta. Käymisen ja blogi-postauksen arvoisen paikan Sprinklesistä tekee nimittäin yltiöhauska Cupcake ATM, eli suomalaisittain kuppikakku-automaatti. Idea on juuri niin järjetön ja hauska, tai ihan vain järjettömän hauska, että melkein harmittaa etten keksinyt sitä itse.

Automaatin idea on sama kuin pankkiautomaatilla. Ruudulla pyörivistä kuppikakuista valitaan se houkuttelevin, höylätään pankkikorttia ja seurataan ruudulta, kuinka kuppikakku lähtee hyllystä matkaan kohti vesi kielellä odottelevaa tilaajaa ja tupsahtaa lopulta ulos automaatissa olevasta luukusta söpössä paketissa. Eikä hauskuus pääty vielä tähän. Toisin kuin paikalliset kuppikakut, joiden koostumus on epämääräistä höttöä, muistuttavat nämä kuppikakut suomalaistyyppistä perusmuffinssia eikä kuppikakun kuorrutuskaan nostanut liialla makeudella niskavilloja pystyyn.

Eli, jos suuntaat Los Angelesin alueelle, lisää pakollisten nähtävyyksien listalle tämä pieni sokerinhuuruinen kohde Beverly Hillsissä, Santa Monica Boulevardilla. Jos kuppikakkujen epäterveellisyys puistattaa, löytyi heti Sprinklesin naapuriliikkeen seinästä tuoremehu-automaatti. Olin kuitenkin sen verran kuppikakku-ähkyissäni etten enää mehulle kyennyt, vaikka liike ulkoa päin kovin houkuttelevalta sammalella tilkittyine seinine vaikuttikin.

Ensi kerralla testataan sitten tätäkin automaattia.

 

Nyt ovat herkuttelut kuitenkin jo vaihtuneet Mammoth Lakesin vuoristomaisemiin ja aktiivilomailuun. Tänään kuppikakkujen voimalla on tehty mm. pieni testilenkki maastopyörällä ja kiivetty Mammoth Mountaininhuipulle, jonka tein muuten myös viime vuonna. Alkuviikko sujunee samaan malliin, kunnes suuntaamme kohtiBay Areaa ja Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän viettoa.

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! Minä jatkan lomailua ja tästä syystä saattaa blogikin päivittyä hieman tavallista harvempaan tahtiin. Reissun etenemistä kannattaa muuten seurata myös Instagramista sekäFacebookista.

Lähiölenkki Hollywoodissa

Monta kertaa Hollywood Boulevardilla turistin roolissa Walk of Famin tähtiä kuvatessani olen pyöritellyt päätäni ja ihmetellyt, että kuka kumma lähtee juoksulenkille tänne turistien sekaan. Nyt tiedän vastauksen ja se löytyy peilistä.

Seuraava, joka pussaa Waltin tähteä, voi vielä maistaa meikäläisen juoksulenkkarit.

Ihan en kuitenkaan kotikylältä Mission Viejosta saakka lähtenyt isolle kirkolle lenkille vaan vietin muutaman päivän miniloman Los Angelesissa asuvan ystäväni nurkissa. Koska olemme reippaita tyttöjä, oli reissun teemana mm. tutustuminen lähialueen lenkkeilymaastoihin ja kuppikakkuihin. Sovitaan nyt kuitenkin, että palaan niihin leivonnaisiin hieman myöhemmin ja leikitään tämän postauksen verran salonkikelpoista urbaanilenkkeilijää.

Todellisuudessa emme kaupungin kaduilla viihtyneet muutoin kuin pakolliset siirtymämatkat. Se nyt vaan on niin, että jos sattuu asumaan kivenheiton päässä Walk of Famelta, sitä joutuu toisinaan lenkiltä palatessaan valuttamaan hikeä kadussa olevien tähtien päälle, joita innokkaat fanit sitten käyvät käpälöimässä ja pussailemassa. Turistien kiusaamisen sijaan todellinen kohteemme oli vartin päässä kaikesta hässäkästä sijaitseva paikallisten, niin tavisten kuin julkkistenkin suosima Runyon Canyon Park. Reittivaihtoehtoja puistossa on monia, joista valitsimme luonnollisesti sen haastavimman. Reilun kolmenkymmenen asteen helteessä, keskipäivän auringossa, tuo pitkä ja jyrkkä nousu ylös kukkulan huipulle oli melkoinen urakka. Polku ei missään tapauksessa ylöspäin mentäessä ollut juoksukelpoista, mutta pelkkä jyrkän rinteen kipuaminen kävellen tuntui niin pohkeissa, takamuksessa kuin auringonpoltteena paljaalla iholla. Uurastus kuitenkin kannatti, sillä näkymät huipulta olivat huikeat, sen mitä nyt hien ja aurinkorasvan silmille valumiselta näin. Paluumatka asfaltoitua kävelytietä pitkin alamäkeen tuntui lasten leikiltä kaiken kiipeämisen jälkeen.

Se todellinen lenkkeilykohde, pitkä ja kuuma ylämäki Runyon Canyon Parkissa.

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana kaupungista.

Huipulla ei tällä kertaa tuullut. Valitettavasti.

Puistossa voi myös halutessaan joogailla ja kotimatkalla paikata lenkillä syntynyt kalorivaje smoothiella. Ei meillä maalla vaan!

Jos siis olet tulossa käymään joko turistin tai työmatkalaisen roolissa täällä päin, suosittelen ehdottomasti lenkkareiden pakkaamista mukaan ja tutustumista Runyon Canyon Parkiin. Massiivisen kalorinpolton lisäksi paikka tarjoaa komeat näkymät yli suurkaupungin, hiljaisuutta kaiken hässäkän keskellä, silmänruokaa kovakuntoisten lenkkeilijöiden muodossa ja ylipäätään hieman toisenlaisen liikuntakokemuksen.

 

ps. Ilokseni voin kertoa, että temppuilevat keuhkoni ovat vihdoin alkaneet parantua ja oloni muutenkin kohentua! Tämä tietää hyvää aktiivilomaa Mammoth Lakesille, jonne suuntaamme heti huomenna!