20+1 deittisaittia

Kuten aikaisemminkin on ollut puhetta, ei pariutuminen täällä Yhdysvalloissa ole ihan yksinkertainen juttu. Koska matkalle mahtuu mutkia ja sudenkuoppia kuin pahaiselle mökkitielle konsanaan, ovat deittipalvelut täällä varsin kannattavaa bisnestä. Kiireisille uraohjuksille on tarjolla mm. palveluita, jossa haastattelun perusteella palkollinen Amor etsii toiveiden mukaisen deittikumppanin, järjestää treffit ja hoitaa tarpeen vaatiessa mukaan vaikka pienen käsikirjoituksen keskustelun ylläpitämiseksi.

Jos on kuitenkin valmis laittamaan myös itse tikkua ristiin ja rastia ruutuun, voi turvautua toinen toistaan erikoisempiin deittisaitteihin. Osumatarkkuuden maksimoimiseksi onkin tarjolla aivan käsittämätön määrä erilaisia sivustoja erilaisille ihmisille. Sellaista turjaketta ei löydykään, joka jää tässä jaossa ilman.

1. Sea Captain Date – löydä elämäsi merikarhu
Deittisaitti heille, jotka viettävät elämänsä merillä yksin, koti-ikävissään ja merisairaina.

2. MissTravel – kauniit ja matkakuumeiset naiset
Oletko mies, jolla on rahaa matkustaa, muttei matkaseuraa? Kaunista, mutta persaukista reissuseuraa löydät täältä! Tarjolla hyvännäköisiä naisia, joilla ei itsellä ole vara matkustella.

3. Darwin Dating – vain hyvännäköisille ihmisille!
Sano EI kainalokarvoille, silmälaseille, verkkareille, ihramakkaroille ja iho-ongelmille. Tämä deittisaitti on vain kauniille, virheettömille ihmisille.

4. Farmers Only – jyväjemmareiden ja toppahousujen oma peräkammari
”City folks just don’t get it!”. Isäntiä ja emäntiä navetta-, sadonkorjuu ja miksei intiimimpiin latohommiinkin.

5. Women behind bars – tuhmia naisia vankilassa
Oletko aina halunnut tyttöystävän vankilasta, mutta kohtaaminen on osoittautunut mahdottomaksi? Nyt se on mahdollista! Nämä tytöt eivät karkaa mihinkään.

6. Wealthy Men – hyvätuloisille miehille ja… no, ihan vain naisille
Mies, haluatko elätettävän? Nainen, haluatko elättäjän? Tämä on oikea deittisaitti juuri teille!

7. The Ugly Bug Ball – ei mitään kukkasia
Jos et ole mikään missi ja haluaisit kumppanisikin olevan enemmän Notre Damen kellonsoittajan kuin Brad Pittin näköinen, kurkkaa tänne!

8. Age Match – kun ikäisensä ei miellytä
Etsitkö yli yhdeksänkymppistä, varakasta ja mielellään sydänsairasta aviopuolisoa? Tällä sivustolla isä- ja äitihahmoja riittää.

9. Cougar Life – puumanaiset vaanivat viattomia kissimirrejä
Gggggrrrrraaaaauh! Kypsempi, hyvin riiputettu liha etsii nuorta lihaa tottelemaan kuria!

10. The Officia Clown Dating Agency – pelleillään yhdessä!
Onko Pelle Hermanni lempiohjelmasi? Saako punainen nenä aikaan kiksejä? Sirkuksesta karanneet sinkut löydät täältä!

11. Gothic Match – mustan kajaalikynän ystäville
Heille, jotka haluavat jakaa synkän elämänsä toisen yhtä synkän kanssa. Goottien oma deittisaitti, jonne ei päivä paista.

12. No Longer Lonely – hulluteltaisko vähän?
Viiraako? Haluatko ajaa puolisosi kirjaimellisesti hulluksi? Deittisaitti mielenterveysongelmista kärsiville, jotka haluavat sekoilla yhdessä.

13. Date a golfer – kun reikä ei löytynyt ensiyrittämällä
Ammottaako golf-kärryn apukuskin paikka tyhjänä? Kaipaako mailapussi kantajaa? Löydä oman elämäsi Tiger Woods täältä!

14. Purrsonals – kissaihmisille
Kun kissat ovat etusijalla, mutta periaatteessa olisi kiva löytää joku kaksijalkainen jakamaan ruoka- ja vuokrakuluja.

15. Biker Kiss – elämä ilman nahkahousuja on teeskentelyä
Deittisaitti, jolla Helvetin Enkelit ja Taivaan Enkelit kohtaavat toisensa. Sillä mikään ei ole niin romanttista, kuin harrikan rytkeessä yhteen kihnaavat ylikireät nahkahousut, töyssyissä toisiinsa hakkaavat kypärät ja jaettu sivulaukku.

16. Millionaire Match – ei ole pikkurahan puutetta
Oletko rikas, mutta haluaisit olla vieläkin rikkaampi? Löytämällä toisen samanlaisen, teistä voi yhdessä tulla sikarikkaita!

17. Naturist Passion – elämää munasillaan ja munasarjasillaan
Deittisaitti täynnä alastonkuvia. Mitä sitä enempää selittelemään.

18. Diaper Mates – vaippaikä jatkuu halki elämän
Pidätysongelmia tai ei, jos vessassa käyminen on mielestäsi yliarvostettua ja haluaisit löytää itsellesi vaipanvaihtajan, tämä on oikea saitti sinulle.

19. Fitness Dates – jaettu treeni on yhteinen jumi
Jääkaappi täynnä kananrintaa ja parsakaalta, mutta ei ketään, joka suostuisi sen kanssasi jakamaan? Ei hätää, kohtalotoverin löytyminen on vain muutaman klikkauksen päässä!

20. Waiting Till Marriage – pikaisesti avioon, kiitos
Etkö usko esiaviolliseen seksiin? Tältä sivustolta löydät takuulla innokkaita ja nopeastikin avioituvia morsmaikkuja ja sulhaspoikia.

21. Singles with Food Allergies – skipataan pähkinät yhdessä
Etkö vieläkään ole löytänyt häntä, jonka kanssa jakaa ruokarajoitukset ja adrenaliinipiikki? Saavatko erityisesti keliaakikot ja laktoosi-intoleranssi sydämesi väpäjämään? Tämä on deittisaitti sinulle!

Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi deittisaitteja löytyy kahvinjuojille, nörteille, lävistetyille, viiksekkäille, voodoo-velhoille, uimareille, karkinsyöjille, ballerinoille, kehonrakentajille, merirosvoille, ninjoille, chilin ja kauhun ystäville, koomikoille, taksikuskeille, lentäjille, säätieteilijöille, joogaajille sekä mm. zombeille. Huh, onneksi olen naimisissa. Vaikka löytyy noita deittisaitteja varatuillekin.

Ärsyttävät liikuntapäivitykset

Koska ihmisiä ärsyttää Facebookissa varsin kummalliset asiat, kuten nyt esimerkiksi liikuntasuorituksista meuhkaaminen joka perhanan jumpan jälkeen, päätin kuluneella viikolla itsekin sivistää Facebook-ystäviäni päivittäisillä liikuntapäivityksillä. Kun viikon edetessä verbaalinen moponi karkasi käsistä täysin, tuntui lähes haaskaukselta olla jakamatta näitä tuikitärkeitä liikuntasuorituksia koko internetin kanssa. Siis olkaapa hyvät, seitsemän päivää yhtä fitnesslaifstailii!

Maanantai:
Olipa huikea rintatreeni! Olin pillahtaa itkuun kesken sarjan ja se on terveen merkki se. Ja koska en aamulla muistanut hehkuttaa, niin kävinpä heti päivän noustessa hölkkäämässä lähikukkulalle. Veri maistui suussa, mutta reippaana tyttönä huuhdoin sen ronskisti alas kaurapuurolla. Oon ainakin 5 grammaa laihempi kuin eilen.

Tiistai:
Koska olin eilen illalla niin superyyberfiiliksissä aivan mielettömän treenin jälkeen, tainnutin itseni melatoniinilla ja nukuin aamutreenien ohi. Mutta sehän on kuin rahaa pankkiin laittaisi, koska lihas kasvaa levossa, kerta. Illalla oli kuitenkin ihan pakko päästä salille vetämään selkätreeni ja kyllä kannatti. Tapasin siellä kisaaja-valmentajan joka vannoi, että neuvoillaan ja parilla litralla länsi-Afrikkalaisen vuoristosonnin verta mut saataisiin lavakuntoon kymmenessä vuodessa. Lupasin harkita, oishan se niin siistiä ja äitikin aina sanoo, että mä laulan niin hyvin! Lähtiessä mua vielä pyydettiin treffeille ja se kruunasi koko treenin! Salilla kasvaa paitsi perse, myös markkina-arvo.

Keskiviikko:
Läskinpolttoaamulenkki heti aamutuimaan! Sen päälle aamupala, eli vesi, kaurahiutaleet, suola, maito, kahvi, kahvikerma ja raejuuston blenderiin ja lopputuloksena on ihanan raikas, taskulämmin kaura-kahvi-raejuustosmoothie. Asiahan on nimittäin niin, että kaikesta tulee superfoodia ja paljon terveellisempää ja laihduttavampaa, kun siitä tekee smoothien! Lounaaksi aion tehdä kana-riisi-parsakaali-pähkinä-rusinasmoothien.
Tänään en kyllä mene salille, koska mun lihakset kasvaa niin älyttömän helposti, että pitää vähän hillitä. Ne semmoset yli-isot lihakset kun on tosi rumat ja epänaiselliset. Mun mielestä on paljo kivempi treenata niin, ettei se näy missään.

Torstai:
(lausutaan lässyttävällä äänellä siirappia ympäriinsä pursotellen) Käytii aamulla kullan kaa vähä pyöräilemäs ❤ ❤ Oli ihanaa ja mun mies oli niin kuuma sen pyöräilytrikoissa ❤ ❤ Illalla mentiin viel murun kaa vähä salille tekee yhessä haukkareit ja ojentajii, eli sillee, et mä tein ja mies peesas ne vikat 30 toistoo ❤ ❤ Se on sillee niin ihanaa, ku mä voin tuntee itteni niin voimakkaaks ja mies tärkeeks ❤ ❤ Nyt mennää rentoutuu sohvalle ja kattoo jotain ihanan romanttista, ehkä Poliisiopisto vitosta ❤ ❤

Perjantai:
Käväisin aamulla salilla tekemässä vähän äbsejä (siis niin kuin vatsalihaksia, mutta paljon coolimpia, koska B-kirjain). Fiilis oli tosi hyvä aina siihen saakka, kunnes joku nuija kommentoi, että treenaan kuin mies. Vitsi mikä sovinistisikapaskamies!!!
Illalla menin vielä treenaamaan olkapäitä, mutta koska aamun tapahtumien jälkeen alkoi epäilyttämään, että treeni saattaisi vahingossa alkaa näkyä jossain, päätinkin vain harjoitella selfieitten ottoa 45 minuuttia. Ja siis sehän on tosi tärkeää tässä fitnesslaifstailissa, että osaa poseerata ja etenkin mun kohdalla on tosi tärkeää, että näyttää hyvältä kuvissa, kun eihän kukaan mua kuitenkaan livenä näe!

Lauantai:
Sadekeli, viima ja rapa houkutteli tän mimmin polkupyörän päälle verestelemään ihania muistoja suomalaisista ajokeleistä! Oon kyl kuullut, et oikeesti ei pitäis treenaa ulkona ku se polttaa lihaksia. Mä en tiiä auttaisko esim. jos käyttäis aurinkorasvaa, mut tänään oli kyl pilvistä… Sisätiloissa stepperillä ei kuulemma pala varmuudella ku rasva, et ehkä ens kerralla varmuuden vuoks sit kuitenki sinne.
Koska tässä fitnesslaifstailissa on lihashuolto melkeen yhtä tärkeetä ku vaikka ripsihuolto tai silikoni-implantit, nii varasin ajan illalla thaihierontaan. Lupasivat, et oon tosi häpi sen jälkeen! En malta oottaa!!!

Otin teille vielä ihanan kuvan lenkiltä, tollasen luonnollisen ihan vaan kesken lenkin!


Sunnuntai:

Aivan mieletön treeniviikko on nyt saatu päätökseen! Kaikkien näiden vuosien jälkeen mulle viimein selvis tänään, että miksei mulla näy vatsalihakset. No siis hei haloo ”abs are made in the kitchen” ja mä oon tehny niitä aina salilla! Rupesin tässä heti korjaa vahinkoa ja vedin parit istumaan nousut keittiön lattialla. Tuntu muuten ihan eri tavalla!!
Sit käytiin tuossa miehen kans vähän salillakin, oli jalkapäivä. Tai siis enhän mä enää treenaa jalkoja, ku haluun keskittyä 100 % siihen mikä elämässä on oikeesti tärkeetä, eli perseeseen.
Pakko vielä hehkuttaa, että tän viidennenkymmenennenseitsemännen dieettiviikon loppusaldo oli kyllä tosi hyvä. Vaa’an mukaan mun lihasmassa kasvo tällä viikolla kaks ja puoli kiloa! Se on grammalleen saman verran, ku mies toi mulle tuliaisiks Suomesta suklaata ja jotka söin treenin jälkeen palautukseen! Tässä sen näkee miten tärkeetä tässä fitnesslaifstailissa on ajottaa ruokailut oikeen! Nyt tui tui kaikille nöpöliineille!!!

Nykysuomen puhekielen lyhyt oppimäärä

Yli viisi vuotta ulkosuomalaisena on tehnyt tehtävänsä. Olen aina ajatellut, että puhekieleni olisi rikasta ja värikästä, mutta pakko kai se on myöntää, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat saaneet minut putoamaan alati kehittyvän puhekielen kelkasta.

Kävipä nimittäin niin, että eräs kaverini kirjoitti Facebook-statukseensa jotain vaimarista. Luin lausetta moneen kertaan ja mietin mahdollisia sanan kohdalle sattuneita harhalyöntejä, mutta en millään keksinyt mistä tässä nyt oikeastaan on kyse. Pienen selvitystyön päätteeksi päädyin Urbaaniin Sanakirjaan, joka tiesi kertoa, että vaimari tarkoittaa hihatonta paitaa ja että se on lyhenne sanasta vaimonhakkaajapaita. Että semmoinen sana.

Tästä tajuntaani avartavasta informaatiosta innostuneena päätin selailla Urbaania Sanakirjaa hieman enemmänkin sanavaraston laajennuksen toivossa. Klikkailtuani sanoja summanmutikassa auki, opin mm. seuraavaa:

Löytyskä

Oma arvaus: Kuulostaa lörtsyltä, olisiko tämäkin jotain syötävää?
Totuus: Pissis, jolla on kauniit kasvot ja timmi yläkroppa, mutta omistaa leveän läskiperseen sekä paksut reidet.

Veklata

Oma arvaus: Vaklauksen ja twerkkauksen kombinaatio, eli twerkata salaa kulman takana?
Totuus: Veikata, arvella

Sossukeitto

Oma arvaus: Keittoa leipäjonosta?
Totuus: Muiden alkoholijuomien nauttiminen ja niistä känniin tuleminen maksamatta mitään.

Kikuli-kalle

Oma arvaus: Joku uusi tyhmä piirretty?
Totuus: Miehen hellittelynimi

Miljoonasade

Oma arvaus: Semihuono bändi?
Totuus: Siemensyöksy

Ruksata

Oma arvaus: Pistää rastia ruutuun, eli tilata jotain?
Totuus: Rukoilla

Öklötörö

Oma arvaus: Oi miksi mieleeni tulee J. Tukiainen.
Totuus: Poseerausilme, jossa kuvattava yrittää näyttää seksikkäältä vääntämällä huulensa luonnottoman pullottavaan asentoon (duckface).

Ulkosiideri

Oma arvaus: Siideriä terassilla?
Totuus: Ulkopuolinen (outsider).

Nurkkajumala

Oma arvaus: Öööää… vanhus kiikkustuolissa?
Totuus: Televisio

Eivät menneet arvaukset ihan nappiin ei, mutta sanonpahan vaan, että jos nyt en aikaisemminkaan ollut suuri Miljoonasateen fani, niin nyt en ainakaan voi kuunnella kyseistä bändiä naama peruslukemilla.

Mutta mites on, oliko näistä joku teille tuttu? Ja onko jotain sellaista uutta sivistyssanaa, joka minun ihan ehdottomasti pitäisi oppia?

10 laihdutusvinkkiä epätoivoisille

Nyt tarkkana, te kaikki painonpudotuksesta haaveilevat höpönassukat siellä kotisohvilla. Nimittäin nythän elellään taas sitä aikaa vuodesta, kun kaikki naistenlehdet pursuavat toinen toistaan mielipuolisempia laihdutusvinkkejä. Joten korvat hörölle ja silmät tapilleen, tässä ehkä ne kaikkein epätoivoisimmat laihdutusvinkit mitä amerikkalaisesta naistenlehdestä löysin:

1. Nuku verhot auki

Anna ikkunasta tulvivan auringonvalon herättää keho ja käynnistää aineenvaihdunta entistäkin aikaisemmin aamulla! Justiinsa joo, joku Suomen talvikaamoksessa saattaisi ottaa tämän vittuiluna.

2. Singahda hölkälle suoraan ruokapöydästä

Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka hölkkäävät puoli tuntia välittömästi ruokapöydästä noustuaan, ovat hoikempia kuin ihmiset, jotka odottavat lenkille lähtöä tunnin! En ihmettele lainkaan. Kalorit jäävät takuulla lenkkipolulle, oksennuksen muodossa.

3. Syö lähellä ikkunaa

Näin voit peilata itseäsi syödessä ja teet automaattisesti terveellisempiä valintoja, sillä ethän halua nähdä itseäsi syömässä hampurilaista! Syö ainoastaan banaaneja, seksikkäästi.

4. Pidä kaukosäädintä keittiönpöydällä

Tällä tavalla joudut nousemaan sohvalta ja kävelemään keittiöön kanavaa vaihtaaksesi! Hyvästi kanavasurffaus, nyt kanavakävellään! Ota avuksesi sauvat ja saat supertehokkaan kanavasauvakävely-treenin! Tai sitten voit mennä ihan vaan lenkille ja säilyttää perhesovun.

5. Punnerra ennen jokaista ruokailua 90 sekunnin ajan

Näin saat poltettua osan kaloreista jo ennen kuin olet syönyt niitä! Punnerrussessio työpaikan ruokalassa saattaa tosin johtaa työterveyspsykologin puhutteluun.

6. Lopeta ruokapornon katselu

Kaikenlaiset ruokakuvat aiheuttavat mielitekoja. Siispä välttele niitä! Irtisano internet, anna televisio naapurille, polta reseptivihkoset takassa ja peruuta naistenlehtien tilaukset. Syö nyt vaan kiltisti sitä parsakaalta ja lakkaa fantasioimasta donitsin uhkean pyöreistä muodoista, pervo.

7. Puhu enemmän puhelimessa

Työpuhelun aikana voit polttaa kaloreita istumalla työtuolissa ja nostelemalla jalkoja vuorotellen ilmaan! Harvoin ne työpuhelut kuitenkaan niin tärkeitä ovat, että niihin tarvitsisi millään tavalla keskittyä.

8. Hanki punainen lautanen

Tutkimuksen mukaan ihmiset syövät vähemmän kaloreita punaiselta kuin valkoiselta lautaselta! Vaihtoehtoisesti voit myös jättää lautasen tiskaamatta käytön jälkeen ja näin et muutaman viikon kuluttua halua syödä siltä laisinkaan!

9. Pakasta suklaat ja karkit

Tällä tavalla herkkujen syöminen on hitaampaa eikä sinun tarvitse syödä niin paljoa! Älä nyt ainakaan jätä niitä karkkeja ja suklaita ostamatta.

10. Lämmitä proteiinipatukat mikrossa

Akuuttiin makeanhimoon auttaa esimerkiksi suklaanmakuisen proteiinipatukan lämmitys mikrossa, jolloin se muuttuu uunituoreeksi suklaakakun palaseksi! Tämä on jo jotain niin perverssiä, että oli ihan pakko kokeilla…

Proteiinikikkare
Tämä kikkare tässä on mikrolämmitetty, suklaanmakuinen proteiinipatukka. Suurista odotuksista huolimatta proteiinipatukka ei muuttunut suklaakakuksi vaan maistui edelleen proteiinipatukalta, lämpimänä. Lisäksi patukka kovettui tulikuumasta siedettävään jäähtyessään niin, että olin katkaista hampaani. Eli toimii! Nälkä ja ruokahalu lähti ja olo on heti kevyempi!