kauneus

Varsin nopeasti ohimenevä paskavaimofiilis

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Olin tässä eräänä päivänä lounaalla kaverini kanssa ja olin sen vuoksi sipaissut hieman meikkiäkin kasvoille, kevyesti syvyyttä silmiin ja elonväriä poskille. Suunnattuani myöhemmin iltapäivällä samoilla kasvoilla salille, ei kulunut kauankaan, kun eräs ennestään tuttu mies istahti viereeni ja kehaisi, kuinka kiva on nähdä minut kerrankin ehostettuna.

Kiittelin hieman nolostellen ja suomalaisena katsoin tarpeelliseksi informoida, että en minä muuten olisi laittautunut, mutta kun oli tässä ollut vähän muutakin menoa. Mies katsoi minua silmissään häivähdys amerikkalaista saippuaoopperaa, pudotti hetkeksi painot käsistään ja kertoi kahdenkymmenen vuoden avioliitostaan ja siitä, kuinka vaimonsa oli aamulla ehostautunut vaikka pysyi kotona koko päivän ja kuinka hän arvostaa sitä, että vaimo vielä vuosikausien jälkeenkin meikkaa päivittäin miehensä silmää miellyttääkseen.

Iski välitön paskavaimofiilis.

Enhän minä ämpäriruma ole ilman meikkiäkään, mutta viime vuosien aikana mies-poloni on kyllä nähnyt vaimoaan enemmän luonnonkauniina kuin edes kevyessä arkimeikissä. Toki minäkin ennen vietin sen parikymmenminuuttisen meikkisuti kädessä ennen töihin lähtöä, mutta nyt kun työt hoituvat etänä ja poistun kotoa pääasiassa vain lenkille tai salille, en laiskuuttani jaksa puunata naamavärkkiäni esittelykuntoon ihan vain kotona miestäni silmiin tuijotellakseni.

Noin viiden sekunnin kuluttua paskavaimofiilis oli poissa.

Tottakai sitä haluaa puolison pitävän itsestään huolta vielä pitkänkin yhteiselon jälkeen, kyllä minä sen ymmärrän, mutta todellisuudessa itsestään huolehtiminen on niin paljon enemmän kuin pelkkä maalikerros kasvoilla, kauniit kynnet, päivittäin trimmatut säärikarvat tai harkiten valitut vaatteet.

Ei ollut nyt blogiinkaan tähän hätään tarjolla tämän pyntätympää naista…

Vaikken aina jaksakaan laittaa tukkaa nätisti, puuteroida nenääni tai edes pukeutua pyjamahousuja kummempaan, sanoisin, että miehellä on käsipuolessaan jotain tärkeämpää – fyysisesti ja henkisesti itsestään huolta pitävä vaimo ja se vasta aikaa, vaivannäköä ja paneutumista vaatiikin – ainakin enemmän kuin ripsiväriin tarttuminen. Ja väittäisin, että se myös pitkässä juoksussa antaa enemmän, vaikkeivät nämä asiat tietysti toisiaan poissulkevia olekaan.

…mutta ei toisaalta olisi voinut löytyä kyllä paljon enempää itsestään huolta pitävämpääkään.

Sen lisäksi, että oikeasti tunnen itseni jopa aika hyväksi vaimoksi, tunnen myös mieheni erinomaiseksi aviomieheksi, koska hän puuttuu ennemmin henkisen tai fyysisen hyvinvointini laiminlyömiseen, kuin laiskahkoon meikkaamiseeni.

Hauskempi tukka, parempi mieli

/ A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

Amerikkalaisten naisten keskuudessa liikkuu suuri viisaus, ”when you feel your worst – look your best”, eli suomalaisen suuhun paremmin taivutettuna, ”kun tuntuu paskimmalta, näytä parhaimmalta”. Ja tottahan se on, että asiat eivät välttämättä tunnu olevan niin kurjasti, kun yrittää näyttää vähän vähemmän kurjalta.

Niinpä työnsin järkeni syrjään ja sijoitin hierontaan budjetoimani varannot kampaamokäyntiin. Juu, takareisi ja pakara ovat edelleen kireitä kuin viulunkieli, mutta kiristynyt pinna korvieni välissä löystyi sen sijaan kummasti.

Kun en tunnetusti ole mikään tyylikkyyden ruumiillistuma, niin pitihän se tukankin kanssa pistää ranttaliksi, vaikka olinkin jo ollut hyvää vauhtia luisumassa kohti aikuismaisempaa ilmettä. Halusin hiuksista vaaleammat, mutta silti säilyttää tyven tummana ja puhtaan vaalean sijaan halusin vaaleiden suortuvien olevan punertavat.

Joojoo, olisi tukan toki voinut kuvia varten kihartaa, mutta hei, ainakin harjasin sen!

Että ei, ei siitä tukasta ehkä tyylikkäin mahdollinen tullut, mutta hitsin hauska se on ja kummasti hymyilyttää aina kun käväisee peilin edessä. Jos saan mieheni lahjottua hieromaan pakaroitani, niin saatanpa lähitulevaisuudessa jättää toisenkin hieronnan välistä ja tuunauttaa tukkani tästä vielä pastellinpinkiksi. Sekös vasta naurattaisikin.

Kauneus sattuu, eli kestopigmentoidut kulmat ja rajaukset

/ A. K. Nikkinen / 10 kommenttia

Minulla on elämän naishömppä-osastolla kaksi kesto-ongelmaa. Toinen on se, etten ole erityisen luonnonkaunis suoraan sängystä revittynä ja toinen on se, että olen laiska tekemään asialle mitään, eli meikkaamaan. Tämän vuoksi turvauduin ensimmäisen kerran jo vuosi sitten kulmien kestopigmentointiin, jolla paikattiin harvat kohdat ja korjattiin kulmien epämääräistä muotoa. Väriksi valittiin hiuksieni tumminta kohtaa vastaava sävy, joka oli myös hyvin lähellä kulmieni luonnollista väriä.

Viikko takaperin värjäytinkin sitten tukkani päältä hyvin tummaksi, melkeinpä mustaksi. Olin jo pitkään väritellyt kulmiani vahvemmiksi, joten päätin teettää kestopigmentoinnin uudelleen, tällä kertaa tummempana. Vuorokausi päätöksestä makasin salilta bongaamani ammattilaisen, Lindan pöydällä valmiina käsittelyyn.

Suunnitteluhommia

Kulmat suunniteltiin ensin kynällä, piirrettiin, pyyhittiin, piirrettiin lisää ja kokeiltiin muotoja. Kun mallaus näytti sopivalta, ryhdyttiin hommiin. Linda levitti kulmiini puuduttavaa geeliä ja käynnisti suristimen. Muistelin edellisestä kerrasta, että toimenpide olisi sattunut hieman enemmän, mutta ei. Homma oli siis suhteellisen kivuton eikä kestänyt kauan.

Värjäyshommia.

Kun kulmat olivat valmiina, kysyi Linda, että tehtäisiinkös samalta istumalta silmiinkin kevyet rajaukset, ihan ripsirajan alapuolelle. Ajatus tatuointisuristimesta silmän lähellä oli karmaiseva, sillä en voi sietää silmien koskettelua tai muuta räpeltämistä. Linda heitti minulle kuitenkin vastustamattoman tarjouksen ja viimeistään siinä vaiheessa, kun hän kertoi O.C.:n hienostorouvienkin selviävän toimenpiteestä hengissä, oli pakko suostua. Toimenpiteen jälkeen Linda tosin paljasti, että paikalliset hienostorouvat saapuvat toimenpiteeseen yleensä niin valiumpäissään, etteivät edes tajua mitä tapahtuu.

Silmien rajaus ei siis ollut mitenkään harkittu juttu ja hyvä niin. Jos harkinta-aika olisi ollut vähänkään pidempi, en todennäköisesti olisi suostunut, sillä sanoohan sen järkikin, että se a) sattuu, b) tuntuu epämiellyttävältä ja c) operaation jälkeen turvonneet silmäluomet ovat aika epäeroottiset. Mutta niin ryhdyttiin hommiin sen enempää miettimättä, ilman särkylääkkeitä tai rauhoittavia aineita, pelkän puudutusgeelin voimin.

Rajaus tuli siis tänne.

Ja herramajee, olihan se nyt oikeasti aika hirveää. Silmäluomien tatuoimiseen verrattuna kulmia voisi nakutella vaikka pienen ikuisuuden. Käytännössä homma eteni niin, että suljin silmät, Linda nosti luomea toisella kädellä ja tikkasi väriä toisella. Tässä asennossa silmäni eivät päässeet nykimään pahasti enkä kyllä muutenkaan olisi uskaltanut liikahtaa, hyvä nyt jos hengittää tohdin. En luonnehtisi operaatiota kuitenkaan erityisen kivuliaaksi vaan ennemminkin äärimmäisen epämiellyttäväksi. Silmäluomea kutitti, silmää kutitti, ahdisti, homma tuntui kestävän ikuisuuden ja alkoihan se tietysti pikkuhiljaa sattuakin.

Naamavärkin kestovärjäyksen jälkeen kulmien hoito-ohjeet olivat seuraavanlaiset: ei hikoilua eikä kastelua viikkoon ja kevyttä rasvausta silloin, kun ihoa alkaa kiristämään. Kulmien väri vielä vaalenee parantuessaan ja tämä otettiin huomioon väriä valitessa. Silmien rajauksia taas ei oikein voi edes hoitaa. Heti operaation jälkeen silmäluomeni olivat melkoisen turvoksissa, joten pidin hieman kylmää silmien päällä kymmenisen minuuttia kerrallaan. Silmät myös vuotivat sen verran, etten nähnyt kunnolla ja tuntui, kuin silmissä olisi hiekkaa. Menin kuitenkin vielä salille samana iltana (hikipanta päässä), joten mikään katastrofaalinen ei tilanne ollut. Seuraavana aamuna silmät olivat edelleen hieman turvoksissa, mutta pyörälenkin jälkeen (en usko hikoilleeni naamasta, ehkä) turvotus oli kadonnut ja silmät näyttävät nyt 1,5 vuorokautta myöhemmin täysin normaaleilta kevyine rajauksineen. Ripsivärin käytöstä pitää kuitenkin pidättäytyä vielä viikko ja olla tarkkana, ettei räpelöi silmiä likaisilla käsillä.

Turvonnut silmäluomi heti operaation jälkeen. Kauneus sattuu.

Lopputuloksesta näette kuvia sitten, kun kulmat ja luomet ovat kunnolla parantuneet. Jotain rupea tässä on odotettavissa sekä kulmiin että luomiin ja etenkin jälkimmäistä odotan kauhunsekaisin tuntein.