Reissun jälkeen

Niin se mennä hurahti Kalifornian reissu ja vielä pari viikkoa sen jälkeenkin. Matka oli kovasti onnistunut; hengailin pääasiassa vanhoilla kotikonnuilla ja tein samoja asioita samojen ihmisten kanssa kuin siellä vielä asuessanikin. Totta puhuakseni, hetkittäin tuntui siltä, kuin en olisi koskaan pois lähtenytkään.

Kadut ja liikerakennukset olivat ennallaan, samoin lenkkipolut ja kuntosali. Suunnistin kaupan hyllyväleissä sujuvasti, tiesin mitä ostaisin ja heitin automaattisesti smalltalkit oikealla kielellä. Autoilu sujui jouhevasti, tiesin minne ajaa ja mitä kautta, mitä reittejä kannattaa välttää ja mistä voi vähän oikaista. Treenasin kavereiden kanssa, kävimme vakio sushipaikassa syömässä ja istuimme iltaa maailmaa parantaen.

180517_1

Tuli aika pelottavankin voimakas tunne siitä, että olen kotona. Aivan kuin olisin ollut Suomessa vain käymässä ja nyt palannut takaisin. Tai kuin koko Suomeen muuttaminen olisi ollut vain unta ja nyt olin taas hereillä. Niistä ajatuksista oli aika surullistakin havahtua ja tajuta, ettei Kalifornia ole enää minun kotini.

Näiden vähän turhankin kotoisten tunnelmien vuoksi hirvitti jo etukäteen paluu semitunturiin. Pelotti, että vaikka Kiiminki oli alkanutkin jo tuntua kodilta, tuo tuntemus olisi reissun jälkeen tipotiessään ja tilalla pohjaton kaipuu Kaliforniaan.

180517_2

Kun sitten reissun jälkeen palasimme (vielä lumen peittämään) kotipihaan, ei tuntunutkaan pahalta, tuntui kodilta.

Kaliforniassa on ne omat puolensa, joista pidän kovasti ja jotka tuntuvat omalta; ainainen kesä, vuoret, suomiporukka ja paikalliset ystävät. Mutta niin on täällä Kiimingissäkin; ihana koti, kaunis luonto, pohjois-pohjanmaalaiset ihmiset ja kohtuullisen lähellä asuva perhe.

180517_3

Minulle onkin kehittynyt tässä pikkuhiljaa aivan uudenlainen unelma. Kunpa voisin asua molemmissa paikoissa; puoli vuotta siellä, toinen puolikas täällä.

Pitääpä muistaa lotota.

Otetaas sille

Tänään on ollut hyvin tavallinen lauantai. Se sellainen, jolloin syödään hitaasti aamupalaa, tehdään vähän kotihommia, pistetään astetta parempaa ylle ja lähdetään isolle kirkolle ruokaostoksille.

Siellä kaupan pihassa sitten ehdotin miehelle, että käytäisiin ostamassa viinipullo. Mies oli ajatuksesta silminnähden hölmistynyt ja ihmetteli, että miksi ihmeessä, kun eihän tässä päivässä ole mitään erityistä.

151016_1

Mutta sepä siinä juuri on, kun tämä tavallinen on ihan parasta. Se, että herää omasta sängystä, omassa kodissa. Että kun on itse vielä vähän uninen ja kuulee, kuinka portaat narahtavat miehen mennessä alakertaan kahvin keittoon ja että pian sen tuoksu saa houkuteltua minutkin ylös sängystä. Se, että sytytän leivinuuniin tulen, kipaisen hakemaan pihan perältä lisää puita ja vaikka vetäisen matkalla eteisen naulasta ylleni kulahtaneen maastotakin, niin siltikin ilman viileys vähän puistattaa. Se, että pihan pensaat ovat jo pudottaneet kaikki lehtensä ja että nurmikko on märkää ja onnistun jotenkin kastelemaan toisen sukkani. Että kaikki on justiinsa tällaista, tavallista.

Sillä tätä minä olen yli vuoden odottanut, kun olemme tavaroinemme roikkuneet kahden maan välissä ja asuneet ystävien ja sukulaisten riesana vailla omaa kotia. En juhlaa enkä matkoja, vaan ihan tavallista elämää.

151016_2

Ja minusta elämä on aika pirun hyvä syy ostaa viinipullo, ehkä jopa se kaikkein paras.
Joten otetaas sille!

 

 

Päivän paras uutinen

Tämän päivän ehdottomasti parhaan uutisen tarjoaa Helsingin Sanomat, joka tietää kertoa, että ensi vuoden alusta Kielitoimiston sanakirja saa taas kansiensa väliin joukon uusia, suomen kielessä paikkansa vakiinnuttaneita sanoja, kuten emoji, granola, suppailu ja nyksä. Näiden uusien, virallisesti hyväksyttyjen sanojen joukkoon on kiipinyt eräs sana ylitse muiden. Ja nyt, anteeksi isä ja äiti karkea kielenkäyttöni julkisella paikalla, mutta perse-substantiivista johdettu verbi perseillä on nyt lunastanut paikkansa virallisen sanakirjan sivuilla.

141016_1

Perseily on kuulunut omaan sanavarastooni jo vuosia enkä voi olla liiaksi ylistämättä sen napakkaa ilmaisua toiminnalle, jonka selittämiseen vaadittiin aikaisemmin useamman sanan ja käsimerkin yhdistelmä. Sanakirjassa perseilyn luonnehditaan tarkoittavan hyvin suurpiirteisesti huonoa käytöstä, mutta todellisuudessa perseilyssä mennään roimasti huonoa käytöstä syvemmälle tasolle. Voisinkin luonnehtia perseilyn tarkoittavan tahallista munapäisyyttä tai tietoisesti, mutta muka tietämättään tai olosuhteita syyttäen hankalaksi heittäytymistä. Sanaa ei tule sekoittaa vittuiluun (joka on perseilyä avoimempaa) tai esimerkiksi nihkeilyyn (jona perseilykin voi kyllä ilmentyä).

Mutta se perseilystä. Yleisesti ottaen on huisia huomata, kuinka oma kieli ja sanavarasto ovat alkaneet vähitellen toipua USA:ssa vietetyistä vuosista ja imen uutta sanastoa itseeni kuin sieni (jep, eivätkä ole kaikki sivistyssanoja ei). Huomasin nimittäin etenkin viimeisten vuosien aikana, että suomen kielen sanavarastoni alkoi kuivahtamaan kasaan ja ennen niin rikas ja monivivahteinen puhekieleni muuttua tasaisen harmaaksi lätinäksi. En tiedä alkoiko sanakatoni näkyä täällä blogissakin, mutta itse kiinnitin kateellisena yhä enemmän ja enemmän huomioita muiden tuottamaan tekstiin ja siihen, kuinka monipuolisia ilmaisuja he teksteissään käyttivät omiin raapustuksiini verrattuina.

Suonette anteeksi tämänkertaisen alatyylisen ulosantini, mutta minusta tämä nyt vaan on aivan hillitöntä, kertokoot se sitten mielenlaadustani mitä tahansa. Kai tämä on jonkun muunkin mielestä on hyvä uutinen?

Muuttokuorman purkuhommia

Palataanpa vielä hetkeksi muuton jälkeisiin tunnelmiin, se on nimittäin asia, joka tässä on eniten ollut mielen päällä viime aikoina. Asiahan on nimittäin niin, että en kertakaikkisesti voi sietää muuttolaatikoita nurkissa pyöriskelemässä. Sen vuoksi ryhdyin purkuhommiin välittömästi muuttokuorman saavuttua enkä muutamaa välikuolemaa lukuunottamatta luovuttanut ennen kuin kaikki reilu sata laatikkoa olivat kauniisti purettuina ja tavarat omille paikoilleen järjesteltyinä. Voin kertoa, että ne olivat muuten tehokkaat kolme päivää ne.

Olen ehkä hivenen ylijärjestelmällinen kotiini liittyvissä asioissa, mutta en voi purkaa laatikoiden sisältöä pöydille ja lattioille odottelemaan tai sulloa tavaroita sokkona kaappeihin, sillä jokainen tavara on aseteltava omalle paikalleen samantien. Käytännössä käyn siis jokaisen laatikossa olevan nippelin ja nappelin yksitellen läpi ja mietin mihin sen sijoittaisin järkevästi. Lajittelen, mapitan, lokeroin, viikkaan ja järjestelen kaiken ja on hyvin harvinaista, etten löytäisi kotonani jotakin (nais)loogisesti sijoiteltua tavaraa. Tunnustettakoon neuroottisuuteni vielä astetta pahemmaksi kertomalla, etten mielelläni myöskään sotke kahden eri lajin tavaroita samalle hyllylle, esimerkiksi asiakirjamappeja ja kameratarvikkeita. En tiedä miksi, mutta se häiritsisi minua suuresti.

041016_1

Kaikesta tuskanhikeilystä huolimatta muuttolaatikoiden purkaminen on ollut ennen kaikkea jännää. Enhän enää tarkalleen ottaen muistanut mitä tavaraa minulla vielä oli ja mitä olin myynyt pihakirppiksellä pois tai lahjoittanut hyväntekeväisyyteen, ja olihan muuttolaatikoiden pakkaamisestakin kulunut aikaa jo 14 kuukautta. Mitään sellaista en ainakaan vielä ole osannut kaivata mistä olin luopunut, mutta tähän taloon vääränlaista tai turhaa tavaraa on Suomeen kyllä kulkeutunut ainakin yhden kirppispöydän verran. Ei nimittäin pakatessa tullut mieleenkään, etteivät esimerkiksi jenkkikattilat ja -paistinpannut toimisi uuden kodin liedellä.

Elettyäni yli vuoden verran kahden matkalaukun vetämän vaatemäärän turvin, on pakko myöntää, että vaatekaappia järjestellessä tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että minulla on oikeasti aika paljon vaatteita. Huono puoli asiassa on tietysti se, että kaikista rytkyistä n. 85 % on kesävaatteita, joilla ei tee suurimman osan vuodesta hevonkukkua täällä Tunturissa. Mitä ihmettä teen viidelläkymmenellä kesämekolla? Sehän on enemmän kuin Kiimingissä kesäpäiviä!

041016_2

Jättimäisessä muuttokuormassa oli kuitenkin pari asiaa ylitse muiden, joiden jälleennäkemistä odotin erityisen innokkaasti:

  • Oma sänky, omat patjat ja omat tyynyt. Kun niille pötkähtää ensimmäistä kertaa neljääntoista kuukauteen, niin onhan se aika jumalainen tunne se.
  • Treenivaatteet! Treenivaatekulutukseni on melkoinen ja on ollut tuskastuttavaa pestä pyykkiä jatkuvasti, kun käytössä on vain murto-osa vaatevalikoimasta.
  • Kosmetiikka. Pakollisia shampoita, hoitoaineita ja kasvojenpesuaineita lukuunottamatta olen kieltäytynyt ostamasta mitään erikoisempia tuotteita, sillä olen tiennyt kasvonaamioita, kuorintavoiteita ja muuta tilpehööriä olevan muuttolaatikossa purkkitolkulla. Ja kyllä, jääräpäisyyteni vuoksi olen kärsinyt vuoden verran ennennäkemättömistä iho-ongelmista. Kannattiko? No ei.
  • Piano. Tämä on ollut elämäni pisin tauko pianonsoitosta. Ensimmäiset tapailut olivat sen vuoksi kovasti jäykkiä, mutta kummasti sormet pian muistivat mihin suuntaan kulkea.
  • Polkupyörät. Mutta apua, kuinkahan pahasti pyöräilykunto romuttuu vuodessa?

041016_3

Nyt olen jo siirtynyt sisustushommiin; tauluja on ilmestynyt seinille, syksyiset sesonkikoristeet löytäneet paikoilleen, ensimmäiset verhot ovat silitettyinä ikkunoissa ja koti alkaa vihdoin näyttämään ja tuntumaan kodilta. Samalla tämä koko yli vuoden kestänyt ruljanssi on vihdoin tullut päätökseen ja on aika kääntää elämässä uusi luku.

Onnea meille uuteen kotiin!

Mutta minkäslainen muuttaja se sinä olet? Onko tavarat pakko purkaa heti vai löytyykö nurkista vielä vuosien jälkeenkin avaamattomia muuttolaatikoita?

 

 

Muuttokontti saapui!

Viime perjantaina se sitten vihdoin otti ja tapahtui; hartaasti odottamamme muuttokuorma saapui Kaliforniasta tänne Tunturiin! Aivan yksinkertainen ja pikku juttu ei omaisuuden uittaminen meren ylitse ole – etenkään omakustanteisesti – joten se, mitä kontin sisältä lopulta paljastuisi, jännitti melkoisesti. Voin nimittäin kertoa, että muuttokontin matkaan on mahtunut mutka jos toinenkin.

290916_1

Jotenkin tuo muuttokontin ilmestyminen pihaan on joka kerta yhtä vaikuttavaa ja samalla suuri shokki, niin nytkin. Hetken aikaa kului taivastellessa, että ihanko oikeasti meillä on noin paljon tavaraa, minä kun omasta mielestäni olin lahjoittanut ja myynyt jo ison osan omaisuudesta pois. Mutta kun kontista oli ensin poistettu piano, auto sekä niiden kiinnikkeet ja tukirakenteet, jäi muuttolaatikoita kontin perälle suhteellisen vähän.

Monessakaan asiassa en voi kehuskella olevani erityisen hyvä, mutta pakkaamisessa olen, kiitos lapsuusvuosien tetris-addiktion. Ja onneksi näin, sillä sen jälkeen kun muuttolaatikot luovutetaan rahtiin, niitä käsitellään samalla hellävaraisuudella kuin jos kyse olisi perunalaatikoista, ja voihan matkallakin tapahtua yhtä sun toista, on merenkäyntiä ja kosteutta.

Ainoa asia mitä en ottanut huomioon, oli joukko amerikkalaisia tullimiehiä, joita vastaan on mahdotonta valmistautua. Tiesimme jo etukäteen heidän tutkineen kontin sisällön, saimmehan siitä lystistä yli 2000 dollarin (!!) ylimääräisen laskun, mutta sitä emme tienneet, että he olivat oikeasti repineet auki 90 prosenttia laatikoista. Ja voin kertoa, että laatikot eivät aivan näyttäneet siltä millaisia ne olivat lähtiessään ja kaiken kukkuraksi laatikot oli tungettu kontin perälle täysin mielivaltaiseen epäjärjestykseen.

290916_2Nätisti pakattu muuttokuorma.

290916_3Nätisti pakattu muuttolaatikko.

Astialaatikoita avatessa muuten hivenen hirvitti. Mutta toisin kuin pelkäsin, ruhjoutuneesta ulkomuodostaan huolimatta laatikot eivät kätkeneet sisäänsä juurikaan sirpaleita. Ainoastaan kaksi lautasta ja yksi uunivuoka olivat hajonneet laatikkoon tulleesta sivuosumasta. Hieman yllättäen jouduin jännittämään myös pehmeiden pakettien puolesta, sillä joku vatipää oli keksinyt tullissa tehdä vaatelaatikoille mattoveitsellä keisarinleikkauksen kyljen kautta. Suhteessa laatikon sisältöön, selvittiin tälläkin kertaa pienillä vahingoilla. Ainoastaan yhdet farkut oli silvottu lahkeestaan rikki laatikkoa väkivaltaisesti avatessa. Mukava olisi tietää, että mitä kaverit olettivat laatikosta kalsareitteni lisäksi löytävän?

Ylimääräisestä jännityksestä huolimatta viime päivät ovat olleet melkoista joulua. Paketteja siellä, paketteja täällä, ja jokainen takuulla täynnä toivottua tavaraa. Ja kyllä se vaan niin on, että kotoisemmalta se koti tuntuu, kun siellä on omat tutut jutut.

Sitten muutama huomioitava juttu Kalifornia – Kiiminki -muutosta. Pätevät siis lähinnä silloin, kun hoidat koko homman itse.

  1. Mieti tarkkaan haluatko todella hoitaa kaiken itse. Muuton ostaminen pakettina yhdestä paikasta voi maksaa enemmän, mutta säästää hermoja ja aikaa kun kaiken tekee joku muu.
  2. Muuttokontin matka kestää n. 6 viikkoa, jonka aikana voi tapahtua mitä vaan.
  3. Jenkkien tullitarkastus on harvojen ja valittujen extra bonus, jota ei voi ennakoida, vaikka jättäisitkin valkoiset pulverit ja valtiosalaisuudet kuormasta. Laskun maksat sinä.
  4. Muuttokuorman vakuutus kannattaa ottaa Suomesta (If taitaa olla ainoa joka tarjoaa yksityiselle rahtikonttivakuutuksen). Vakuutus on todennäköisesti halvempi ja asiointi sujuvampaa. Varmista ainakin, että kuormalla on yksi ainoa vakuutus alusta loppuun. Muutoin sinua pompotellaan vahingon sattuessa vakuutusyhtiöltä toiselle.
  5. Suojaa tekstiilit kosteudelta (kelmu on kova sana). Jos peset tekstiilejä ennen laatikkoon pakkaamista, varmista että ne ovat 100 % kuivia! Nimim. Homeiset tyynyt.
  6. Suojaa, pehmusta ja vuoraa. Laatikot tulevat saamaan elämänsä kyydit.
  7. Numeroi laatikot ja tee pakkauslista. Sinun tulee voida myöhemmin esittää mitä minkäkin laatikon sisällä on, suurin piirtein. Näin myös purkaminen on helpompaa.
  8. Los Angelesin liepeillä toimii suomalainen kuljetusfirma Finn-us Logistics jos haluat suosia suomalaista tavaraa meren yli roudatessa.
  9. Kannattaa tiedustella rahtifirmoilta, josko rahti Helsingistä eteenpäin onnistuisi ”paluurahtina” eikä rekan tarvitsisi ajella tien päällä tyhjillään. Säästää rahaa.
  10. Muuttokuorman saa tuoda verottomana maahan 12 kuukauden sisään muuttopäivästä.
  11. Muuttoautoa ei saa enää tuoda maahan verovapaana (ellei ole ostettu ennen vuotta 2015).
  12. Valmistaudu esittämään Suomen tullille todisteita vakituisesta asumisesta ulkomailla. Pelkkä viisumi tai muuttotieto maistraatista ei riitä. Lisäksi tarvitaan vuokrasopimus, työsopimus, laskuja joissa näkyy kotiosoite jne. Älä siis pakkaa kaikkea muuttokuormaan.
  13. Meren yli muuttaminen maksaa paljon. Perusperheen irtaimiston ja kulkuneuvojen muuttoa varten rahteineen, huolintakuluineen ja vakuutuksineen on hyvä varata sukanvarteen ainakin kahdeksan tonnia. Jos jotain jää jäljelle, niin kiva. Toisaalta käden voi myös joutua laittamaan syvemmälle taskuun, riippuen muuttujista.
  14. Vaikka kuvittelet varautuneesi kaikkeen, yllätyksiä tulee silti. Lue uudestaan kohta 1.

 

Jotenkin tuntuu siltä, että en ihan heti muuta uudelleen.

Kuka muka ihan oikeasti haluaisi asua Kiimingissä?

Tässä jo muutama tovi takaperin sain blogiini kommentin, jossa ihmeteltiin, että kuinka kukaan haluaa elää täällä jossain ei missään, viitaten ymmärrykseni mukaan nykyiseen asuinpaikkaani Kiiminkiin (joka muuten nykyisin on osa Oulua). Koska olisi täyttä typeryyttä lähteä väittelemään siitä, mikä kenenkin mielestä on tai ei ole ”jossain”, kerrottakoon sen sijaan siitä, kuinka minä täällä pohjoisen tähden alla jaksan asua.

200916_1

Minua on viime aikoina lohduteltu useammankin kerran toteamalla, että ”eihän sitä tiedä vaikka nopeastikin pääsisitte muuttamaan työn perässä taas johonkin muualle, etelään tai ulkomaille”, saaden Kiimingissä asumisen kuulostamaan lähinnä vankilatuomiolta, joka ei auta kuin kärsiä ennen elämässä eteenpäin pääsemistä.

Itsehän en lähtökohtaisesti tykkää ajatella lähtemistä ennen kuin olen kunnolla edes saapunut. On toki luonnollistakin ajatella, että ihminen, jolla 90210 Beverly Hills on juuri muuttunut 90900 Kiimingiksi, saattaisi hyvinkin olla asian vuoksi hajalla. Ja ehkä olisinkin, ellei tässä välissä olisi ollut reilun puolen vuoden ajanjaksoa, jolloin en oikeasti asunut missään, ainakaan tositarkoituksella. Uskokaa kun kerron, että kun ei ole kotia, työtä tai muutakaan tarttumapintaa mihinkään paikkaan muutamaan hetkeen, sitä oppii kummasti arvostamaan asioita kuten koti, olipa se missä tahansa, vaikka sitten Kiimingissä.

Vaikka todellisuudessa asuinpaikan vaihtuminen lähivuosina onkin ihan mahdollista, haluan ajatella, että juuri nyt olen siinä paikassa missä minun kuuluukin olla ja on parempi nauttia elämästä nyt eikä sitten joskus tulevaisuudessa. Tämä elämän mittainen seikkailu tapahtuu nimittäin juuri tällä hetkellä ja aion ottaa siitä kaiken irti; nauttia maaseudusta, puhtaasta ilmasta, oikeasta talvesta, kauniista luonnosta, ison talon kotitöistä ja omasta rauhasta. Sillä kaikkien eri asuinpaikkojen ja niiden tuomien kokemusten arvo on rahassa, väkiluvussa, baarien ja ruokakauppojen määrässä mittaamatonta.

200916_2

Mitä minä sitten teen täällä, ei missään? Kaupungin kerrostaloasuntoon verrattuna omakotitalo teettää enemmän töitä, etenkin kun käytössä ei ole meksikolaista puutarhuria ja lämmityskin hoidetaan pääosin itse takkaa ja leivinuunia lämmittämällä. Sekä minulla että miehellä on myös tämä vapaa-aikaa rajoittava tekijä ja elintason varmistava asia nimeltään työ, joka vaatii oman aikansa ja panoksensa. Ja kun on palkkatuloa, niin rahansa voi tuhlata jossain kylän kolmesta ruokakaupasta, joiden valikoima kattaa kyllä omaa kokkaustaitoani vastaavat tarpeet. Tässä kylällä on myös erinomaisen hyvin varusteltu kuntosali, josta on hyvää vauhtia tulossa toinen kotini ja polkupyörällä ja juostenhan pääsee polkuja ja teitä pitkin niin pitkälle kuin kunto kestää. Ja jos elämältäni haluan jotain Kiimingin tarjontaa eksoottisempaa, on Ouluun vain parinkymmenen minuutin ajomatka ja sieltähän lennän vaikka Timbuktuun jos sille päälle satun.

Vaikka maisemat ovat erit ja aurinko paistaa harvemmin kuin Kaliforniassa, en voi sanoa, että elämäni olisi sisällöltään merkittävästi muuttunut Kiiminkiin muuttamisen jälkeen. Treenaan, syön, työskentelen, teen kotitöitä ja nautiskelen kotielämästä siinä missä ennenkin. Ainoa asia missä näin ensialkuun on vajausta, on sosiaalinen elämä, mutta onneksi tulen loistavasti toimeen itseni ja mieheni kanssa.

200916_3

Yhteenvetona sanoisin, että siinä asuuko jossain vai ei, on kyse enemmänkin asenteesta kuin maantieteellisestä sijainnista. Jos suhtautuu elämään seikkailuna, haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja oppia jotain itsestään ja maailmasta matkan varrella, sitä osaa suhtautua paikkaan kuin paikkaan avoimin mielin ja ottaa sen tarjoaman kokemuksen vastaan rikkautena. En sano, etteikö tulevaisuudesta pitäisi haaveilla, mutta sitä odotellessa kannattaisi kuitenkin nauttia nykyhetkestä.

Missä sinä asut, et missään vai juuri oikeassa paikassa?

 

 

Kotona

Täällä sitä vihdoin ollaan, uusissa maisemissa Kiimingissä, missä porot, eskimot ja jääkarhut ovat vain kivenheiton päässä ja missä jouluunkin on aikaa pari kuukautta vähemmän kuin muualla.

Muutosta ja muutoksesta on nyt kulunut muutama päivä ja matkalaukkujen sisältö on vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen purettu vaatekaappeihin. Aika voittajafiilinki kuulkaa!

010916_1

Mutta olenpa tässä matkalaukkujen purkamisen lisäksi ehtinyt tehdä jo muutakin, kuten:

  • Ottanut muumimukikokoelmani pois muuttolaatikosta ja asettanut sen nätisti kaappiin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
  • Kasannut tori.fi:stä ostamani parisängyn tuhannenp*llunpäreistä yhdeksi kappaleeksi ilman kasausohjeita.
  • Saunonut aina-valmiissa-saunassa päivittäin.
  • Rynnännyt siitä perhanan saunasta puolialastomana ulko-ovelle kuvitellen, että ovikellon soittaja olisi siippani, pahoitellut tämän jälkeen postimiehelle vaatteettomuuttani ja ilahduksensa havaittuani saanut vain vaivoin pidettyä postimiehestä ja sen lapsista kertovan hauskan jutun itselläni.
  • Luonut kontaktia paikallisiin tervehtimällä vastaantulijaa, joka alkuhämmennyksen jälkeen vastasi kyllä tervehdykseeni, mutta joka todennäköisesti kertoi kotona nähneensä kännisen muukalaisen pyörimässä ihan tässä kotikulmilla keskellä päivää.
  • Käynyt ilmoittautumassa toiselle kylän kuntosaleista, luonut lisää kontakteja paikallisten kanssa ja unohtanut treenata.
  • Tajunnut informaatiota vaihtaessani, ettei Oulun alkuperäiskieli olekaan samanlaista kuin reilut 100 kilometriä etelämpänä, ja ettei vika välttämättä olekaan aina älyssäni kun en ymmärrä mitä minulle sanotaan.
  • Katsellut villasukat ja pitkät kalsarit jalassa Facebookista, kuinka etelä-Suomessa hengaillaan vielä t-paidassa.

Mutta juu, kyllä täällä jotain kotiutumisen tapaista on jo ilmassa, vaikka muuttokuormaa odottava talo vielä ammottaakin tyhjyyttään ja olen muutenkin vielä hivenen (paljon) pihalla kaikesta. Mutta hei, ainakin meillä on nyt koti!