Otetaas sille

Tänään on ollut hyvin tavallinen lauantai. Se sellainen, jolloin syödään hitaasti aamupalaa, tehdään vähän kotihommia, pistetään astetta parempaa ylle ja lähdetään isolle kirkolle ruokaostoksille.

Siellä kaupan pihassa sitten ehdotin miehelle, että käytäisiin ostamassa viinipullo. Mies oli ajatuksesta silminnähden hölmistynyt ja ihmetteli, että miksi ihmeessä, kun eihän tässä päivässä ole mitään erityistä.

151016_1

Mutta sepä siinä juuri on, kun tämä tavallinen on ihan parasta. Se, että herää omasta sängystä, omassa kodissa. Että kun on itse vielä vähän uninen ja kuulee, kuinka portaat narahtavat miehen mennessä alakertaan kahvin keittoon ja että pian sen tuoksu saa houkuteltua minutkin ylös sängystä. Se, että sytytän leivinuuniin tulen, kipaisen hakemaan pihan perältä lisää puita ja vaikka vetäisen matkalla eteisen naulasta ylleni kulahtaneen maastotakin, niin siltikin ilman viileys vähän puistattaa. Se, että pihan pensaat ovat jo pudottaneet kaikki lehtensä ja että nurmikko on märkää ja onnistun jotenkin kastelemaan toisen sukkani. Että kaikki on justiinsa tällaista, tavallista.

Sillä tätä minä olen yli vuoden odottanut, kun olemme tavaroinemme roikkuneet kahden maan välissä ja asuneet ystävien ja sukulaisten riesana vailla omaa kotia. En juhlaa enkä matkoja, vaan ihan tavallista elämää.

151016_2

Ja minusta elämä on aika pirun hyvä syy ostaa viinipullo, ehkä jopa se kaikkein paras.
Joten otetaas sille!

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Otetaas sille

  1. Me oltiin miehen kanssa lomalla Ranskassa muutama vuosi sitten ja eksyttiin Champagnen alueelle. Oli tarkoitus ajaa Bourdeuxn viinitiloille, mutta sitten laskettiin reittiä uudestaan, että tulee liian pitkä matka ja koukattiin Pariisista Champagnen alueelle. Minä en tiennyt samppanjasta mitään tuota ennen, en erottanut kuohuviiniä tai samppanjaa. Tai tiesin, että se on sama, mutta samppanja tehdään vain tietyllä alueella. Yhtä kaikki se oli juoma, joka kuului vain juhlaan tai johonkin muuhun hyvin spesiaaliin tilaisuuteen. Innostuin tuolla reissulla samppanjoista sitten ihan todella ja minusta oli hienoa kun korkattiin pullo kotona. Olin vähän, että miksi eihän nyt ole mitään erikoista juhlaa. Mies sanoi, että aina on, ihan vain tämä elämä. Tuntui, että tajusin jotain hyvin olennaista ja siitä lähtien olen ajatellut eri tavalla. Jos haluaa korkata samppanjan tai punaviinin ja vain nauttia, sitten tekee niin. Otetaan sille!

    Tykkää

  2. Et tiedä miten tuo kuvastaa niin usein omia tunteita. No toki kodin saa muodostettua aina sinne missä asuu, mutta nyt on jotenkin kahdeksan vuoden jälkeen tullut kaipuu ihan omaan, jota saisi laittaa juuri siten kuin itse haluaisi…ja jos sen saisi vielä Suomesta niin voi onnea! Uskon kyllä, että muutoksetkin on hyvästä, mutta tuota tunnetta kaipaan. Onnea sekä tunnelmallisia ja lämpimiä hetkiä uuteen kotiin 🙂

    Tykkää

  3. Kippis! 🙂 Olen kyllä kieltämättä kade sinulle, minulla on vielä tuo vaihe, että kahden maan välissä. :/ Mutta jos joskus pääsen elämään tavallista elämää, niin sitä osaisin arvostaa! 🙂

    Tykkää

  4. Vivi Vinna!

    Voi jösses – että ihan kahden maan välissä? Sitten, kun sinulla on 4-5 maata ja elät niiden kaikkien välissä, niin ehkä tiedät, mistä puhut. Huh! Ja – osaatko arvostaa enää yleensäkään mitään, koska kommentistasi päätellen olet vastoin tahtoasi jossain ulkomailla?

    Tule hyvä ihminen takaisin Suomeen, jos ulkomailla eläminen on mielestäsi hankalaa.

    Tuskin mikään muu kuin miehesi tulot pakottavat sinut siellä pysymään.

    Tykkää

    • Yleisesti ottaen, ulkomailla pysyttelyyn on paljon muitakin syitä, kuin puolison tulot. Ja toisekseen, vaikka syy olisi puolison tuloissakin, ei sekään ole yhtään hullumpi syy – etenkään jos vaihtoehtona on Suomen työllisyystilanne. Siksi en lähtisi asioista enempää tietämättä huutelemaan vieraisiin pöytiin, etenkään kun me kaikki koemme asiat eri tavoin.

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.