Koti

Kauas on tultu

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Facebookilla on tapana muistuttaa päivittäin tapahtumista vuosien takaa. Pari päivää sitten Facebook kertoi minun olleen kymmenen vuotta sitten lomalla Las Vegasissa, yhdeksän vuotta sitten lätkämatsissa San Josessa ja samaisen viikon lopussa aikeissa lennähtää vielä lomamatkalle Miamiin. Kuusi vuotta sitten söin lounasta vähän paremmassa ravintolassa Malibussa ja viisi vuotta sitten olin katsomassa koalakarhuja Sydneyssä. Sanonpahan vaan, että kyllä siinä kaninpaskaa kottikärryyn lapioidessa kävi mielen vieressä, että aika kauas on tultu siitä, kun asuin vielä Kaliforniassa.

Äkkiseltään tie Kaliforniasta Ahvenanmaan piskuiselle saarelle kuulostaa ihan helvetin jyrkältä alamäeltä. Ja kyllähän vuodet Kaliforniassa hyviä oli, sitä en voi kiistää. Oli reissuja, oli ihmisiä, oli palmupuita, ostareita, ravintoloita ja kaikki mahdollinen käsien ulottuvilla ja kotiin toimitettuna. Mutta kun jokunen vuosi sitten haavekuvissa siintänyt 90210 Beverly Hills vaihtui yllättäen 90900 Kiimingiksi, en ollut edes kovin pettynyt. Minä kun olen sillä tavalla perverssi, että tykkään asua paikoissa, joille jumalakin on kääntänyt selkänsä. Sellaiseksi kai tulee, kun sattuu syntymään Nivalassa.

Mutta myönnettävä on, että muutto Ahvenanmaalle tuli silti täysin puskista jopa itselleni. Kokemukseni saaresta kun rajoittui tasan yhteen humalaiseen kurkistukseen laivan kannelta matkalla Tukholmaan. Muistan jo tuolloin ajatelleeni, että täällä ei kyllä ole paljon mitään. Ja samaa mieltä olen vieläkin. Mutta minulle se ”ei paljon mitään” on juuri sopivasti.

Sillä hommahan on niin, että vaikka olen asunut ja matkustellut muina metropoliitteina pitkin ja poikin, niin lopulta siitä faktasta ei pääse mihinkään, että olen umpimaalainen, suonissani virtaa esi-isien junttiveri ja saapastelen mieluusti omilla mailla kiviä potkien. Siihen tämä meidän asuttama pienehkö saari Ahvenanmaan eteläosassa tarjoaa täydelliset puitteet.

Täällä on hiljaisuutta, on tilaa hengittää, naapureita näkee vain harvakseltaan ja niin luonto kuin ruokakin tulee pihaan asti kauriiden, metsäjänisten, sienien ja marjojen muodossa. Senkun ottaa aseet ja ämpärit esille.

Täällä on rauha, jukoliste. Tai ainakin oli, ennen kuin minä muutin tänne.

Reissun jälkeen

/ A. K. Nikkinen / 1 kommentti

Niin se mennä hurahti Kalifornian reissu ja vielä pari viikkoa sen jälkeenkin. Matka oli kovasti onnistunut; hengailin pääasiassa vanhoilla kotikonnuilla ja tein samoja asioita samojen ihmisten kanssa kuin siellä vielä asuessanikin. Totta puhuakseni, hetkittäin tuntui siltä, kuin en olisi koskaan pois lähtenytkään.

Kadut ja liikerakennukset olivat ennallaan, samoin lenkkipolut ja kuntosali. Suunnistin kaupan hyllyväleissä sujuvasti, tiesin mitä ostaisin ja heitin automaattisesti smalltalkit oikealla kielellä. Autoilu sujui jouhevasti, tiesin minne ajaa ja mitä kautta, mitä reittejä kannattaa välttää ja mistä voi vähän oikaista. Treenasin kavereiden kanssa, kävimme vakio sushipaikassa syömässä ja istuimme iltaa maailmaa parantaen.

180517_1

Tuli aika pelottavankin voimakas tunne siitä, että olen kotona. Aivan kuin olisin ollut Suomessa vain käymässä ja nyt palannut takaisin. Tai kuin koko Suomeen muuttaminen olisi ollut vain unta ja nyt olin taas hereillä. Niistä ajatuksista oli aika surullistakin havahtua ja tajuta, ettei Kalifornia ole enää minun kotini.

Näiden vähän turhankin kotoisten tunnelmien vuoksi hirvitti jo etukäteen paluu semitunturiin. Pelotti, että vaikka Kiiminki oli alkanutkin jo tuntua kodilta, tuo tuntemus olisi reissun jälkeen tipotiessään ja tilalla pohjaton kaipuu Kaliforniaan.

180517_2

Kun sitten reissun jälkeen palasimme (vielä lumen peittämään) kotipihaan, ei tuntunutkaan pahalta, tuntui kodilta.

Kaliforniassa on ne omat puolensa, joista pidän kovasti ja jotka tuntuvat omalta; ainainen kesä, vuoret, suomiporukka ja paikalliset ystävät. Mutta niin on täällä Kiimingissäkin; ihana koti, kaunis luonto, pohjois-pohjanmaalaiset ihmiset ja kohtuullisen lähellä asuva perhe.

180517_3

Minulle onkin kehittynyt tässä pikkuhiljaa aivan uudenlainen unelma. Kunpa voisin asua molemmissa paikoissa; puoli vuotta siellä, toinen puolikas täällä.

Pitääpä muistaa lotota.

Joulua ja rakkautta

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Olen tässä viime aikoina saanut muutamia huolestuneita yhteydenottoja, että se ei joulu tule ellei Onnenpäivään ilmesty perinteistä joulupostausta. Joulun pelastamisen kannalta on siis viime hetket katkaista pitkäksi venähtänyt mediahiljaisuus.

231216_1

Jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna poikkeuksellisen myöhäiseksi. Siinä kun Kaliforniassa asuessa kaivoin joulukoristeet esiin marraskuussa, ehdin tänä vuonna työ- ja paitakiireiden vuoksi aloittaa koristelut vasta reilusti itsenäisyyspäivän jälkeen. Ja se koristelu, se suoritettiin sillä ajalla, kun oli tarkoitus nukkua. Mutta jos on pakko valita nukkumisen ja jouluvalmistelujen väliltä, vie jouluhössöttäminen ehdottomasti voiton. Joulunaika on minulle sydämen asia, etenkin tänä vuonna.

231216_3231216_4231216_5231216_6

Tämä joulu on laadussaan ainutlaatuinen. Vietämme joulua ensimmäistä kertaa meillä niin, että paikalla ovat minun, mieheni ja lapsipuolteni lisäksi lähiperhettäni sekä yksi ystävä. Käsillä on siis juuri sellainen joulu kuin joulun kuuluukin olla. Yhteistä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja talo täynnä elämää.

231216_2231216_8231216_9

Ei ihme, että tänään olen erityisen onnellinen siitä, että kohtalo heitti meidät takaisin Suomeen ja tänne pohjoiseen lähelle perhettäni.

Yhtäkkiä kaikki tuntuu olevan juuri niin kuin kuuluukin.

231216_7

Nyt riennän tekemään vielä viime hetken valmisteluja ja jättäydyn hyvin ansaitulle joululomalle. Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua! Tarjotkoon tämä joulu teillekin sitä, mikä lopulta on elämässä kaikkein tärkeintä.

 

Kun kotona on leivinuuni

/ A. K. Nikkinen / 5 kommenttia

Minulla ja leivinuunilla on yhteiseloa takana nyt reilut pari kuukautta ja olen tässä puupinon ja uuninluukun välillä ravatessani tehnyt muutamankin huomion:

  • Kotihousut ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Ne ovat ne sellaiset, jotka vetäistään päälle uunin lämmityksen ajaksi ja jotka uunin lämmettyä ovat yltä päältä noessa.
  • Näihin kotihousuihin nokihousuihin lukeutuu pian valtaosa kaikista housuista, sillä en kuitenkaan muista vaihtaa housuja ennen uunin lämmitystä.
  • Nämä housut kannattaisi muuten riisua ennen vaalealle sohvalle istumista.
  • Ennen ulos lähtemistä olisi hyvä vilkaista peiliin. Smokey eye -silmämeikki saattaa nimittäin olla hivenen toispuoleinen ja intensiivisempi kuin oli tarkoitus.
  • Nokea on myös käsienpesupaikkojen luo johtavien reittien varrella, ovissa ja ovenkarmeissa.
  • Sattuneesta syystä en käytä enää vaaleita käsipyyhkeitä.
  • Käsisaippuoissa on eroja.

141116_1

  • Ruoanlaitto kestää aina vähintään neljä tuntia, sillä kaikki nyt vaan on haudutettuna parempaa. Paitsi uuniin neljäksi tunniksi unohdettu lohi.
  • Mikään siivoaminen ei riitä. Puumuhjua on lattioilla aina, vaikka harjanvarsi on käytännössä kasvanut käteeni kiinni. Onneksi puiden mukana sisään kulkeutuvat hämähäkit ovat sentään kuolleita näin pakkasella.
  • Palovammat ovat arkipäivää. Tälläkin hetkellä näyttää siltä, kuin joku olisi tumpannut tupakan kämmenselkääni.
  • Sitä tuntee itsensä hivenen tärkeämmäksi ja paremmaksi ihmiseksi, kun hoitaa osan lämmityksestä puulla ja ihan omin pikku kätösin.

 

Kaikesta siivoamisesta, pyykinpesusta, vaivasta ja palovammoista huolimatta tykkään ihan valtavasti!

 

 

Otetaas sille

/ A. K. Nikkinen / 6 kommenttia

Tänään on ollut hyvin tavallinen lauantai. Se sellainen, jolloin syödään hitaasti aamupalaa, tehdään vähän kotihommia, pistetään astetta parempaa ylle ja lähdetään isolle kirkolle ruokaostoksille.

Siellä kaupan pihassa sitten ehdotin miehelle, että käytäisiin ostamassa viinipullo. Mies oli ajatuksesta silminnähden hölmistynyt ja ihmetteli, että miksi ihmeessä, kun eihän tässä päivässä ole mitään erityistä.

151016_1

Mutta sepä siinä juuri on, kun tämä tavallinen on ihan parasta. Se, että herää omasta sängystä, omassa kodissa. Että kun on itse vielä vähän uninen ja kuulee, kuinka portaat narahtavat miehen mennessä alakertaan kahvin keittoon ja että pian sen tuoksu saa houkuteltua minutkin ylös sängystä. Se, että sytytän leivinuuniin tulen, kipaisen hakemaan pihan perältä lisää puita ja vaikka vetäisen matkalla eteisen naulasta ylleni kulahtaneen maastotakin, niin siltikin ilman viileys vähän puistattaa. Se, että pihan pensaat ovat jo pudottaneet kaikki lehtensä ja että nurmikko on märkää ja onnistun jotenkin kastelemaan toisen sukkani. Että kaikki on justiinsa tällaista, tavallista.

Sillä tätä minä olen yli vuoden odottanut, kun olemme tavaroinemme roikkuneet kahden maan välissä ja asuneet ystävien ja sukulaisten riesana vailla omaa kotia. En juhlaa enkä matkoja, vaan ihan tavallista elämää.

151016_2

Ja minusta elämä on aika pirun hyvä syy ostaa viinipullo, ehkä jopa se kaikkein paras.
Joten otetaas sille!