Muuttokuorman purkuhommia

Palataanpa vielä hetkeksi muuton jälkeisiin tunnelmiin, se on nimittäin asia, joka tässä on eniten ollut mielen päällä viime aikoina. Asiahan on nimittäin niin, että en kertakaikkisesti voi sietää muuttolaatikoita nurkissa pyöriskelemässä. Sen vuoksi ryhdyin purkuhommiin välittömästi muuttokuorman saavuttua enkä muutamaa välikuolemaa lukuunottamatta luovuttanut ennen kuin kaikki reilu sata laatikkoa olivat kauniisti purettuina ja tavarat omille paikoilleen järjesteltyinä. Voin kertoa, että ne olivat muuten tehokkaat kolme päivää ne.

Olen ehkä hivenen ylijärjestelmällinen kotiini liittyvissä asioissa, mutta en voi purkaa laatikoiden sisältöä pöydille ja lattioille odottelemaan tai sulloa tavaroita sokkona kaappeihin, sillä jokainen tavara on aseteltava omalle paikalleen samantien. Käytännössä käyn siis jokaisen laatikossa olevan nippelin ja nappelin yksitellen läpi ja mietin mihin sen sijoittaisin järkevästi. Lajittelen, mapitan, lokeroin, viikkaan ja järjestelen kaiken ja on hyvin harvinaista, etten löytäisi kotonani jotakin (nais)loogisesti sijoiteltua tavaraa. Tunnustettakoon neuroottisuuteni vielä astetta pahemmaksi kertomalla, etten mielelläni myöskään sotke kahden eri lajin tavaroita samalle hyllylle, esimerkiksi asiakirjamappeja ja kameratarvikkeita. En tiedä miksi, mutta se häiritsisi minua suuresti.

041016_1

Kaikesta tuskanhikeilystä huolimatta muuttolaatikoiden purkaminen on ollut ennen kaikkea jännää. Enhän enää tarkalleen ottaen muistanut mitä tavaraa minulla vielä oli ja mitä olin myynyt pihakirppiksellä pois tai lahjoittanut hyväntekeväisyyteen, ja olihan muuttolaatikoiden pakkaamisestakin kulunut aikaa jo 14 kuukautta. Mitään sellaista en ainakaan vielä ole osannut kaivata mistä olin luopunut, mutta tähän taloon vääränlaista tai turhaa tavaraa on Suomeen kyllä kulkeutunut ainakin yhden kirppispöydän verran. Ei nimittäin pakatessa tullut mieleenkään, etteivät esimerkiksi jenkkikattilat ja -paistinpannut toimisi uuden kodin liedellä.

Elettyäni yli vuoden verran kahden matkalaukun vetämän vaatemäärän turvin, on pakko myöntää, että vaatekaappia järjestellessä tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että minulla on oikeasti aika paljon vaatteita. Huono puoli asiassa on tietysti se, että kaikista rytkyistä n. 85 % on kesävaatteita, joilla ei tee suurimman osan vuodesta hevonkukkua täällä Tunturissa. Mitä ihmettä teen viidelläkymmenellä kesämekolla? Sehän on enemmän kuin Kiimingissä kesäpäiviä!

041016_2

Jättimäisessä muuttokuormassa oli kuitenkin pari asiaa ylitse muiden, joiden jälleennäkemistä odotin erityisen innokkaasti:

  • Oma sänky, omat patjat ja omat tyynyt. Kun niille pötkähtää ensimmäistä kertaa neljääntoista kuukauteen, niin onhan se aika jumalainen tunne se.
  • Treenivaatteet! Treenivaatekulutukseni on melkoinen ja on ollut tuskastuttavaa pestä pyykkiä jatkuvasti, kun käytössä on vain murto-osa vaatevalikoimasta.
  • Kosmetiikka. Pakollisia shampoita, hoitoaineita ja kasvojenpesuaineita lukuunottamatta olen kieltäytynyt ostamasta mitään erikoisempia tuotteita, sillä olen tiennyt kasvonaamioita, kuorintavoiteita ja muuta tilpehööriä olevan muuttolaatikossa purkkitolkulla. Ja kyllä, jääräpäisyyteni vuoksi olen kärsinyt vuoden verran ennennäkemättömistä iho-ongelmista. Kannattiko? No ei.
  • Piano. Tämä on ollut elämäni pisin tauko pianonsoitosta. Ensimmäiset tapailut olivat sen vuoksi kovasti jäykkiä, mutta kummasti sormet pian muistivat mihin suuntaan kulkea.
  • Polkupyörät. Mutta apua, kuinkahan pahasti pyöräilykunto romuttuu vuodessa?

041016_3

Nyt olen jo siirtynyt sisustushommiin; tauluja on ilmestynyt seinille, syksyiset sesonkikoristeet löytäneet paikoilleen, ensimmäiset verhot ovat silitettyinä ikkunoissa ja koti alkaa vihdoin näyttämään ja tuntumaan kodilta. Samalla tämä koko yli vuoden kestänyt ruljanssi on vihdoin tullut päätökseen ja on aika kääntää elämässä uusi luku.

Onnea meille uuteen kotiin!

Mutta minkäslainen muuttaja se sinä olet? Onko tavarat pakko purkaa heti vai löytyykö nurkista vielä vuosien jälkeenkin avaamattomia muuttolaatikoita?

 

 

Kotona

Täällä sitä vihdoin ollaan, uusissa maisemissa Kiimingissä, missä porot, eskimot ja jääkarhut ovat vain kivenheiton päässä ja missä jouluunkin on aikaa pari kuukautta vähemmän kuin muualla.

Muutosta ja muutoksesta on nyt kulunut muutama päivä ja matkalaukkujen sisältö on vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen purettu vaatekaappeihin. Aika voittajafiilinki kuulkaa!

010916_1

Mutta olenpa tässä matkalaukkujen purkamisen lisäksi ehtinyt tehdä jo muutakin, kuten:

  • Ottanut muumimukikokoelmani pois muuttolaatikosta ja asettanut sen nätisti kaappiin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
  • Kasannut tori.fi:stä ostamani parisängyn tuhannenp*llunpäreistä yhdeksi kappaleeksi ilman kasausohjeita.
  • Saunonut aina-valmiissa-saunassa päivittäin.
  • Rynnännyt siitä perhanan saunasta puolialastomana ulko-ovelle kuvitellen, että ovikellon soittaja olisi siippani, pahoitellut tämän jälkeen postimiehelle vaatteettomuuttani ja ilahduksensa havaittuani saanut vain vaivoin pidettyä postimiehestä ja sen lapsista kertovan hauskan jutun itselläni.
  • Luonut kontaktia paikallisiin tervehtimällä vastaantulijaa, joka alkuhämmennyksen jälkeen vastasi kyllä tervehdykseeni, mutta joka todennäköisesti kertoi kotona nähneensä kännisen muukalaisen pyörimässä ihan tässä kotikulmilla keskellä päivää.
  • Käynyt ilmoittautumassa toiselle kylän kuntosaleista, luonut lisää kontakteja paikallisten kanssa ja unohtanut treenata.
  • Tajunnut informaatiota vaihtaessani, ettei Oulun alkuperäiskieli olekaan samanlaista kuin reilut 100 kilometriä etelämpänä, ja ettei vika välttämättä olekaan aina älyssäni kun en ymmärrä mitä minulle sanotaan.
  • Katsellut villasukat ja pitkät kalsarit jalassa Facebookista, kuinka etelä-Suomessa hengaillaan vielä t-paidassa.

Mutta juu, kyllä täällä jotain kotiutumisen tapaista on jo ilmassa, vaikka muuttokuormaa odottava talo vielä ammottaakin tyhjyyttään ja olen muutenkin vielä hivenen (paljon) pihalla kaikesta. Mutta hei, ainakin meillä on nyt koti!

 

Nimiä paperissa

Yli vuoden kestänyt kodittomuutemme alkaa vihdoin ja viimein olla loppusuoralla, sillä olemme ottaneet merkittävän askeleen kohti omaa kotia. Täysin omasta kodista ei kuitenkaan ole kyse, sillä maailmalla vietetyt vuodet ovat ainakin toistaiseksi karistaneet meistä halun toteuttaa perisuomalaista unelmaa oman talon muodossa. Sinikynällä rustatut nimikirjoitukset paperin alalaidassa oikeuttavat meidät kuitenkin asumaan vuokralla talossa, joka tuntui heti ensisilmäyksestä lähtien kodilta leivinuunineen ja ikkunasta avautuvine jokinäkymineen.

100816_1100816_2

Varsinaiseen muuttopäivään on aikaa vielä reipas kaksi viikkoa, mutta odotan avainten luovutusta jo kuin kuuta nousevaa – siitäkin huolimatta, että varsinainen muuttokuorma saapuu Kaliforniasta vasta syyskuun puolivälin jälkeen ja sitä ennen olisi tultava toimeen sekalaisella Ikeasta ja kirpputoreilta hamstratulla, melko askeettisella tarpeistolla.

Todellisuudessa omassa kodissa tuntuu kuitenkin juuri nyt materiaa houkuttelevammalta ihan muut asiat.

100816_3

Ajatella, että saan ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen tyhjentää matkalaukkujen sisällön vaatekaappiin, täyttää jääkaapin omilla pöperöilläni ja vessankaapit omilla kosmetiikkapurnukoillani. Että saan valvoa niin pitkään kuin huvittaa muita häiritsemättä ja hipsiä sen jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn. Aika mieletöntä!

Jännittää. Vähän kuin olisi taas teini ja muuttamassa ensi kertaa omaan kotiin.

Kuvat: Koitelinkoski, Kiiminki. Pari kivenheittoa uudesta kodista.

 

Kun aikuinen tytär muutti takaisin kotiin

Kertoessani ihmisille, että olen siippani kanssa muuttanut takaisin vanhempieni luokse, vaikkakin vain väliaikaisesti, aiheuttaa tämä ensin pientä hilpeyttä, jonka jälkeen ilmeet vakavoituvat ja minulta kysytään: kuinka sä kykenet?

110516_1

Kun ihminen muuttaa aikuisiällä takaisin kotiin, siis siihen mistä muinoin rinta rottingilla ja henkselit paukkuen lähdettiin maailmalle, supatellaan selän takana helposti epäonnistumisesta, maitojunista, roudasta ja porsaista. Vaikka kyseessä kieltämättä onkin melko selkeä merkki siitä, ettei kaikki omassa elämässä mennytkään suunnitelmien tai edes varasuunnitelmien mukaan, en itse koe asiaa millään tavalla nolona, ainoastaan käytännöllisenä järjestelynä. Asioita tapahtuu ja toisinaan nyt vaan on järkevintä muuttaa väliaikaisesti takaisin kotiin sen sijaan, että lähtisi kuluttamaan aikaa ja rahaa vuokra-asuntorumbaan.

110516_4

Toisin on tietysti silloin, jos yhteiselo vanhempien kanssa saman katon alla ei vaan yksinkertaisesti ota sujuakseen. Olen kuullut useamman kaverin suusta, etteivät he voisi kuvitellakaan samanlaista tilannetta omalle kohdalle, sillä jo pelkkä kyläreissu saa pinnan katkeamaan ja hihat ilmiliekkeihin. Onnekseni olen itse syntynyt perheeseen, jossa kotiin saa aina tulla ja jossa elämänkatsomus on sen verran rennonletkeä, ettei yhteentörmäyksiä juurikaan synny.

110516_2

Kaikista viimeaikaisista vastoinkäymisistä huolimatta olenkin äärettömän kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden viettää näin paljon aikaa sekä äitini ja isäpuoleni että isäni ja äitipuoleni kanssa. Te muut ulkomailla asuneet nimittäin varmasti tiedätte sen raastavan syyllisyydentunteen, joka hiipii pintaan kun ei ole käynyt kotona pitkään aikaan.

110516_3

Kaikesta stressistä ja epävarmuudesta huolimatta, ovat viimeiset puoli vuotta olleet minulle äärimmäisen tärkeää laatuaikaa vanhempieni kanssa. Jossain vaiheessa oma elämä kun ottaa kuitenkin taas tuulta alleen ja lennättää meidät pois pesästä.

Onkos siellä muita, jotka ovat aikuisiällä muuttaneet takaisin kotiin? Vai onko ajatus kotiväen nurkkiin palaamisesta täysin mahdoton?

 

Kuvat: Maisemia Äänekoskelta.

Pesänrakennushaaveita

Olen yrittänyt parhaani mukaan elää sen filosofian mukaan, että koti olisi siellä mihin reppunsa laskee. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut siltä, ettei edes kaksi matkalaukullista roinaa ole riittänyt ja olenkin ihan tosissani alkanut haikailla oman kodin perään.

Muutaman kuukauden kodittomuus on herättänyt minussa omituisen, kauan piilossa olleen tunteen, halun asettua aloilleni. Voi olla, että kyseessä on vain kriisin aiheuttama hetkellinen mielenhäiriö, joka katoaa kyllä heti kunhan saamme taas tuulta siipien alle, mutta tällä hetkellä olisin enemmän kuin valmis heittäytymään pesänrakennusvietin vietäväksi.

Tämän kummallisen ja epärealistisen tunteen vallassa olenkin ryhtynyt leikkelemään lehdistä ja mainoksista kivoja sisustusideoita talteen ja liimannut ne sitten sisustusinspiraatiokirjaani.

Sisustusinspiraatiokirjaan!

Jumankekka, että minulla on nyt sitten sellainenkin. Seuraavaksi alan kai lukea sisustusblogeja ja kehitän tyylitajun.

Ehkä sisustussuunnittelu on tässä vaiheessa hivenen ennenaikaista, ajanhukkaa ja epärealistakin, etenkään kun ei tiedä missä maassa, milloin ja millä budjetilla meillä seuraavan kerran on katto pään päällä, mutta olkoot. Pitäähän naisella katastrofin keskelläkin unelmia olla, ainakin lehtileikkeiden ja liimapuikon verran.