Muistatteko, kuinka reilu kuukausi sitten puhuin ryhmäliikuntatraumastani ja varovaisista ensiaskeleista kohti sen selättämistä? Voin nyt ylpeästi julistaa, että kuluneen kuukauden aikana olen ottanut asian suhteen niin suuria harppauksia, että lopulta treenikalenterissani oli varattuna viikolle enemmän ryhmäliikuntatunteja kuin salitreenejä. Melkoista!
Homma lähti täysin lapasesta siinä vaiheessa, kun kuukausi sitten Ääneseudun Kuntokeskuksen kuukausisopimusta uusiessani satuin mainitsemaan traumastani ja siitä, että kiinnostaisi kokeilla kehonpainotreeniä, mutta kun en uskalla. Ihanaisella ohjaajalla Sannilla oli tilanteessa sen verran pelisilmää, että hän piti minulle pienen rohkaisevan puheen, vakuutti etten kuolisi ja sai minut tekemään paikkavarauksen heti seuraavalle tunnille.
Ei ryhmäliikuntaa, mutta jotain liikehdintää kuitenkin.
Siellä minä sitten punnersin, kyykkäsin, hapotin ja ehkä hetkittäin hieman jopa epäilin henkiinjäämismahdollisuuksiani, mutta selvisin ja tykkäsin! Tuntia ei oltu pilattu turhilla askelsarjoilla, vaan liikkeitä tehtiin omaan, joskin kovaan tahtiin aikaa vastaan. Selvästi perille menneestä treenistä innostuneena varasin paikan myös seuraavan viikon tunnille ja ryhdyin vaivihkaan silmäilemään myös muuta tuntitarjontaa.
Sivuutin suosiolla tunnit joiden kuvauksissa käytettiin sanoja: vauhdikas, musiikin tahdissa ja askelsarjat, eikä jäljelle jäänyt enää montaakaan tuntia joilla en jo kävisi. Eniten listalla kiinnosti Les Millsin Grit Strength ja kävin jälleen tiedustelemassa selviämismahdollisuuksiani Sannilta. Harkittuani asiaa motivaatiopuheen jälkeen noin puoli sekuntia, löysin itseni pian tunnilta, jolla hikoilin ulos kai viimeisetkin sielunrippeeni. Aivan kamalaa ja samalla aivan kamalan mukavaa! Kuvailisin tuntia paremmin jos minulla olisi siitä minkäänlaisia muistikuvia, mutta vielä kuukauden jälkeenkään en ole kyennyt tunnilla keskittymään muuhun kuin selviämiseen. Mutta askelsarjoja siellä ei ole, siitä olen varma.
Vastapainoksi kaikelle kehon höykytykselle otin viikko-ohjelmaani vielä yhden tunnin, Les Millsin BodyBalancen. Tykkään kovasti tuosta joogasta, pilateksesta ja Tai Chista vaikutteensa saaneesta tunnista ja vaikka tunnenkin itseni rautakangeksi muiden sulavasti liikkuvien naisten keskellä, osaan olla välittämättä siitä. Jotain kehitystä on siis tapahtunut myös henkisellä puolella!
Lopulta sain viimeisen kuukauden aikana sullottua treeniviikkooni peräti viisi salitreeniä, kaksi Grit Strenght -tuntia, yhden kehonpainotreenin, coretunnin, BodyBalance-tunnin, syvävenyttelytunnin, 10 kilometrin hölkän sekä käveyt ja hölkät vajaan kolmen kilometrin päähän salille ja takaisin. Voin siis sanoa, että vaikkei tässä mitään kesäkuntokampanjaa olekaan ollut, niin kyllähän tällainen tahti alkaa vähitellen jossain myös näkyä.
Nyt ryhmäliikuntatunteihin tulee kuitenkin harmittava paussi, kun vaihdan Äänekosken ja Kuntokeskuksen Nivalaan ja Haapaveden liikuntahalliin tuleviksi viikoiksi. Pääpaino siirtyy siis takaisin perinteiseen salitreenaamiseen sekä juoksemiseen, mutta sen verran Grit ja kehonpainotreeni opettivat, että kykenen kyllä jonkinlaista hikikuolemajumppaa tekemään ihan omatoimisestikin.
Mutta hei, vanhakin oppii uusia temppuja kunhan joku vähän rohkaisee. Eli suurkiitos Ääneseudun Kuntokeskuksen mahtaville ryhmäliikuntaohjaajille! Olette takuulla antaneet minulle hyvät eväät tulevaisuuden treeneihin. Kiitos, kiitos, kiitos!
Onnenpäivä 