Amatööri bikram-joogassa

Kaikki ryhmäliikuntatunnit ovat aina olleet minulle kauhistus. Pelkkä ajatuskin yli-innokkaan ohjaajan tahdittamasta ryhmähikoilusessiosta on ahdistava ja tuo mieleen ne ala-asteen liikuntatunnit, jolloin teimme typeriä varsahyppyjä tamburiinin tahdissa. Minä olen liikkuessani epäsosiaalinen ja haluan rytmissä pysymisen sijaan keskittyä itse tekemiseen.

Liikuntatilanteissa sosiaalisen kyvyttömyyteni huomioon ottaen oikeastaan ainoa ryhmäliikuntamuoto, josta olen salaa ollut kiinnostunut, on ollut jooga. Ihan varauksetta en kylläkään suhtautunut edes siihen, sillä olen kuvitellut joogan olevan enemmän tai vähemmän erilaisten hihhuleiden suosima laji. Että kiitos vain, kun näytitte joogalentoa jonkin keskusteluohjelman väliaikaviihteenä silloin, kun olin lapsi. Eihän siinä mennytkään kuin pari vuosikymmentä, että käsitykseni joogasta korjaantui.

Välineurheilijan välinevarastossa roikkuu nyt myös joogamatto

kivassa kantopussukassa.

 

Koska pääpaino liikkumisessani on tällä hetkellä raskaasti voimaharjoittelun puolella, olen jäykkyysasteeltani jotakuinkin rautakangesta seuraava. Näin ollen hehkutus joogan erinomaisuudesta lihashuollon apuvälineenä, on saanut lajin kuulostamaan entistäkin houkuttelevammalta. Kun sitten ystäväni pyysi minua kanssaan Bikram-joogatunnille, en epäröinyt hetkeäkään. Kokeillaan nyt sitten, ei kerta hihhuliksi tee.

Jännitin edessä olevaa 90 minuutin tuntia ihan hirveästi. Noudatin saamiani ohjeita ja olin kaksi tuntia syömättä ennen tunnin alkua ja join runsaasti vettä. Salin lämpötila oli reilut 40 astetta, joka saunaan tottuneelle suomalaiselle ei tietenkään ole yhtikäs mitään. Silti viitisen minuuttia tunnin alkamisen jälkeen näytin jo siltä, kuin joku olisi kaatanut päälleni ämpärillisen vettä.

Tunti alkoi ja loppui hieman omituisilla hengitysharjoitteilla ja niiden välistä löytyi 26 erilaista asentoa. Osa asennoista oli haastavampia ja osa helpompia, mutta suoriuduin kunnialla kaikista, jopa niistä tasapainoa ja voimaakin vaativista. Itselleni tuli pienoisena järkytyksenä se, ettei ohjaaja itse tehnyt liikkeitä malliksi vaan kuljeskeli pitkin salia huutelemassa ohjeita. Mutta onneksi tunnilla oli monta edistyneempää, mukaanlukien ystäväni, joiden liikkeitä sujuvasti kopioin. Tunnin jälkeen olin likomärkä, rentoutunut ja melko varmasti parisen senttiä pidempi. Vettä kului 90 minuutin aikana puolisentoista litraa.

Seuraavana päivänä jalkojani ja selkääni piinannut kireys tuntui hieman helpottaneen, mutta samaan aikaan jostain syvältä tuntui löytyvän uusia, erilaisesta treenistä kipeytyneitä lihaksia. Ihoni oli pehmeä ja olo rento ja raikas. Ihastuin tähän uuteen lajiin sen verran, että marssin suoraan salista tiskille ostamaan kuukausikorttia. Tavoitteenani on nyt käydä joogan avulla avaamassa jumejani kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja toivon sen auttavan erinäisissä treenaamistani haitanneissa ongelmissa (lisää niistä täällä).

Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan Bikram-joogaa (hot-jooga) jos mahdollista. Se sopii erinomaisesti aloittelijalle ja kaikille ryhmäliikuntatunteja vihaaville, sillä tunnit ovat hidastempoisia eikä pieni eroavaisuus tekotahdissa haittaa. Näillä tunneilla ei myöskään tehdä mitään ihmissolmuja tai muitakaan liikkeitä, jotka vaatisivat yli-inhimillistä notkeutta. Useat tunnilla tehtävät asennot ovat mahdollista tehdä myös osittaisena, mikäli oikea asento tuntuu liian haastavalta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Amatööri bikram-joogassa

  1. Paluuviite: Ryhmäliikuntatrauma | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s