Minä olen aina ollut sillä tavalla ärsyttävä puoliso, että tykkään miesten jutuista. Tässä tapauksessa miesten jutuilla tarkoitan niitä asioita ja harrastuksia, joista oma mieheni on kiinnostunut ja joiden pariin olen itsekin ajautunut. Eivät yhteiset kiinnostuksen aiheet meille kuitenkaan yllätyksenä tulleet, syntyihän liittomme aikoinaan auto- ja moottoripyöräharrastajan kohtalokkaasta tapaamisesta kapealla hiekkatiellä. Mutta mikä siinä sitten ärsyttää? Eikö ole vain hyvä asia, että pariskunnalla on paljon yhteistä?

Pääasiassa se onkin. Minun on hyvin vaikea kuvitella itseäni elämään miehen kanssa, joka jatkuvasti varoittelisi minua moottoripyöräilyn vaaroista ja muistuttaisi minua siitä, kuinka moottoripyörävakuutuksiin menevän rahan voisi käyttää myös rahastosäästämiseen. Samoin tiedän, että miehelleni on tärkeää se, että arvostan tallissamme olevaa, yli nelikymppistä autovanhusta, joka ei ilman hinausautoa ole liikkunut metriäkään viimeiseen kahteen vuoteen. Yhteiset moottoripyörämatkat, kisaviikonloput moottoriurheilun parissa tai harrastajien yhteistapaamiset ovatkin olleet niitä parhaimpia asioita joita yhdessä olemme tehneet.

Ongelmalliseksi asia muodostuukin vasta, kun pitäisi näitä yhteisiä asioita tehdä erikseen. Eihän kaikkea ainavoi yhdessä tehdä. Kun mies sitten ilmoittaa, että on lähdössä viikonlopuksi ajelulle poikien kanssa ja nyt onkin tiedossa poikien reissu, jään minä katkerana kotiin omaa moottoripyörääni kaihoisasti tuijottaen. Edes järkiperäinen ”pitäähän toisen välillä mennä yksinkin” -ajattelu ei vie pois sitä tosiasiaa, että jään paitsi jostain, mikä mielestäni olisi aivan järjettömän hauskaa. Lopulta sitten mieskin ärsyyntyy, kun vaimo on harmissaan. Onhan se kumma, kun ei voi miesten reissuja tehdä ilman, että siitä seuraa vihamielistä mulkoilua. Voi niitä tehdä, mutta onko pakko tehdä niitä asioita joista minäkin tykkäisin! Noina masentavina hetkinä olen joskus salaa toivonut, että mieheni harrastaisi yhteisten harrastustemme lisäksi jotain kuolettavan tylsää, vaikkapa golfia. Voisin vaikka vannoa, että poikien golfausmatkalta jätetyksi tuleminen ei tuntuisi lainkaan niin pahalta kuin pudottaminen pois moottoripyöräreissulta. Saisivat aivan huoletta huristella golfkärryinensä pieleen lentäneen pallon perässä pitkin viheriöitä.

Vaikka en minä sitten tiedä. Miltä sekin oikein tuntuisi, kun kotiin tulisi mies, joka on koko viikonlopun ajellut golfkärryllä? Ehkä se viikonlopun pitkin aavikkoa moottoripyöräillyt, hieman reissussa rähjääntynytkin mies on kuitenkin enemmän minun makuuni – vaikka sitten en olisikaan itse ollut mukana.