Täällä sitä nyt ollaan, ensimmäistä kertaa sitten viime toukokuisen pikavisiitin. Perjantai-aamuna kurkattuani ulos ikkunasta lentokoneen lähestyessä Helsinki-Vantaata, oli sanomattakin selvää, että lumeton Etelä-Suomi olisi tällä hetkellä synkimmillään. Lehdettömiä puita, mustaa, märkää ja pimeää. Lentokentältä ulos astuessani tapasin vanhan tutun, loskan. Tervetuloa kotiin.

Lomamatkalla eksoottisessa Suomessa

Ensimmäinen kulttuurishokki loskaan astumisen jälkeen iski ruokakaupassa. Sukkuloin kaupassa ostoskori kainalossa, sillä olin jo unohtanut, että jostain järjettömästä syystä Suomessa ostoskärryn käyttämiseen tarvittaisiin kolikkopantti. Ihmisten törmäillessä toisiinsa, ei kukaan pyytänyt anteeksi eikä kukaan pyytänyt väistämään, vaan he raivasivat ruuhkassa itselleen tietä kyynärpäillään. Lopulta tervehdin kassaneitiä englanniksi ja olin pudota takapuolelleni summan ylittäessä sata euroa. Kuinka yksi ostoskorillinen ruokaa voi maksaa niin paljon? Samalla summalla ruokkisin Yhdysvalloissa nelihenkisen perheen viikon ajan. Siinä ihmetellessäni unohdin, etteivät muovipussit ole ilmaisia ja yritin maksaa koko lystin amerikkalaisella pankkikortilla. Kaupan edessä parveileva teinijoukko muistutti minua karulla tavalla suomalaisesta, varsin estottomasta tupakanpoltto-kulttuurista.

Myöhemmin, käytyäni kinkunsulattelulenkillä, kertoi sykemittarini, että poltettujen kaloreiden määrä oli lähes kolmanneksen pienempi, kuin saman kestoisella lenkillä kotipuolessa. Turkulaiset lenkkimaastot eivät nimittäin juuri alikulkutunneleita kummempia maastonvaihteluita tarjonneet. Lenkkifiiliksiä entisestään latisti se, ettei kukaan vastaantulijoista tervehtinyt. Muutama vastaantulija sai kuitenkin taiottua kasvoilleen hymyn tapaisen katseittemme kohdatessa.

Muutenkin kaikki tuntuu kovasti pienemmältä ja vaatimattomammalta muutaman maailmalla vietetyn vuoden jälkeen. Varsinkin talviaikaan ihmiset pukeutuvat yleiseen harmauteen sulautuvasti ja autoissa on yksi väri, likainen. Ainoan väriläikän ympäristössä tarjoaa lumenpuutteessa vihreänä kukoistava pelto. Lapsena suurilta ja ylellisiltä näyttäneet naapuritalot ovat kutistuneet enintään keskikokoisiksi perustaloiksi eikä mummolan mäelle johtava pihatiekään ole enää niin pitkä ja jyrkkä, kuin miltä se ennen Kalifornian kukkuloihin tutustumista tuntui. Kaksikaistaisella moottoritiellä matelevat autot ovat pieniä ja vanhoja, eikä se toisaalta ole mikään ihmekään täkäläisellä autoverolla ja bensanhinnoilla.

Kurkkasin tänään säätiedotusta kotiseuduilla Kaliforniassa. Tapaninpäivän aurinko on noussut lämpimänä ja luvassa on yli kahdenkymmenen asteen päivä. Turussa päivä nousi aurinkoisen kuulaana, mutta myrskyisenä ja kaatoi pihasta pari satavuotiasta kuusta. Mielenkiintoista tämä lomailu näin eksoottisessa maassa. Taidan tulla toistekin.