Nälkä! Vai onko sittenkään?

Kuulun niihin ihmisiin, joilla on aina nälkä. Pienikin huolimattomuus ruokavaliossa tai aterioiden rytmityksessä johtaa nopeasti kiljuvaan nälkään ja saa V-käyrän kohoamaan tappiin hetkessä. Ja silloin on kiire. Tuo vähän väliä riivaava näläntunne, joka iskee aikaa ja paikkaa kysymättä, sai minut tutkimaan asiaa hieman tarkemmin. Mistä näläntunteessa oikeastaan onkaan kyse ja kuinka siltä voisi välttyä muutoin kuin jatkuvasti syömällä?

Toisin kuin voisi kuvitella, nälkä ei aina johdu syömättömyydestä.

 

Ruumiimme reagoi nälän kaltaisin tuntemuksin hyvin moniin eri asioihin. Näin ollen nälkä ei aina johdukaan siitä, ettemme olisi syöneet. Ennen jääkaapille singahtamista olisikin hyvä miettiä hetki mistä näläntunne oikeasti johtuu. Jos edellisestä ruokailusta tai välipalasta on kulunut alle kaksi tuntia, voi kyse olla jostain seuraavasta:

Mieliteko

Ylimääräisen näläntunteen aiheuttaja numero yksi. Etenkin naiset ovat helposti mielitekojen johdateltavissa. Suolaisen ruoanhimoa voi perustella milloin milläkin ajalla kuusta, puhumattakaan makeanhimosta. Samalla tavalla vastoinkäymisiä kohdatessamme, tai vaikkapa rakastuessamme, saattaa näläntunne niin kaksinkertaistua kuin haihtua olemattomiinkin.

Näkö- ja hajuärsykkeet

Tiedättehän sen tunteen, kun näette kuvassa herkullisen näköisen annoksen ja sen kuvassa komeilevan ihanan, kermaisen risoton voi melkein jo maistaa. No, nälkähän siitä tulee, väkisinkin. Kuvat ja tuoksut aiheuttavat helposti ruoanhimon ja valtaisan nälän, vaikkei sille realistisia perusteluita olisikaan.

Tapa

Koitappa mennä joskus elokuviin ilman pikkupurtavaa. Ei päästä paljon mainoksia pidemmälle, kun on jo nälkä. Jos olemme tottuneet jossain tilanteessa syömään, kuten mainoskatkojen aikana tai palavereissa sen palaveripullan, voi kyseisen suupalan väliin jättäminen laukaista armottoman nälän. Ja hei, kun on oikein tylsää, niin mitäpä sitä muutakaan tekisi, kuin söisi vähän jotain.

Jano

Harva meistä juo niin paljon, kuin pitäisi. Ennen varsinaisen janontunteen heräämistä, voi kroppa ilmoitella nestevajauksesta myös nälänkaltaisin tuntemuksin. Muistathan, että nestettä pitäisi juoda sen verran usein, ettei janontunnetta ehdi syntyä. Varsinainen jano kun tulee vasta nestevajauksen synnyttyä. Kun nälkä yllättää, juo ensin lasi vettä ja tunnustele oloasi uudelleen.

Väsymys

Väsynyt ruumis yrittää paikata univajetta vaatimalla lisää energiaa ruoan muodossa. Kun nukut hyvin, et todennäköisemmin tarvitse jatkuvasti jotain pikkupurtavaa käsiesi ulottuville. Erityisesti painoaan pudottavien kannattaa siis kiinnittää erityistä huomiota riittävän unen saamiseen.

Painonpudottajan puolityhjä vatsa

Jossain kerrottiin, että vatsalaukku on kuin ilmapallo. Kun syö jatkuvasti suuria annoksia, se venyy venymistään. Kun annoksia ryhdytään pienentämään, menee vatsalaukulla hetki sopeutua tilanteeseen ja kutistua takaisin ennalleen. Ennen kuin kutistuminen on tapahtunut, voi vatsa antaa näläntunteesta väärän hälytyksen, kun annoksia pienennettäessä se täytetäänkin vain puolilleen. Laihduttajan on siis hyvä ennen ruokailua testata vesilasillisella, että onko vatsalaukku oikeasti tyhjä. Jos vesi tuntuu hulahtavan vatsalaukun pohjille, on aika syödä.

 

Yleisin syy nälälle löytyy kuitenkin ravinnonsaannista. Klassisin syy on lienee ”oho, edellisestä ateriasta on kulunut jo 6 tuntia” -tyyppinen tapaus. Ei tarvitse olla kummoinenkaan neropatti keksiäkseen mistä nälkä johtuu. Mutta kun aamiaispöydästä ylös nousemisesta on kulunut aikaa vaivainen tunti ja vatsa kurnii häiritsevän äänekkäästi, on aika tarkastella aterian sisältöä.

Oma nälkää aiheuttava ongelma löytyi nimenomaan aamiaispöydästä. Minulla oli tapana syödä aamuisin kaurapuuroa, koska kuulun niihin harvoihin ihmisiin, joiden mielestä se on ihan käsittämättömän hyvää. Kuitenkin, kun puurolautasen tyhjentämisestä oli kulunut tunti, oli aivan pakko saada ruokaa, heti. Asiaa tovin ihmeteltyäni löysin ilmiölle viimein syyn, proteiinin puute. Nopea aineenvaihdunta yhdistettynä pelkkää hiilihydraattia sisältävään aamupalaan, aiheutti uskomattoman nopean imeytymisrefleksin ja nälkä syttyi uudelleen hetkessä. Kun lisäsin puurolautaselleni 100 grammaa raejuustoa (kyllä oikeasti, syön kaurapuuroni raejuustolla ja se on edelleen aivan käsittämättömän hyvää), pysyi nälkä jo huomattavasti pidempään poissa. Nyt, kun lisäsin aamupalaani vielä proteiinipirtelönkin, selviän ilman minkäänlaisia vaikeuksia aina lounasaikaan saakka.

On siis tärkeää nauttia etenkin aamupalalla ja lounaalla sekä proteiinia että hiilihydraatteja! Myös rasvan osuus on tärkeä. Jatkuva rasvojen välttely voi johtaa näläntunteeseen liian nopeasti ja pakottaa nautiskelemaan ”turhia” välipaloja ja naposteltavia. Oma, kiljuva nälkäni pysyy parhaiten kurissa, kun syön kolmen tunnin välein harkitusti ja ennalta suunnitellusti. Hyvin suunniteltu päiväruokailu helpottaa näläntunnetta sekä psyykkisesti että ravinnonsaannillisestikin.

Jos ei jatkuva nälkä selity tälläkään, on aika käväistä lääkärissä ja tarkistaa veriarvot. Jatkuva nälkä voi kertoa niinkin vakavasta asiasta, kuin diabeteksestä. Useinmiten nälkä kuitenkin talttuu elin- ja ruokailutottumuksia muuttamalla.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s