Kun painonnousu on iloinen asia (+ vaiheessa-kuva)

Parisen kuukautta sitten, kun aloitin treenaamisen PT:n kanssa, hän muistutti minua useita kertoja, ”älä mene vaa’alle”.

Arvatkaapa meninkö kuitenkin?

En voi sanoa, että olisin vaa’alla ravannut viikottain, mutta aina välillä olen puolisalaa käynyt toteamassa, että paino on hieman koholla. Lopulta tänä aamuna vaaka näytti neljä kiloa enemmän, kuin vuoden alkupuolella, ennen kovan treenitahdin ja dieetin aloittamista. Siinä vaa’alla seistessäni pukkasi tuskanhiki pintaan, vaikka näinhän minä peilistä ja mittanauhasta, että tässä on takana nyt jotain muuta, kuin silkkaa silavaa. Ahdisti silti.Mitä jos se kuitenkin on läskiä?

Niinpä varasin itselleni rasvaprosentin mittauksen vielä tälle päivälle, jotta tietäisin mitä todella on tapahtunut. Jos osaisin, olisin varmasti heittänyt pari volttia, kun mittari näytti 18,7 %. Tämä tarkoittaa yli kahden prosenttiyksikön pudotusta edellisestä mittauksesta kaksi kuukautta sitten. Vaa’an ja rasvaprosenttimittarin lukemien yhteistulos oli kerrassaan loistava. Lihasmassa on kasvanut parissa kuukaudessa melkoisen reilusti ja rasvakin palanut siinä samalla! Puurot ja vellit ovat siis kohdillaan!

Tässä vielä pari päivää sitten otettu välivaihe-kuva. Ne ennen-kuvathan löytyvät täältä. Mitään kovin merkittäviä muutoksia ei ole tapahtunut, mutta ne suurimmat erot löytyvät reisistä ja pohkeista. Tämän lisäksi yläkropassa on havaittavissa rasvan palamisen seurauksena esiin pullahtaneet verisuonet (jotka ei onneksi näy tuossa pienennetyssä kuvassa, heh).

Tästä on taas hyvä jatkaa! Hyvä minä!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.