Sunnuntaiaamuna

Minulle sunnuntaiaamuissa on aina ollut jotain aivan erityistä, jotain, mitä muissa aamuissa ei ole. Tänä aamuna mies oli avannut verhot ja parvekkeen oven, valo tulvi sisään makuuhuoneeseen ja pihapuussa lauloi pikkulintu. Minä viivyttelin peiton alla puoli tuntia, ehkä pidempään ja katselin, kuinka lämmin tuuli heilutti verhoja. Oli pakko ottaa kuva siitä hetkestä.

Hetki, jolloin mikään ei voisi olla paremmin

Sillä hetkellä kaikki oli hyvin, koko elämä yhdessä hetkessä. Ja sillä hetkellä minä kyseenalaistin kaiken, joka tekee viikon muista aamuista erilaisia. Minä kyseenalaistin treenaamisen, työnteon, bloggaamisen ja kaiken, mitä tavallisiin aamuihini kuuluu. Pidänkö todella aamutreeneistä? Onko työt parempi tehdä aamulla vai illalla? Onko kaikki se aika, jota blogilleni annan, ajanhukkaa, kuten joku on joskus sanonut?

Jos lojuisin joka aamu vällyissä kymmeneen, jättäisin menemättä salille, siirtäisin työt myöhemmäksi enkä enää sanailisi ajatuksiani blogiin, tuntuisiko se enää erityiseltä? En usko. Haluan sunnuntaiaamuni erityisinä, sellaisina, jolloin mikään ei voisi olla paremmin.

Hyvää alkavaa viikkoa, me täällä Kaliforniassa vietämme vielä rentoa sunnuntai-iltaa ja viimeistelemme viikonlopun pulahtamalla takapihan jaguzziin.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s