Sitä ennen aina ajatteli, että matkanteko on vain pakollinen paha ennen perille pääsyä, tuskallista istumista autossa tunti toisensa jälkeen. Jotenkin täällä, vieraassa maassa, tuo matkanteko-asenne on muuttunut täysin. Siinä missä itse matkakohde, myös ajomatka sinne on omanlaisensa elämys.

Pakkasimme eilen kimpsut ja kampsut auton takaluukkuun ja suuntasimme aktiivilomalle vuoristoon, Mammoth Lakesille. Edessä oli noin kuuden tunnin ajomatka, johon sisältyi viivasuoraa ja paahtavan kuumaa aavikkotietä enemmän kuin tarpeeksi. Omanlaisensa elämys siis sekin. Pienellä kartan tutkailulla ja seikkailunhalulla löytyy matkan varrelta kuitenkin muutakin näkemisen arvoista, kuten living ghost townina tunnettu Randsburg.

Randsburgin kylänraitti oli hiljainen.

Täysin kuollut ei kylä kuitenkaan ole. Asukkaita pitäjässä on vielä alle sata ja viikonloppuisin ”elävää aavekaupunkia” käyvät ihmettelemässä ohi matkaavat turistit. Minä en nähnyt kylässä ristinsielua koko visiittimme aikana.

Tällä asiakasmäärällä se ei ole niin justiinsa. Ja kiinnihän se oli.

Harmi, että tämä(kin) antiikkiliike oli kiinni keskellä viikkoa.

Postitoimisto. Lähteeköhän täältä postit tavallisella postiautolla vai hevoskärryillä?

Randsburgin vanha vankila. Tuonne joutuminen voisi tässä helteessä tuntua ihan oikeasti rangaistukselta.

Ja vankila kätki sisäänsä kaksi vähemmän kodikasta vankiselliä.

Harmi, ettei silloin Suomessa asuessa osannut nauttia matkanteosta, kuin vasta viimeisinä vuosina. Ei tullut mieleenkään etukäteen ottaa selvää matkalle osuvista nähtävyyksistä tai pysähtyä ihastelemaan luontoa. Oli aina vain niin kiire määränpäähän ja kaikki matkan varrella tuntui itsestään selvältä ja tavalliselta. Mitä haaskausta kaikki ne laput silmillä ajetut kilometrit olivatkaan, näin jälkeenpäin ajateltuna.