Kiitos, sinä teini-ikäinen minä, joka päätit olla kouluttamatta itseäsi liian paljon ja tekemättä itsestäsi liian tärkeää. Kiitos, kun mukavuudenhaluisena valitsit ammatin sillä perusteella, että sitä voisi ehkä joskus harjoittaa kotoa käsin. Kiitos, kun tiesit mitä halusit ja missä olit hyvä. Säästit minut paljolta päänvaivalta tekemällä oikeita päätöksiä jo silloin 15-vuotiaana, kun lähettelit yhteishakupapereita eri oppilaitoksiin.

SINUN ALIKOULUTTAUTUMISESI ANSIOSTA EN OLE NYT TYÖTÖN.

Ei ole liian montaa ammattia, jota voi harjoittaa rapakon takaa etänä Suomeen. Ja kuitenkin minulla on sellainen ja vieläpä työnantaja, joka etätyöskentelyni sallii. Mikäli olisin lääkäri, päällikkö tai johtaja, olisin puolison roolissa Kaliforniaan ilman työlupaa muuttaneena nyt työtön. Vallitsevassa tilanteessa voinkin taputella itseäni selkään. Kannattaa olla mieluummin vaivaiset kaksi vuotta kouluja käynyt, mutta vahvalla työmotivaatiolla varustettu amis, kuin opiskella vuosikausia hienoon ja vastuulliseen, jatkuvaa läsnäoloa vaativaan ammattiin.

Enpä olisi uskonut, että alikouluttautumisestakin voisi olla hyötyä. Turhaa ne ensimmäisessä työpaikassani nälvivät, etten kouluttamattomuuttani tunne alan ammattitermejä eikä minusta koskaan olisi hienoihin titteleihin ja vastuullisiin tehtäviin. Duunari mikä duunari. Että aurinkoisia terveisiä vain sinne, kun talven tullen raappaatte jäätyneitä autonikkunoita auki asiakaskäynnille lähtiessänne. Olen edelleen duunari, mutta ainakin saan tehdä töitä halutessani vaikka uima-altaan reunalla.