Oletteko huomanneet, että Särkänniemen delfinaarioon etsitään kahta uutta delfiininkouluttajaa? Voi että! Sehän oli ennen jokaisen pikkutytön toiveammatti!

Ainakin itse unelmoin delfiininkouluttajan työstä sen jälkeen, kun vierailin ala-asteikäisenä Särkänniemen delfinaariossa. Ei haitannut, vaikka haaveet delfiinien kanssa uiskentelusta vesittyivät nopeasti muistettuani, kuinka pahasti kloorivesi ihoani kutittaa, kuinka huonosti osasin uida ja miten yleisölle juttelu olisi jännittänyt liikaa, sillä pikkutytöllä oli monta muuta haavetta takataskussaan. Halusin työskennellä villieläinten kanssa, pelastaa sarvikuonoja, olla supersankari sekä hävittäjälentäjä. Sellainen eläinlääkärikin olisin voinut olla, joka ei koskaan lopettaisi yhtään eläintä ja jonka luota kaikki nelijalkaiset ystävät poistuisivat terveinä.

Sellaisia olivat pikkutytön unelmat ennen. Luin jokin aika sitten nykyajan ala-asteikäisten pikkutyttöjen kommentteja siitä, mitä he haluaisivat olla isoina (en muista enää mikä julkaisu se oli). Onneksi joukossa oli monta tulevaa eläinlääkäriä, hammaslääkäriä ja ratsastuksenopettajaa, mutta pieni kourallinen pikkutyttöjä halusi olla julkkiksia ja mennä aikuisina BB-taloon. Justiinsa. No, on heillä vielä toivoa. Eihän minustakaan tullut sitä supersankaria.