Hääpäivä ja kriisitilannekatsaus

Meillä on nyt takanamme viisi tapahtumarikasta aviovuotta ja samaan aikaan olemme puolenvälin paikkeillaseitsemän vuoden kriisiämme. Tehdäänpä siis pieni kriisitilannekatsaus hääpäivämme kunniaksi.

Heinäkuussa Mammoth Mountainin huipulla.

 

Ensimmäiseen puolivuotiseen kriisijaksoomme on jo mahtunut muutama varsin mehevä kriisinsiemen, joista olisi sopivissa olosuhteissa voinut kehkeytyä suurikin parisuhdeongelma. Ensin ennen niin nuori vaimo muuttuikin kolmekymppiseksi, eikä häntä voinut enää hyvällä tahdollakaan sanoa nuorikoksi. No, yhdentoista vuoden ikäero on edelleen voimassa, mutta silti. Parasta ennen -päivä meni jo.

Sen jälkeen, kun vaimosta tuli kolmekymppinen, muuttui ennen niin hyväkuntoinen ja vähärasvainen nainen 70 kiloiseksi syöttöporsaaksi. Tämä taas enteili edessä häämöttävää dieettiä, jolloin nälkäiseksi hyeenaksi muuttuvan vaimon päähän ei mahdu paljon muuta kuin ruoka ja treeni. Siitäpä tulikin mieleeni, että pitäisikö ottaa jauhovaaka mukaan hääpäivä-illalliselle?

Kyllä tästä kyydistä olisi kuka tahansa selväpäinen mies hypännyt karkuun jo kauan aikaa sitten. Mutta siitä se mies heräsi vierestäni tänäkin aamuna eikä se taida olla mihinkään menossa.

Hyvää hääpäivää rakkaani, paras ystäväni, tukeni ja turvani.

ps. nälkä, syödäänkö kohta?

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.