Äitigeeni

Siinä sitä taas oltiin, kahvipöydässä äitien kanssa. Naisista nuorin, kahden pienen lapsen äiti, selvitti muille, kuinka mahdotonta on löytää aikaa harrastuksille. Seurasin, kuinka hän kesken lauseen nousi pöydästä, kävi nostamassa jaloilleen kaatuneen lapsen, puhalsi satutettuun polveen, istui takaisin pöytään, irroitti toisen lapsen napakan otteen paidanhelmastaan, nosti toisen jo luokseen ehtineen lapsen syliinsä, laski hänet kymmenen sekuntia myöhemmin alas, irroitti toisen lapsen sormet korvarenkaastaan, nosti pystyyn lapsen kaataman joulukoristeen ja suoriutui tuosta kaikesta kuin ohimennen, lausetta keskeyttämättä ja silmää räpäyttämättä. ”Synnynnäinen lahjakkuus”, ajattelin.

”Toisilla on äitigeeni, toisilla ei”, sanovat yhdysvaltalaistutkijat.

 

Äiti-ihmisen ilmiömäisen suorituskyvyn äänetön ihailuni katkesi pöydän yli heitettyyn kysymykseen, ”onko teillä lapsia?” ja sitä seuranneisiin ”aiotteko hankkia?” sekä ”minkä ikäinen olet?” ja toteamukseen ”kyllä sinä vielä ehdit muuttaa mieltäsi”. Seurasi luento siitä, kuinka äidiksi tulo tekee naiseksi ja lapsen saaminen on elämän täyttymys. Niin se varmasti onkin, hänelle. Minä, totaalisen äidinvaistoton ihminen, tunsin hetken aikaa itseni naisena täysin epäonnistuneeksi.

Yhdysvaltalaistutkijat tuovat kuitenkin lohtua kaltaisilleni naisille. Heidän tutkimuksissaan on löytynyt geeni, joka näyttäisi vaikuttavan naisen äidinvaistoihin. Tutkijat ovatkin alkaneet kutsua tätä geeniä nimellä ”mommy gene”. Tämä selittäisi sen miksi osa naisista pitää lasten hankkimista itsestäänselvyytenä ja toimii lasten kanssa luontevasti, kun taas osa naisista ei tunne erityistä tarvetta lisääntymiselle eikä välttämättä tunne lapsia kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa.

Tutkijat kuitenkin painottavat, että myös äitigeenitön nainen voi olla hyvä äiti. Ihminen on oppivainen ja äitigeenitönkin nainen voi haluta perustaa perheen ja on kykenevä tunnistamaan lapsensa tarpeet ja luomaan lapseensa syvän tunnesiteen. Itse järkeilisin, että äitigeenittömien naisten lastenhankinta perustuu enemmän järkisyihin, kuten haluun jatkaa sukua, kuin luontaiseen tarpeeseen tai ns. vauvakuumeeseen. Varmasti myös ympäristön luomilla paineilla on osuutensa asiaan.

Se, ettei minulla ole suurtakaan mielenkiintoa hankkia omia lapsia ja että olen elämääni tyytyväinen ilmankin, ei siis välttämättä ole itsekkyyttä vaan geneettinen ominaisuus. On silti mahdollista, että jonain päivänä minäkin keksin jonkin järkisyyn lasten hankkimiselle. Tällä hetkellä keksin kuitenkin vain monta järkisyytä olla hankkimatta.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s