Seitsemän seinähullua viikkoa on nyt takana. Olen edennyt dieetin kolmanteen vaiheeseen ja tahti sen kuin kiristyy. Jos ei nyt samaa, niin hyvää tahtia kuitenkin, on kiristynyt myös olemus (sekä toisinaan pinna). Kun dieetin ensimmäisessä vaiheessa kadotettiin ylimääräinen pöhötys, aloitettiin dieetin toisessa vaiheessa tiristelemään jo ihan rehellistä rasvaa. Ja hyvinhän se alkoi, joskin tuskallisen hitaasti.

…mutta oi miksi hoikistun ensimmäisenä hauiksista?

Dieettini toisessa vaiheessa sain pudotettua painoa vain vaivaisen kilon ja joitakin grammoja päälle. Dieetin eteneminen myös myöhästyi viikolla, kun kamppailin flunssaa vastaan ja treenit jäivät puolinaisiksi (niin ja liikkumattomuuden takia ruokavaliokin oli entistä tiukempi). Joulun jälkeen oli jo epätoivo iskeä, kun vaaka näytti päivä toisensa jälkeen sinnikkäästi samaa lukemaa, vaikka dieetin toinen vaihe läheni jo loppuaan. Lopulta marssin välivaihe-rasvamittaukseen kilon verran kevyempänä kuin edellisellä kerralla, joskin omalta perstuntumaltani huomattavasti kireämmän oloisena. Mittaustulos olikin positiivinen yllätys – pääsin kuin pääsinkin välitavoitteeseeni ja rasvaprosenttini oli pudonnut edellisestä mittauksesta 1,5 prosenttiyksikköä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kadonnut kilo oli kaikki rasvaa, ei lihasta. Maltti on valttia!

Sen lisäksi, että peilikuvani alkaa muistuttamaan vähitellen omaa itseäni, on myös alkanut tuntua paljon paremmalta. Vaatteet mahtuvat taas päälleni, joskin farkunlahkeet ovat kai kutistuneet pesussa eivätkä ne vähät kauluspaitanikaan enää mahdu hihoista päälle. Jos osaisin, olisin kai heittänyt voltin silkasta ilosta, kun painonnostovyö meni kiinni pykälän verran kireämmälle.

Mutta onpa tässä matkan varrella saanut heittää yhdet hyvästitkin, nimittäin niille massakaudella mukavasti pullottaneille hauiksille. Ne kun näyttävät nyt melkein samalta kuin ennenkin. Rasvan palaminenhan on siitä jännää, että se tuppaa palamaan tasaisesti ympäri kroppaa. Näin ollen ne paikat, joissa on rasvaa vähiten, tiukentuvat ensin ja kun taas ne kohdat, joissa rasvaa on eniten, tiukentuvat vasta ihan viime metreillä. Tuntuukin ihan pöljältä, että kylkiluut alkavat kuultamaan ihon alta, mutta silti navanseudulla ja kyljissä roikkuu sitkeästi mukana vielä varsin mittava rasvakerros.

Vaikka olo on energinen, motivoitunut ja olen edelleen intoa täynnä, alkaa miinuskaloreilla puuhastelu silti tuntua. Palautuminen on nyt selvästi hidastunut, vaikka olenkin syöttänyt hiilihydraattia koneeseen varsin paljon (170 g / päivä). Totuus on, että koko ajan sattuu johonkin. Lihakset ovat kireänä, mutta ehtivät onneksi juuri ja juuri palautua ennen seuraavaa treenikertaa. Eletään kai vaihetta, jolloin pitäisi oikeasti ryhtyä käymään säännöllisesti hierottavana. Ja jos vain olisi aikaa, niin tämä olisi nyt täydellinen hetki käydä siellä Bikram-joogassa.

Jotain yllättäviä muutoksia on tapahtunut myös mieliteoissa. Toisin kuin voisi kuvitella, on säntillinen syöminen yllättävän helppoa. Vaikka toisaalta, aika paljonhan olen vielä toistaiseksi saanut syödä. Enemmän merkitystä onkin sillä, että syö oikein ja terveellisesti. Kovasti rasvaisesta tai muuten raskaasta ruoasta en haaveille laisinkaan, sillä siitä tulee huono olo, ihan fyysisesti. Ainoa epäterveellisempi juttu jota tekee mieli, on perunalastut. Niitäkin onneksi saa hieman terveellisempänä versiona. Ja muuten, tummasta suklaasta en ole luopunut vieläkään ja syön sitä edelleen palan pari joka päivä! Itse asiassa, tämä dieetillä olo on aika mukavaa, vaikka onkin vähän hullua. Siihen pitää vain asennoitua oikein.

Näillä fiiliksillä suuntaan kahdeksannelle dieettiviikolle, pudotan kaloreita pari sataa alaspäin, säädän makroja uudelleen, pidennän aamucardiota ja otan mukaan intervallit. Josko lähiviikkoina alkaisi sitten tapahtua jotain myös napa- ja kylkiläskille ja painokin tulla alaspäin enemmän, kuin kilon kuukaudessa.

Tsemppiä minulle! Ja hyviä treenejä myös kaikille muille ja paljon motivaatiota ja liikkumisen iloa!