Siitähän me lähdetään, että minähän en mihinkään lisäravinteisiin ja ihmeaineisiin uskonut. En myöskään uskonut siihen, että ensimmäisten dieettiviikkojen jälkeen tarvitsisi enää treenata muilla, kuin pienillä vaaleanpunaisilla tyttöjen painoilla. Koin kuitenkin valaistuksen, kun iso hivenainekauppias tarttui vahvalla kourallaan olkapäähäni ja vei minut mukanaan salin pimeimpään nurkkaan. ”Katsohan, tyttöseni, minulla olisi tässä vähän näytekappaleita. Haluaisitko kokeilla?”. Okei, nyt alkoi kuulostamaan jo himpun verran epäilyttävältä ja vähän laittomaltakin. Parasta on kuitenkin se, että näitä tuotteita saa ostettua ihan tiskin päältä, ainakin täällä Amerikassa.
Jaksaa, jaksaa, kun on oikeanlaiset puurot ja vellit.
Eli, otetaanpa pieni katsaus purkkeihin ja purnukoihin, joita saliharrastukselle omistetusta keittiökaapista löytyy.
Lähdetäänpä liikkeelle ihan perus asioista, eli treenaajan parhaat kaverit Protsku ja Hitsku. Paljon on erilaisia proteiini- ja hiilihydraattivalmisteita kokeiltu, mutta ProSuppsin tuotteet ovat kyllä jauhojen eliittiä. Tuoteselosteeseen kurkkaaminen paljastaa, ettei proteiinijauheessa ole grammaakaan hiilihydraattia eikä rasvaa, ainoastaan puhdasta proteiinia. Karbolic taas sisältää puhdasta hiilihydraattia sekä monia muita suoritusta parantavia hivenaineita, kuten tauriinia, magnesiumia, sinkkiä ja sen sellaista. Itsehän en tällä hetkellä käytä Karbolicia treenin aikana, mutta proteiinipirtelön kanssa heti treenin jälkeen kylläkin.
Sitten siirrytäänkin hieman eksoottisimpiin pulvereihin eli treenibuustereihin, joita nautitaan ennen salille suuntaamista. Siinä kun Dr. Jekyll on anabolinen treenibuusteri, joka auttaa suorituksessa, keskittymisessä ja treenin perille menossa, tuo Mr. Hyde treeniin lisäpotkua piristävien ja pumppia parantavien aineiden muodossa. Melkoisia veitikoita siis. Näiden käyttö alussa oli hankalaa, sillä kärsin ensimmäisen 5-10 minuutin ajan käsittämättömästä ihon kihelmöinnistä, joka liittyi ilmeisesti pintaverenkierron kiihtymiseen. Ongelma kuitenkin poistui muutaman harjoittelukerran jälkeen, mutta vaikutukset säilyivät.
Seuraavaksi tämä pilleripurkki-kolmikko vasemmalta oikealle. Insuliini-herkkyyttä lisäävä I-Load on nyt kuulunut lisäravinnevalikoimaani muutaman viikon ajan enkä voi liiaksi valmistetta hehkuttaa, se on nimittäin kohottanut dieetin aikaisen treenaamiseni aivan uudelle tasolle. I-Load nautitaan vajaa tunti ennen treeniä runsaan hiilihydraattimäärän kanssa, joka itselläni tarkoittaa n. 40 grammaa. Tämän jälkeen valmiste kääntää koneeseen työnnetyn energian polttoaineeksi lihaksille ja vaikutuksen todellakin huomaa. Poissa on dieetin aiheuttama heikkoudentunne, sillä lihaksissa on aivan eri tavalla voimaa ja kestävyyttä kuin aikaisemmin.
Keskellä on tuo aikaisemminkin mainitsemani rasvanpolttopilleri, joita näytekappaleiden loputtua ostin kokonaisen purkillisen. Rasvanpoltollisista ominaisuuksista en tiedä, mutta DNPX II on kyllä tarjonnut aamucardioihin potkua ihan eri tavalla. Tämä kehon lämpötilaa kohottava ja voimakkaasti piristävä valmiste ei kylläkään sovi kaikille enkä yhtään ihmettele, vaikka tuote julistettaisiinkin pannaan vielä jossain vaiheessa. Esimerkiksi mieheni ei kyseistä valmistetta voi käyttää, sillä häntä häiritsi suuresti pillerin tuoma koko päivän kestävä nousuhumalan kaltainen olotila. Onneksi omassa työssäni pieni nousuhumala on vain eduksi, joten…(terveisiä vaan sinne töihin). Tätä ainetta ei missään tapauksessa tule ottaa minkään muun piristävän aineen kaverina eikä ennen punttitreeniä. Tämän opin kantapään kautta, kun vahingossa nappasin pillerin väärästä purkista ennen jalkapunttia ja kiskaisin perään treenibuusteria. Olo oli kuin tulisilla hiilillä eikä treenistä tullut mitään, kun kaikki keskittyminen meni itsensä hillitsemiseen, jotten hyppisi paikoillani tai juoksisi taloa ympäri.
Ja viimeisenä vielä Halotropin, jonka vaikutus saattaa naisen korvaan särähtää pahasti. Kyseessä on siis luontaista testosteroiinitasoa kohottava ja estrogeenitasoa laskeva valmiste. Kuulostaa jäätävältä, mutta kyse ei kuitenkaan ole testosteroiinin työntämisestä elimistöön, vaan ainoastaan luontaisen testosteroiinitason kohottamisesta. Eli huoli pois, tästä ei ole tulossa Antti Sinivaaran blogia. Olen tätä nyt käyttänyt kolmisen kuukautta, mutta on vaikeaa analysoida valmisteen toimivuutta tai vaikutuksia. Tiedän vain sen, että dieetin aikana rasvaprosentin pudotessa lähes 24 prosentista 18 prosenttiin, on samaan aikaan lihaskatoni ollut hämmästyttävän minimaalista.
Näiden lisäksi käytän päivittäin ennen aamucardiota karnitiinia, joka edistää energian repimistä rasvasoluista sekä punttitreenin aikana juomaan sekoitettuna BCAA:ta (aminohappovalmiste). Sitten on vielä pillerihyllyltä löytyvät hivenaineet ja vitamiinit sekä perinteinen kalanmaksaöljy.
Vaikka tämä nyt varmasti onkin itsestäänselvyys, niin sanotaan nyt vielä, etteivät mitkään pillerit tai pulverit yksistään tee mitään. Tarvitaan paljon työtä, repeileviä lihassäikeitä, tuskaa ja hikeä.
Loppuun vielä pieni todiste siitä, että yli kolmen kuukauden dieetillä olon jälkeenkin rauta vielä nousee. Tangossa reilut 120 kiloa, joka on tässä vaiheessa meikäläiselle ihan mukava määrä.
Näillä puheilla, pillereillä ja pulvereilla, hyviä ja voimakkaita treenejä taas kaikille!