Aina toisinaan minulta kysytään, että minkälaista elämä täällä Kaliforniassa oikein on. Että onko se oikeasti sellaista, kuin televisiossa annetaan ymmärtää? No, ennen pitkää arki tulee vastaan elipä sitä missä päin maailmaa tahansa, mutta onhan tämä elo täällä kuitenkin hieman erilaista kuin Suomessa.

Otin siis kameran mukaani perjantain ajaksi ja dokumentoin sekä päivän kulkua että pieniä ajatuksia Kalifornian arjesta suomalaisen silmin.

Aamu nousi aurinkoisena, mutta vielä melko viileänä. Tähän aikaan vuodesta päivät lämpenevät kuitenkin nopeasti ja tänäänkin elohopea kohosi aina kolmeenkymmeneen saakka. Sääolot kuitenkin vaihtelevat rajusti näin talviaikaan ja viimeisen viikon sisään olemme kokeneet niin +11 asteen kuin +32 asteenkin päivälämpötiloja, vesisadetta, raekuuroja ja polttavaa aurinkoa.

Tuo kuvassa oleva vuori on tähän aikaan vuodesta vihreä, mutta vesisateiden loputtua (toukokuun jälkeen ei oikeastaan enää sada) muuttuu vuori ruskeaksi. Meidän takapihan pensaat kukkivat keltaisina laskujeni mukaan kahdesti vuodessa – syksyllä ja keväällä. Oikeastaan täällä kukkii jokin kasvi koko ajan, eli Kalifornia on siitepölyallergisen maanpäällinen helvetti.

Kuten joka arkiaamu, niin tänäkin aamuna kävin aamujumppailemassa. Perjantai on siitä poikkeuksellinen päivä, että kaksien treenien sijasta on vain yhdet pitkät ja tuskalliset treenit ja se mahdollistaa sen, että on kerrankin aikaa puuhailla illalla jotain ylimääräistä.

Tuo outo valoilmiö taivaalla nimeltä aurinko, on se suurin ero Kalifornian ja Suomen välillä, monessakin mielessä. Olen huomannut muuttuneeni selvästi aktiivisemmaksi ja virkeämmäksi muutettuani rapakon tälle puolen ja vireystaso sen kuin kohosi muutettuani Pohjois-Kaliforniasta Etelä-Kaliforniaan. Tuntuu suorastaan syntiseltä olla sisätiloissa, kun ulkona on niin kaunis ilma – reilut kolmesataa päivää vuodesta. Ei siis ihme, että ihmiset täällä ovat iloisia ja aktiivisia. Luin muuten jostain, että meillä Orange Countyssa on koko maasta vähiten masennusta sairastavia naisia.

Ja sitten yläkerran kotitoimistoon! Aika usein teen perjantain työt vasta illalla tai pitkin viikonloppua. Onni on liukuva työaika, kotitoimisto ja aikaero Suomeen (eli Suomessa ollaan jo viikonlopun vietossa, kun minä vasta käynnistelen sorviani).

Yleisesti ottaen elämänmenossa työn varjossa on paikallisesti melkoisia eroja. Pohjoisessa, San Josessa asuessani, oli kaikilla kamala kiire koko ajan. Ihmiset tekivät itsestään työpaikalla korvaamattomia ja ajastaan kallista. Täällä etelässä sen sijaan tuntuu vahvasti rantakaupunkien rento elämänmeno. Töitä tehdään, mutta siitä ei tehdä niin valtavan suurta numeroa.

Söin tänään lounasta ulkona, vaikkakin oman keittiön tuotoksia, omalla takapihalla. Käymme aika harvoin syömässä nykyään ulkona, vaikkei se täällä kamalan kallista olekaan. Paikalliset sen sijaan syövät ulkona paljon, varsinkin lounasta. Ei siis ihme, että täällä on jokaisella pienelläkin ostarilla vähintään kolme ravintolaa. Kahvilakulttuuriinkaan en oikein ole päässyt mukaan. Haluan kahvia ensimmäisenä aamulla eikä tulisi mieleenkään lähteä erikseen sitä hakemaan Starbucksista. Minä haluan kahvini heti, aamutakki päällä ja tukka sekaisin.

Sitten rasvat pintaan ja altaalle lueskelemaan lehtiä (joita olen muuten tilannut enemmän kuin ehdin lukea, koska ne ovat naurettavan halpoja). Täällä kannattaa pitää aurinkorasvat pinnassa näin maaliskuussakin, sillä suomalainen nahka palaa muuten takuuvarmasti.

Meillä kävi hirveä tuuri aikoinaan vuokrataloa etsiessä, kun saatiin talo, jonka takapihalla on uima-allas. Nämä allastalot eivät tietenkään ole mitenkään harvinaisia täällä, mutta se yleensä näkyy vuokrassa. Mutta meidän talo on sen verran vanha, rupsahtanut ja kuppanen, ettei edes uima-allas nostanut vuokraa. Täällä on muuten suurin osa vuokra-asunnoista taloja (ja kaikissa taloissa on yleensä kahden auton autotalli, joka Suomessa on jo ihan luksusta). Sellaisia suomalaistyyppisiä isoja kerrostaloja ei ole lainkaan tässä lähimaastossa. Sen sijaan pienkerrostaloja ja rivitalon tyyppisiä asuntoloita kyllä löytyy, joskin niissä on suomalaisiin huoneistoihin verrattuna reilusti enemmän neliöitä (ja myös se autotalli).

Niin, mitä minä sanoinkaan siitä vanhasta talosta. Shit happens, ihan kirjaimellisesti. Yläkerran vessan viemäriputki nimittäin halkesi ja vuoti hyvän tovin alakerrassa seinän sisään. Olemme nyt asuneet putkiremontin jaloissa pari viikkoa ja odottelemme kauhunsekaisin tuntein homemittaustuloksia. Eli, samat maalliset murheet ne ovat missä päin maailmaa tahansa. Ainoana erona on vain se, että täällä kukaan muu ei tunnu ottavan homeen terveysvaikutuksia vakavasti, kuin me. Olemmekin tässä silmäilleet uusia kotivaihtoehtoja varmuuden vuoksi.

Tämä tässä on meidän kotikatu, tavallisten ihmisten lähiössä, yhdessä maan turvallisimmista kaupungeista, Mission Viejossa. Meidän lähiössä kaikki talot ovat vanhempia, 70-luvulla rakennettuja ja asukkaat ovat pääosin amerikkalaisia. Ero siihen lähiöön, jossa asuimme pohjoisessa, on huima. Kun pohjoisessa talot olivat 90-luvulla rakennettuja, muka-hienoja ja täynnä tärkeitä ihmisiä (joista iso osa kiinalaisia), ovat nämä talot kodikkaita ja täynnä oikeaa elämää.

Kävin tutkimassa viime keväänä tekemäni kivipuutarhan kuntoa talven jäljiltä. Hengissä on! Koska amerikkalaisista on meksikolaisen työvoiman myötä tullut kovin uusavuttomia, käy täällä melkein kaikilla puutarhuri kerran viikossa hoitamassa pihan. Niin meilläkin, mutta vain koska se kuuluu vuokraan. Siitä huolimatta puuhailen vähän väliä istutusten parissa parsimassa puutarhureiden kädenjälkiä. Samalla tavalla aika monessa kodissa käy siivoojat, mutta tuntien paikallisen siivoojan työnjäljen ja siisteysstandardit, siivoan mieluummin ihan itse. Tässä kohtaa kaikki tuttavani hymähtävät siellä ruudun takana – olen nimittäin tunnettu siivousneuroosistani, mutta siitä lisää joskus omassa jutussaan.

Päivälliseksi tein tänään hampurilaisia. En ole mikään luomutuote-intoilija, mutta jauheliha on yksi niistä asioista, jotka haluan ehdottomasti luomuna. Se makuero tavalliseen, tehotuotettuun halpislihaan on nimittäin valtaisa. Mutta kuten aina, luomutuotteet ovat täälläkin tavallista hintavampaa.

Yleisesti ottaen ruoan hinta on täällä Suomea alhaisempi. Joskaan kaikissa tuotteissa ero ei ole järin suuri, kuten vaikkapa kalassa. Vihannekset, hedelmät ja muu kaninruoka on täällä huomattavasti edullisempaa, aina tuoretta ja valikoimat ovat paremmat. Hintaeroa on myös Pohjois- ja Etelä-Kalifornian välillä. Meillä täällä etelässä on ruoka edullisempaa, kuten oikeastaan kaikki muukin eläminen aina polttoaineesta jätepalveluun.

Perjantaista on tullut yltiörääkätyn kroppani virallinen huoltopäivä. Silloin suuntaan ostarin thaihierontapaikkaan nauttimaan tunnin jalka- ja kokovartalohieronnasta. Hintaa tunnin mittaiselle, kivuliaalle hemmotteluhetkelle tulee tippeineen 30 taalaa. Aasialaisten tarjoamat palvelut, kuten thaihieronnat, pedikyyrit, manikyyrit ja pikahiustenleikkuut, ovat halpoja. Mutta esimerkiksi urheiluhieronta, kasvohoidot, vartalohoidot ja paremmat kampaamopalvelut maksavat täällä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Siksi tyydyn mieluusti thaihierontaan. Vaikka se kuulostaakin suomalaisen korvaan arveluttavalta, voin vannoa, että ne temput, jotka takahuoneen hämärässä tapahtuvat, saavat tämänkin rautakangen tuntemaan itsensä uudestisyntyneeksi.

 

***

Niin se on taas yksi perjantai pulkassa. Toivottavasti tämä superpitkä postaus nyt hieman avarsi teille lukijoille maailmanmenoa pallon tällä puolella! Julkaisu-nappia painettuani suuntaan sohvalle tuijottamaan telkkaria ja surffaamaan tuhatta kanavaa ja sen jälkeen untenmaille odottelemaan, että aurinko herättää lauantai-aamuun.

Hyvää lauantai-aamua teille, hyvää yötä minulle!