Eilen se taas oli. Päivä, jolloin yksi pieni lukema mittarissa kertoi sen, onko viikkojen säntillinen ruokailu ja treenaaminen onnistunut vai ollut silkkaa ajanhukkaa. Olin jo monta päivää katsellut peiliin vielä tavallistakin tarkemmin, tutkinut painon kehityskäyriä ja heilunut mittanauhan kanssa. Paino oli nytkähtänyt kuukaudessa alaspäin vaivaiset 1,5 kiloa, peilikuva ei tuntunut muuttuneen yhtään ja mittanauhan osoittamat sentin tai puolen muutokset voisi helposti mennä mittausvirheen piikkiin.

Lopulta pyysin miestäkin katsomaan, että onko se reisi vähän siloittunut, onko tuo olkalihas erottuvampi ja voitko vielä kokeilla, että onko peräsin yhtä pehmoinen kuin ennen? Ja ei, ei tullut apuja sieltäkään. Hitto vieköön, tähänkö se kehitys nyt tyssäsi?

Ja ei, kuvassa ei näy mainittavaa edistystä suuntaan tai toiseen.

Ja minäpä taidan tietää miksi.

Ja niin kumartui pelottava mittarimies viereeni ja aloitti nipistelyn. Ensin alli, sitten kylkimakkara ja lopuksi reisiläski. Vedin henkeä ja valmistauduin pahimpaan. No, suotta panikoin. Mittari kertoi rasvaprosentin pudonneen 1,5 prosenttiyksikköä alaspäin neljässä viikossa, aina 16,7 prosenttiin saakka. Sen sijaan, että rasvan palaminen olisi hidastunut näin dieetin loppupuolella, se olikin nopeutunut ja lihashävikki ollut minimaalista. Niin se vain silmä sokeutuu omalle itselle.

Miksi siellä peilissä ei sitten muutoksia näkynyt? Hävettää myöntää, että tajuan tämän vasta nyt, mutta olen koko ajan katsellut väärää kohtaa itsessäni. Olen kirjaimellisesti tuijotellut omaa napaani monta viikkoa, etsinyt epätoivoisesti vatsalihaksien ääriviivoja ja kironnut, kun ei muutosta tapahdu. Samaan aikaan, kun olen tuskaillut vatsalihaksieni kanssa, on rasva tirissyt pikkuhiljaa toisaalla – reisissä ja takapuolessa. No nyt kun puheeksi tuli, niin totta tosiaan, voin tunnustella etureiden verisuonia ihon läpi. Ja ehkä ne treenihousut olivat ihan oikeasti jääneet hieman löysäksi eivätkä vain venyneet pesussa.

Sen lisäksi, ettei pikkuhiljaa vartalossa tapahtuvia muutoksia välttämättä huomaa muuten kuin mittarilla, vaikuttaa muutoksille sokeutumiseen myös omat odotukset. Useilla meistä on varmasti jonkinlainen mielikuva siitä, miltä 15 % rasvoilla oleva nainen näyttää? No, tämän havainnoillistamiseen on netti kuvia pullollaan:

Entä jos sitten ei näytäkään siinä tavoitellussa rasvaprosentissa siltä, kuin oli alunperin haaveillut ja kuvien perusteella odottanut? Myönnetään, että olen itsekin surffaillut pitkin internettiä katselemassa kuvia ja miettinyt, että miksen minä näytä tuolta ja tältä, vaikka rasvaprosentti olisikin sama kuin kuvien naisilla. Totuus on, että jokaisen vartalo on erilainen. Riippuu vartalomallista, lihaksen määrästä, pituudesta, kuun asennosta maahan nähden ja Saturnuksen tähtipölystä, että miltä mikäkin rasvaprosentti kantajansa päällä näyttää. Otetaanpa esimerkkikuva netin syövereistä:

Niin, kauhean suurta lihaserottuvuutta ei välttämättä dieetin myötä kannata odottaa, jos ei rasvakerroksen alta löydy lihasmassaa nimeksikään. Tämä kuva on melko kärjistetty, mutta antaa hyvin osviittaa siitä, kuinka erilaiselta kaksi eri ihmistä samalla rasvaprosentilla voikaan näyttää. Ja toisekseen, rasva ei välttämättä sijoitu kroppassa tasaisesti. Toisilla saattaa olla hyvinkin tiukat vatsalihakset, mutta alakerrassa vielä reilusti pehmeyttä nostamassa rasvaprosenttia. Otetaanpa lisää esimerkkejä:

Vetämättä esiin Photoshop-korttia, voin sanoa, että en todellakaan näyttänyt 24 % rasvoilla samalta kuin J. Biel. Rehellisesti sanottuna näytin hirveältä pullerolta. Olen kovasti miettinyt, että miksi näin? Miksi ihmeessä näytin todella lihavalta, vaikka esimerkiksi kolme kuvaa ylempänä 25 % rasvoilla oleva nainen näyttää todella viehättävältä? Syytän lihasmassaa ja leveää vartalomallia, jotka jo itsessään tekevät ruhostani vähän vantteramman. Kun päälle lisätään huomattava määrä rasvaa, on lopputulos vielä suurempi ja leveämpi. Mitä tästä opin? Älä liho, tai jos lihot, hankkiudu ensin eroon lihaksista.

***

Tämä kuukausia kestänyt (ja vielä kolmisen viikkoa kestävä) dieetti on ollut hyvin opettavainen matka. Sen lisäksi, että olen oppinut paljon vartalostani, on ollut mielenkiintoista seurata mitä pään sisällä tapahtuu ja pysyykö minäkuva mukana muutoksessa. Minäkuva laahaa nyt selvästi hieman perässä, mutta kiitos kiistattomien mittaustulosten, ei todellisuudentaju ole lähtenyt hortoilemaan kovin pitkälle. Niin, ja onhan minulla tuossa sohvan toisessa päässä 115 kiloinen järjen ääni, joka pitää kyllä jalat maanpinnalla.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas uudelleen, ottakaa dieettiläiset niitä kuvia itsestänne matkan varrelta, käyttäkää mittanauhaa ja käykää rasvaprosentin mittauksessa säännöllisesti.Pieniä juttuja, jotka kannattaa tehdä oman mielenrauhan takia. Ei sitten tarvitse arpoa, että onko jotain tapahtunut vai ei. Niin ja se vaakalukema… antaa se toki osviittaa, mutta mitä se lopulta kertoo? Ei mitään muuta, kuin painon.