Edellinen kirjoitukseni rönsyili itse aiheesta myös keskusteluun siitä, minkälainen nainen on kenenkin mielestä kaunis. Toisille kauneinta naisvartaloa edustaa se naisellisen pyöreä malli, toisille taas urheilullinen. Toiset pitävät kauneimpana siroa, toiset pitkää ja toiset pätkää naista. Joku tykkää tummasta, toinen vaaleasta ja kolmas vannoo punatukkaisten nimeen.

Näistä jokainen pitää varmasti paikkaansa ja toisaalta taas ei yksikään. On nimittäin yksi piirre, jota ilman kaikki muu on tyhjää. Ja minä uskon, että teistä aika moni on kanssani samaa mieltä.

Omat ajatukseni asian tiimoilta ovat vaihdelleet vuosien varrella suurestikin. Iän karttuessa ja monien hyvää oloa koskevien asioiden oivaltamisen myötä, on yksi ulkoinen piirre ihmisiä tarkastellessa noussut ylitse muiden. Tämä maaginen piirre, joka tekee ihmisestä kuin ihmisestä kauniin ruumiinrakenteesta, ihonväristä, pituudesta tai rasvaprosentista riippumatta, on tietysti hymy.

Hymy on niin paljon enemmän, kuin yksikään muu ulkoinen piirre. Se herättää tunteita, vetää puoleensa, tarttuu sydämiin ja jää muistoihin. Hersyvä nauru, elämänilo ja kasvoilta paistava onnellisuus koskettavat enemmän, kuin hajuton, väritön ja mauton kiiltokuvakauneus, tyhjä katse, pöyhitty tukka ja uhmakas ilme. Hymy on se, joka herättää tyhjän ulkokuoren henkiin. Onnellisuus se, joka vetoaa verkkokalvoja syvemmälle, aina sydämeen saakka.

Enemmän, kuin olla kaunis, koska näytän hoikalta tai treenatulta, minä haluaisin olla kaunis, koska näytänonnelliselta.

Kuva: Tyree Phillips