Lähde ajelulle

Sunnuntai, eikä mitään tekemistä. Sen sijaan, että täyttäisit tyhjäksi jääneen kalenteripäivän rästiin jääneillä kotitöillä tai suuntaisit epätoivoissasi kymmenennen kerran salille, voit tehdä kuten minä – lähteä ajelulle. Tämä perinteinen joutopäivän ohjelma teki tästäkin sunnuntaista paremman. Pikainen vilkaisu Google mapsiin, moottoripyörät alle ja keulat kohti vuoria ja uusia maisemia. Niin paljon olisi tänäänkin jäänyt näkemättä ja kokematta, jos olisin seitsemän tuntisen mopoajelun sijaan jäänyt makaamaan sohvalle.

Tunnin ajomatkan päästä kotoa löytyi ihan uusia, komeita maisemia.

 

Nyt varmasti ajattelette, että hyvähän se on Kaliforniasta huudella, että lähdepä nyt sitten huviajelulleTyrnävällä. Vaikka täällä Kaliforniassa maisemat ovatkin erilaisia kuin Suomineidon lanteilla, niin kyllä Suomestakin löytyy käymisen arvoisia paikkoja, joskus ihan naapurikylältä, toisinaan vähän pidemmän ajon päästä. Jos et ole käynyt, et voi tietää.

Mihin sitä sitten ajaisi? No, milloin olet viimeksi käynyt naapurikaupungissa? Tai naapurikaupungin naapurikaupungissa? Et ehkä koskaan, kun ei ole ollut mitään asiaa. Mitä jos menisit ihan muuten vain? Kun vielä asuin pääkaupunkiseudulla, kävimme usein ajelulla Fiskarsissa, jonka kauneus yllätti minut kerta toisensa jälkeen tai Porvoossa, jonka pienien ja viehättävien katujen rauhaa olen usein rikkonut moottoripyörineni.Turussa oleskellessa tulimme joskus puolivahingossa kiertäneeksi Saaristorenkaan vain, koska halusin ensimmäistä kertaa elämässäni matkustaa lossilla ja toisinaan olen käynyt Kirkkonummen Linlossa ihan vain haistelemassa merta.

Jos pelkät maisemat, miljööt ja nähtävyydet eivät kiinnosta, on olemassa eräs aina ajankohtainen ja hyvä syy pienelle ajelulle, syöminen (joku saattaa vielä muistaakin, kuinka itse ajelin viime kesänä Vantaalta Tampereelle ihan vain mennäkseni tyttöjen kanssa lounasburgereille). Jos tiedät, että sadan kilometrin päästäOulun Anttilan kahviosta saa maailman parhaat piispanmunkit, aja sinne tai vaikka Ruotsin puolelleHaaparantaan pizzalle. Jos muistat nähneesi naapurikylällä hauskan näköisen kahvilan, niin nyt on hyvä aika käydä tutustumassa sen tarjontaan. Silmät muuten kannattaa pitää auki myös maaseudulla pikkuteitä ajellessa. Keskeltä peltoja tai metsiä voi löytyä yllättävänkin hyviä kahviloita, leipomoita tai ravintoloita, kuten Keppana Kellari, jonne itse olen joskus vahingossa päätynyt.

Kalorikiintiön täyttämiseen perustuvia kohteita etsiessäni turvaudun itse mieluiten Googlen apuun. Mieleinen kohde löytyy usein taikasanoilla suklaa ja kahvila, jolloin kartalle ilmestyy käsintehtyjä suklaita tarjoavia kahviloita. Ei huono syy ajelulle! Suomessa kannattaa ajella käymään ainakin Kultasuklaan ja Brunbergintehtaanmyymälöissä (muita tehtaanmyymälöitä makeanhimoisille ympäri Suomen löytyytäältä). Lähimatkailukin avartaa ja… no, täyttää päivän ravintotarpeet.

 

Milloin sinä olet viimeksi ajellut käymään jossain ihan muuten vaan? Missäs poikkesit?

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.