Kuuntelin tässä hotellielämän viihdykkeeksi netistä viime perjantaisen Maria Jungnerin keskusteltuohjelman, joka tällä kertaa käsitteli kauneusleikkauksia ja erityisesti sitä, ovatko puhtaasti esteettisistä syistä tehtävät leikkaukset yleensäkään hyväksyttäviä ja ovatko itseään korjauttaneet naiset luoneet kauneusihanteen, jollaista ei ole saavutettavissa luonnollisin menetelmin. Aihehan on lähellä myös omaa sydäntäni, ihan muutaman senttimetrin etäisyydellä jos tarkkoja ollaan, sillä minä olen yksi niistä esteettisistä syistä kirurgin veitsen alla rintojani korjauttaneista naisista, joiden henkilökohtaista ratkaisua Maria melko ikävinkin sanankääntein ohjelmassaan käsitteli.

Hei älä solvaa, ota tästä donitsi.

Tarinan rintojeni takana olen kertonut blogissani avoimesti jo aikaisemminkin, koska halusin lopettaa aiheen ympärillä tuolloin velloneen spekuloinnin ja arvailun. Ja tuo kirjoitukseni toimi, sillä aiheesta ei blogissa ole sen koomin tarvinnut keskustella ja saatiinpa siinä sivussa muutamien lukijoiden osalta oiottua aiheeseen liittyviä väärinkäsityksiä ja ennakkoluulojakin. Mutta koska blogi-maailman ulkopuolella, ja erityisesti Suomessa, silikonirintaviha elää edelleen vahvana, nostan rinnukset pöydälle uudelleen.

Ohjelmassaan Maria tiedusteli vierailtaan miksi kauneusleikkaukset, ja erityisesti rintojensuurennusleikkaukset, aiheuttavat suomalaisissa niin voimakkaita reaktioita. Samaa pohdin itsekin, kun viime kesänä raitiovaunussa istuessani kaksi nuorempaa naista osoitteli minua ja ystävääni sormella ja solvasi rintavarustuksiamme koko kymmenminuuttisen matkan ajan ja kun seuraavana päivänä kadulla keski-ikäisistä miehistä ja naisista koostuva seurue taivasteli kovaan ääneen ”järkyttävän näköisiä muovejani”.  Ymmärrätte varmaan, että Marian ilmaisu ”voimakas reaktio” kuulostaa korvissani hieman laimeahkolta. Sanoisin, että kyse on ennemminkin silkasta vihamielisyydestä, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla maailmassa, ikinä.

Tähän kysymykseen Maria tarjoili kai huomaamattaan vastauksen ihan itse toteamalla, että hän yhdistää rintaleikkaukset Big Brother -maailmaan, jossa kuljeskellaan naurettavan isojen tekorintojen kanssa. Maria onkin malliesimerkki ihmisestä, jonka tietämys aiheesta perustuu roskalehtien ja tosi-tv-sarjojen tarjoamaan rinnakkaistodellisuuteen. Näiden ihmisten pienessä maailmassa sekä rinta- että muita kauneusleikkauksia tehdään vain ja ainoastaan julkisuudennälkäisille henkilöille, olipa kyseessä sitten vaikka tavallinen kotiäiti. Ja koska silikonirinnat ovat yhtä kuin julkkis, on ihan hyväksyttävää kommentoida kovaan ääneen jokaista keskiverto suomalaisrintaa suurempaa rintavarustusta mukanaan kantavaa naista. Hieman maalaisjärkeä käyttämällä voisi kuitenkin helposti laskeskella, ettei pienen maamme kauneuskirurgiaan erikoistuneet klinikat pysyisi millään pystyssä pelkkien julkisuustyrkkyjen voimin. Suurin osa operaation läpikäyneistä on siis meitä tavallisia ihmisiä, tavallisista perheistä ja tavallisista työpaikoista. Ihmisiä, joista et koskaan kuule lehdissä tai televisiossa.

Ja nyt, olkaapa tarkkana. Minäpä kerron sen oleellisimman eron tavallisen kuolevaisen ja julkisuudenhakuisen henkilön kauneusleikkauksen välillä. Me tavikset emme korjauta tai ehosta itseämme teitä muita varten. Me emme suurenna, kohota tai pienennä rintojamme ympäristön paineiden vuoksi emmekä siksi, että joku muu sanelisi miltä meidän tulisi näyttää. Me teemme sen itsemme vuoksi, jotta miellyttäisimme ennen kaikkea itseämme. Olemme siis kadulla kulkiessamme yhtä kiinnostuneita kuulemaan vieraiden ihmisten mielipiteen rinnoistamme, kuin arvostelija kuulemaan kommentteja luomurinnoistaan tai pidentämättömästä peniksestään. Tämän vuoksi en ollut uskoa korviani, kun Maria ohjelmassaan kertoi silikonirintojen näyttävän ihan hirveiltä. Kiitos tästä kohteliaisuudesta, Maria, valuit juuri samaan kastiin niiden perääni huudelleiden ihmisten kanssa. Laitakaupungin sijaan sinä vain tulit huudelleeksi radiossa.

Edellisen kommentin huomioon ottaen tuntui absurdilta, että Maria vielä ohjelman lopussa ihmetteli, miksi ihmiset suhtautuvat kauneusleikkauksiinsa häpeillen ja peitellen. Kun vajaat neljä vuotta sitten hankin rintani, pukeuduin ensimmäiset vuodet aina Suomessa käydessäni peittäviin ja löysiin vaatteisiin. Syy piilotteluun olivat juuri nämä Suomessa pesivät Mariat, joiden tuomitsevilta katseilta halusin välttyä. Aikani asiaa kypsyteltyä päätin kuitenkin tulla rintoineni ulos kaapista ja antaa kasvot kaikille niille ihan tavallisille ihmisille, jotka ovat päätyneet syystä tai toisesta kanssani samaan henkilökohtaiseen ratkaisuun. Jos joku huutelee perääni kadulla, minä en varmaankaan ole se, joka on itselleen häpeäksi.

Iltalehden kyselyyn vastanneista huimat 79 % kertoo, ettei ymmärrä naisia, jotka ottavat silikonirinnat. Enkä minä ymmärryksen tai yleisen hyväksynnän perään huudakaan. Sen sijaan toivoisin hienotunteisuutta ja maalaisjärkeä, sitä ettei ihmistä tuomittaisi yhden henkilökohtaisen valinnan vuoksi ja että nainen saisi kulkea rauhassa se sama kesätoppi päällä kuin luomusisarensakin ilman, että tämän perään huudellaan solvauksia tai nimitellään huoraksi ja bimboksi internetissä.

Maria esitti ohjelmassaan vielä huolensa siitä, kuinka opettaisi kaksi tytärtään hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat. Suurin ongelma tässä maailmassa ei varmastikaan ole se, etteikö jokainen osaisi tuijottaa ja arvostaa sitä omaa napaansa. Sen sijaan suurempi ongelma on se, ettei omaa napaa pidemmälle suostuta näkemään. Sitä naapurin napaakin kun pitäisi arvostaa, oli se sitten leikelty tai ei.