Verkkari-tytsy Nina kertoi taannoin blogissaan yksityiskohtaisesti ihan tavallisen arkipäivän kulusta. Ei mennyt montaakaan päivää, kun yksi jos toinenkin bloggaaja oli raapustanut blogiinsa vastaavanlaisen päiväraportin. Niinpä minäkin päätin peesailla alulle potkaistun idean perässä ja kertoa kuvin ja sanoin millainen on A. Sinivaaran normipäivä. Ja mikäs sen realistisempi päivä seurattavaksi, kuin vanha kunnon maanantai. Tosin tällä kertaa päivä oli maanantaiksi, tai oikeastaan ihan miksi päiväksi tahansa, poikkeuksellisen hyvä.

Normipäivän aurinko nousee.

Nyt kun tälläkin mantereella on siirrytty talviaikaan, herättää sisäinen kelloni minut entistä aikaisemmin. Maanantaina silmäni rävähtivät auki jo klo 6:30 ja mikäs siinä, ehtiipähän touhuta enemmän kun herää aikaisemmin. Poistin puhelimesta herätyksen tarpeettomana ja kipaisin kylpyhuoneeseen pukemaan ylleni kylpytakin ja villasukat. Onpas viileä aamu.

Edellispäivän kuvauksia varten laitettujen ripsien ja tekorusketuksen vuoksi en näyttänytkään aamulla kuolleelta muumilta niin kuin yleensä. Jee, hyvä alku päivälle!

 

Minulle on tullut tavaksi tarkistaa aina ensimmäisenä aamulla alakertaan tallustettuani sekä blogi että työsähköpostit. Työpostit kurkkaan läpi siitäkin huolimatta, että usein ryhdyn hommiin vasta iltapäivästä. Tällä tavalla voin pyöritellä mielessäni uusia työjuttuja aamulenkin tai salicardion aikana ja kun oikeasti ryhdyn hommiin, tiedän jo suurinpiirtein mitä olen tekemässä.

Heti seitsemän jälkeen olin enemmän kuin valmis lenkille. Päätin suunnata vartin hölkän päässä olevalle, hienostolähiötä kiertävälle mäkiselle polulle. En odottanut kovin kummoista suoritusta, sillä olin kuvausten takia dieetannut melko rajusti edelliset päivät ja pudottanut kropastani nesteitä puolen kilon vuorokausitahtia. No, jospa edellisillan leffakarkeilla jaksaisi kuitenkin hetken matkaa jolkotella.

Varsinaiselle mäkireitille päästyäni keskityin maisemien ihailuun ja raikkaan ilman hengittämiseen niin antaumuksella, etten oikeastaan edes muistanut juoksevani. Jalat olivat palautuneet hyvin, mihinkään ei sattunut, hengitys kulki ja askel oli kevyt. Niin, ja ne maisemat! Nappasin teille korkeimmalta kukkulalta pienen videopätkän todistusaineistoksi:

Lenkin kokonaispituus oli reilut 10 kilometriä, sen matalin kohta 253 metriä ja korkein vajaat sata metriä ylempänä, 351 metrissä. En ollut koskaan aikaisemmin kiertänyt samaa reittiä, joten yllätys oli suuri, kun tupsahdin keskelle suljettujen porttien takana olevaa ”hieman” parempituloisten ihmisten lähiötä. Siinä hienostotalojen ohi hölkötellessäni pistin muunmuassa merkille, kuinka erään talon ovelle toimitettiin valmis aamupalalautanen. Aamupalasta puheenollen, en ollut vielä syönyt omaani, joten kiristin tahtia kohti kotia endorfiinien kohistessa korvissani. Runner’s high, ja heti maanantaina. Enpä olisi osannut ihan tätä odottaa, varsinkaan näännyttämisviikon jälkeen. Kotiin päästyäni venyttelin vielä huolellisesti, rullailin foam rollerilla ja tarkastin varpaiden rakkotilanteen. Niistä yksi vaatii ehdottomasti laastarointia ennen seuraavaa lenkkiä.

Bloggaajan glamour-arki ja pyykinpesu

Jotenkin sen aamupalan saaminen suuhun saakka kesti maanantaina ihan käsittämättömän kauan. Olin jo suuntaamassa aamiaispöytään kun muistin, että edellisillan lakanapyykki pitäisi vielä pyöräyttää kuivausrummussa ja pesukone täyttää treenivaatteilla. Niin, pyykinpesussahan on kyse elämästä ja kuolemasta eikä se millään voisi odottaa aamiaisen jälkeistä elämää.

No vihdoinkin aamupalaa ja vielä Muumi-kulhosta!

Vielä pyykki-shown jälkeenkin vetkuttelin aamupalan kanssa. Ennen kuin sain paistettua itselleni mysliä kaurahiutaleista ja manteleista, napsin sieltä täältä kuvia kaikkiaan kolmeen eri blogipostaukseen. Niin, yksi niistä oli tämä juttu, johon tuo aamiaislautanenkin piti kuvata ennen kuin sain tarttua lusikkaan. Nälkä!

Aamuisin on hyvä aika soitella Suomeen, missä on jo alkuilta.

Kuten yleensä, jaoin aamukahvin nautiskelun kahteen valtavaan kupilliseen, joiden välissä kipaisin suihkussa. Aamun toista kupillista juodessani kilautin nopeasti iPadilla äidille. Onneksi on tämä nykyaika! Pääsin tutustumaan videopuhelun välityksellä äidin uuteen kotiin, verhoihin, huonekaluihin, tauluihin ja lepertelemään vielä koirallekin. Siinä videokuvalle jutellessa melkein unohtaa, että on oikeasti toisella puolella maapalloa.

Lounasaika lähenee!

 

Pulled Chicken Sandwich

Niin vierähti koko aamupäivä sinappikuvia blogijuttuun käsitellessä ja edessä oli yksi päivän kohokohdista, lounasaika! Revin kappaleiksi viikonloppuna poistohintaan ostamani kokonaisen grillatun kanan, valmistin BBQ-kastikkeen ja sotkin sen kanapalojen kanssa sekaisin. Lopputuloksena syntyi ei ehkä se kaunein, mutta pirun hyvänmakuinen kanaleipä kuitenkin! Nyt jaksaa tehdä töitä.

Sorvin ääressä.

Maanantain nelituntinen työpäivä kului melko rattoisasti mm. jouluaiheisen työtehtävän parissa. Tuon homman takia minulla oli lopulta koko päivän kovasti jouluinen fiilis ja mieleni teki Fazerin konvehteja ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Joulufiiliksen karkoittaakseni huudatin hetken verran kotitoimistossani Timo Rautiaista ja Trio Niskalaukausta.

Työpäivän kääntyessä loppupuolelle, kävin pikaisesti viskaamassa pizzapohjan ainekset monitoimikoneeseen ja jätin taikinan kohoamaan kunnes saisin loputkin työt tehtyä. Viiden maissa taikina oli valmis työstettäväksi, tomaattikastike kokoon keitettynä ja kaivelimme miehen kanssa jääkaapista kaikenlaista pizzan päälle kelpaavaa, kuten salamia, kinkkua ja tomaattia.

Surrurrur, pizzataikinaa tuloillaan tämän erinomaisen ohjeen mukaan.

 

Päivän toisen huippuhetken, eli päivällisen ollessa ohitse, siirryin sohvalle odottelemaan pizzan muuntautumista energiaksi. Silmäni pysyivät auki ehkä viisi minuuttia ja vaivuin viltin alla horrokseen. Puoli tuntia myöhemmin heräsin säpsähtäen muistaessani koneessa odottavat pyykit. Bloggaajan glamourin täyteinen arki puhkesi todelliseen kukkaansa lajitellessani treenikalsareita ja -sukkia pinoihin sängyn päälle. Kellon lähestyessä puolta kahdeksaa tunsin vihdoin pizzan muuttaneen olomuotoaan vatsassani ja olin valmis salille. No, mitään kovin kummoisia tuloksia ei tarvitse odottaa viime viikon dieettaamisen jälkeen, mutta kunhan nyt vähän jotain painoja menisin sinne heiluttelemaan.

Ja mitä vielä. Maanantain omituisen positiiviset energiataajuudet sen kuin jatkoivat pyöriskelyä ylläni. Kotitekoinen pizza oli selvästi paikannut koko viime viikon energiavajeen ja yht’äkkiä huomasin nostavani penkistä sen maagisen oman painoni verran rautaa. Taidan siis tehdä pizzaa tästä lähtien entistä useammin. Penkin, vinopenkin ja rintaprässin jälkeen loput treenistä olikin sitten sitä vauvapainojen heiluttelua (kuvassa), mutta ei sen niin väliä. Startti kohti marraskuun alun bikinikuntoa oli pyörähtänyt hienosti käyntiin.

Kello oli melko paljon, kun kaksihenkinen perheemme lopulta kotiutui salitreeneistä. Pyöräytin itselleni blenderissä proteiinipirtelön sijaan puolivahingossa proteiinijäätelöä, jonka lusikoimisen jälkeen käväisin suihkussa ja sulauduin yhteen sohvan kanssa. Yhdentoista aikaan illalla vastailin vielä muutamiin työsähköposteihin sohvalla selälläni maaten ja katselin sivusilmällä, kuinka televisiossa ammuttiin jotakuta poloista kiväärillä jalkaan. Kuvia näistä illan viimeisistä hetkistä ei valitettavasti ole tarjolla, sillä hovikuvaajani nukkui viereisessä tuolissa sen verran sikeän näköisesti, etten raaskinut häntä häiritä ennen yöpalalle siirtymistä. Niin, minä viittaan kintaalla kaikkiin löpinöihin siitä, ettei ennen nukkumaanmenoa saisi muka syödä. Miten sitä muuten jaksaa nukkua ellei syö ensin? Vatsa Kelloggsin proteiinimuroja ja maustamatonta jogurttia täynnä nukahdin lopulta miehen kylkeen kiinni. Aika hyvä maanantai.

 

****

ps. Arjestani olen kertonut muuten aikaisemminkin täällä.

pss. Muistathan käydä äänestämässä Onnenpäivää Indiedaysin Inspirations Blog Awardseissa! Onnenpäivä on tällä hetkellä teidän ansiostanne hienosti 20:n eniten ääniä saaneen blogin joukossa omassa sarjassaan.