Pekoninmakuinen suuvesi, eli mitä kaikkea pekonista voi tehdä?

Yhdysvaltoihin muuton jälkeen on tullut varsin tutuksi se tilanne, jossa olen juuri erheellisesti kuvitellut nähneeni jo kaiken, kun eteeni kannetaan jotain sellaista, mitä en ikinä kuunaan päivänä olisi kuvitellut olevan olemassakaan. Tämän päiväiset WTF-hetket ja naurunpurskahdukset tarjosi tuo lihateollisuuden kruununkivi, pyhistä pyhin, herrojen herkku, pekoni.

Oma suhteeni pekoniin on melko etäinen. Pekoni sellaisenaan kuuluu ruokavaliooni vain harvoin, mutta ruoanlaitossa sillä on oma pieni paikkansa vatsalaukkuni perukoilla. Amerikkalaiset sen sijaan rakastavatpekonia. Koska pekoni on perusjenkillä kovastikin olennainen osa ruokaympyrää, voi pekonia syödä nykypäivänä myös varsin eksoottisissa muodoissa. Pekonisuklaa on jo vakiinnuttanut paikkansa karkkihyllyssä, mutta tämän lisäksi on vastaani tullut mm. pekonidonitsi, pekonitoffeeta, pekonipopcornia, pekonipirtelö ja melkeinpä pyhäinhäväistykseltä tuntunut, suomalaisena mainostettu pekonileipäjuusto.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Pekonin sulostuttavista aromeista, sen ylväästä muotoilusta, eläväisestä värityksestä tai pelkän läsnäolon aiheuttamasta mielihyvästä voi todellinen pekonirakastaja nauttia monin eri tavoin. Kävinkin poimimassa teille nettikaupoista ne kaikkein lihaisimmat palat, joten olkaapa hyvät:

Mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa aamu asiakaspalvelutyössä, kuin raikastaa hengistys tällä pekoninraikkaalla suuvedellä.
”Mitäs neidille tänään laitettaisiin?”

 

Tiedäthän sen grillissä tirisevän, pekoniin käärityn herkkusienen tuoksun? Mmm…. Nyt voit itse tuoksua yhtä houkuttelevalta! Ota mukava asento aurinkotuolissa ja sipaise ihollesi kerros pekonintuoksuista aurinkorasvaa!

 

Puhtaus on puoli ruokaa ja maistuu pekonilta. Purukalusto ei ole koskaan ennen tuntunut niin puhtaalta, kuin pekoninmakuisen hammaslankakäsittelyn jälkeen.

Valmistaudu suutelomaratoniin tällä pekoninmakuisella huulirasvalla ja vastapuoli ei takuulla halua irroittaa otettaan! Jos ei suutelutaidoista, niin ainakin sinut muistetaan ominaismausta.

 

Tiedättekö mikä tekee kodista kodin? No se ominaistuoksu tietenkin! Ja mikäpä kertoisi asukista enemmän, kuin asunnossa leijaileva pekonintuoksu.

 

Unohda jo ne tylsät pallot ja nauhat ja tee joulukuusestasi syötävän hyvännäköinen näillä pekoni-kuusenkoristeilla!

 

”Hei tosi hyvää tämä sun kakku, jännän suolaista. Mitä oikein laitoit täytteeksi?”.
Yllätä ystäväsi pekoninmakuisella täytekakulla ja voit olla varma, että juhlasi muistetaan ikuisesti.

 

Talven muotitietoisin hurtta pukeutuu iloittelevaan pekonikuosiin. Älä kuitenkaan vie karvapalleroasi metsään tässä takissa, sillä herkullisen näköinen koira päätyy taatusti metsäneläinten ruokalistalle.

 

Pekonin näköisen ja -tuoksuisen kondomin ehkäisyteho on huimat 100 %! Ehkäisyteho perustuu sekä kondomin kestävyyteen että sen silkkaan vastenmielisyyteen.

 

Sattuiko hupsis? Leikkasitko sormeen? Eipä hätää! Kietaisen sormesi ympärille pekonilaastari ja tadaa, pekoni nakilla saa taas hymyn huulille!

 

Tee romanttisista hetkistä entistä romanttisempi. Pekonintuoksuinen liukuvoide sytyttää juroimmankin miehen intiimiin kanssakäyntiin.

 

Nahkalompakon aika on ohi, täältä tulee lihalompakko! Tämän lihaisan pekonilompakon kaivaminen taskusta saa rahankulun maistumaan asteen verran paremmalta.

 

Jokaisen muksun toivelahja on tänä jouluna ”My first bacon” -pehmolelu. Tämä hymysuinen, pienen ihmisen kokoinen lihajätti kuiskaa halaajansa korvaan hellästi sanat: ”I am bacon”.

Eikö vauvallasi ole vielä hampaita? Ei hätää, tämä ei ole este pekonin syömiselle! Voit tyydyttää vastasyntyneen pekoninhimon tällä pekoninmakuisella äidinmaitokorvikkeella!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s