Vuoret horisontissa

Aamu nousi Kaliforniassa kirkkaana. Talviauringon lämmittäessä juoksin ohi järven, sitten lähiön ja toisenkin, kunnes saavutin kolmatta ympäröivän polun. Tuo polku kohoaa ylöspäin aina siihen saakka, kunnes sen laelta voi nähdä koko kotikaupungin ja laaksoamme ympäröivät vuoret kaikessa kauneudessaan.

Lähijärvi ja vuoret.

Vuoret, jotka näen lähdinpä mihin suuntaan tahansa.
Vuoret, jotka erottavat meidät merestä.
Vuoret, jotka eristävät meidät suurkaupungin saasteilta.
Vuoret, joiden huiput joskus talviaamuisin peittyvät lumeen.
Vuoret, jotka vihertävät sateen jälkeen.
Vuoret, jotka ruostuvat kesäisin.
Vuoret, joita kiivetessä nousee syke.
Vuoret, jotka mykistävät kauneudellaan.
Vuoret, joilla on ihan hiljaista.
Vuoret, jotka näen kun avaan verhot.

Vuoret, joiden juurella on kotini.

 

Aamuaurinko ja vuoret.

Lenkkipolku ja vuoret.

Talvikukkasia ja vuoret.

 

Voisin puhua vuorista loputtomiin enkä edes tiedä miksi. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, keskeltä metsiä ja soita, sieltä missä suurimman mäen laski pulkalla alle kymmenen sekunnin. Ja nyt, minä lakeuksien tyttö, en osaisi kuvitella elämää ilman vuoria horisontissa. Katsokaa nyt niitä. Vaikka mikä muu muuttuisi, mitä tahansa tapahtuisi, vuoret pysyvät.

 

 

 

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s