…jatkoa ikuisuusprojektin ensimmäiseen osaan.

****

Täytyy sanoa, ettei viimeisen kolmen päivän aikana ole juuri vapaa-ajan ongelmia ollut. Esimerkiksi keskiviikon salivapaapäivälle olin suunnitellut hierontaa, mutta se sitten jäi koska… no, kylpyhuoneremontti. Ja minähän olen sellainen, että kun jotain ryhdytään tekemään, painetaan niska limassa hommia siihen saakka, kunnes tulee valmista. Ja niin ikuisuusprojektini seinien maalaamisineen sekä kaapiston ja laattalattian meikkaamisineen valmistui keskiviikko-iltana, neljä päivää projektin alkamisen jälkeen.

Mutta kurkataanpa miltä se projektin haastavin, rumin ja eniten verkkokalvoja ärsyttänyt kohde näyttää nyt. Eli vessankaappi, olkaa hyvät!

Allaskaappi ennen ja allaskaappi jälkeen A. Sinivaaran kosketuksen.

Tuosta yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, kuinka kellertävää kaikesta vanhat, keltaiset seinät tekivät. Nyt kun seinät ovat vaaleat, näyttää kaikki raikkaammalta, myös se peilistä näkyvä omakuva. Värivalinta uudelleen maalatussa kaapissa on varmasti monelle yllätys. Mutta minä rakastan värejä, etenkin luonnonläheisiä sellaisia. Toisekseen tuo vihreä väri tuo vessaan pientä retrohenkeä, joka sopii 70-luvulla rakennettuun taloon paremmin kuin hyvin. Tämä tulee taatusti olemaan niitä värivalintoja, joita kymmenen vuoden päästä kauhistelen kovaan ääneen. Mitä mä oikeen ajattelin?!

Palataanpa hetkeksi projektin alkupuolelle ja siihen kuinka homma lopulta eteni. Matkalle kun mahtui myös muutama mutka ja suunnitelman muutos.

Ei niin kauniisti irronneet kaapinovet.

Ruuvien ja muiden sellaisten ylimaalaamisen pitäisi olla rangaistava teko. Aika pian ovia irrotellessa kävi selväksi, että ruuvimeisseli olisi tässä touhussa yhtä hyödytön kuin syömäpuikot lihanleikkuussa. Vaikka mieheni olikin ilmoittanut heti projektin alussa, että saisin hoitaa remontin ihan itsekseni, tuli hän ilomielin avuksi siinä vaiheessa, kun saranoiden irtisaaminen vaati ruuvimeisseliä järeämpiä aseita. Puolisen tuntia myöhemmin oli mies sadattelun voimalla porannut ruuvit yksi toisensa jälkeen irti ja pääsin pakkeloimaan touhusta syntyneitä vaurioita.

Pakkeloinnit valmiina ja hiontahommat aluillaan.

Jos tämä talo olisi oma, olisin hakannut tuon kaapinkauhistuksen säpäleiksi ja hakenut kaupasta uuden. Mutta koska olemme vuokralla ja vuokraisäntämme on suuressa viisaudessaan ”remontoinut” kylpyhuoneen teettämällä alkuperäisen, puolihappaman kaapin päälle upouuden ja melko hintavankin graniittitason, ei auttanut kuin ryhtyä tekemään paskasta marmelaadia, jos tällainen mainosalan karskea sanonta tähän väliin sallitaan.

Eli ei muuta kuin hionta hommiin. Hioin kosteuden turvottamaa kaapinpohjaa sileäksi sen verran kuin yhdeltä istumalta viitsin. Täydellisen sileä siitä ei tullut, mutta kärsivällisyyteni ei riittänyt sen pidempään hinkata neljäkymmentä vuotta vanhaa lastulevykaappia. Kunhan maalipinta kuivuu viikon pari, asettelen sen päälle amerikkalaiseen tyyliin jonkin vihertävän hyllypaperin.

Inspiraationa värivalinnalle toimi kylpyhuoneen vanhat käsipyyhkeet.

Ensimmäinen värikokeilu.

Maalasin kaapinoviin aluksi solmuun kietaistulla rätillä kirjavat, eläväiset etulevyt, mutta paikalleen laitettuna ne näyttivät kokonaisuuteen verrattuna liian levottomilta, vaikka idea kiva olikin. Maalaamisessa on onneksi se mukava puoli, että suunnitelmaa voi aina muuttaa lennosta. Niinpä päädyin maalaamaan kaapinovet tasaisen vihreäksi ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen!

Voi kuinka se onkaan vihreä!

Ovi aukeaa ja sulkeutuu nätisti.

Uudet, miehisin ottein asennetut saranat.

Kaivoin kaapin kätköistä mustat, reilu pari vuotta aikaisemmin ostetut saranat (kyllä, projekti on ollut suunnitteilla jo tovin…) ja mies lupautui avustamaan niiden asennuksessa. Ilmoitin kyllä, että voisin yrittää arpoa ne paikoilleen itsekin, mutta mies sanoi, että lopputuloksen kannalta on ehkä parempi, että homma hoidetaan insinöörimäisellä tarkkuudella. Nämä ovat niitä hetkiä, kun olen erittäin tyytyväinen naituani miehen, joka tarpeen vaatiessa rakentaa perheelle talon vaikka paljain käsin.

Huomaatteko muuten, että myös lattia on melkoisen erinäköinen!

 

Säästetäänpä jotain nähtävää vielä projektin kolmanteen ja viimeiseen osaan. Silloin näette kylpyhuoneen kokonaisuudessaan, kunhan ensin Postikusti kantaa minulle uuden vessapaperitelineen sekä suihkuverhon ja -maton.

Sitä minä vaan tässä mietin, että kun hommaan meni oikeasti vain neljä päivää, niin miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo paljon aiemmin?