Ikuisuusprojekti haltuun, osa 1

Täällä Lilyssä puhuttiin viime viikolla ikuisuusprojekteista ja niistä pienistä tekemättömistä asioista kotona, jotka päivä toisensa jälkeen pistävät ikävästi silmään, mutta joita ei kuitenkaan saa aikaiseksi hoitaa kuntoon. Virtuaalisen potkun jokaisen takamukselle antoi blogissaan Cougarwoman, joka haastoi kaikki bloggaajat hoitamaan ikuisuusprojektinsa pois päiväjärjestyksestä. Ajatus oli loistava, vaikka sitä aluksi vastustelinkin, minulla kun nyt sattuu olemaan tämä dieettikin ja sen myötä ehkä vähän muutakin tekemistä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Tuon haasteen jälkeen v-käyräni lähti entistäkin jyrkempään nousuun aina (eli aika monta kertaa päivässä), kun näin vieraskylppärimme allaskaapin. Hitto se on ruma.

”No eihän toi nyt niin paha ole, ovi vaan repsottaa. Säädät saranaa vähän ja se on ihan hyvä taas.”

Katsotaanpa lähempää. Halkeilevaa maalia, ylimaalatut ja ruosteiset saranat sekä kosteuden turvottamaa lastulevyä. Ja entäs sitten tuo vessapaperiteline? Niin hankala ja ruma, että saa aikaan ummetuksen.

Kuvassa 70-luvulta lähtien laiminlyödyn siivouksen lopputulos sekä pienen putkirikon aiheuttama lastulevyn turpoaminen ja hyllypaperin li(i)mat.

 

Kun sitten koitti viikon ensimmäinen ja ainoa treenivälipäivä ja kuka tahansa muu järkevä ihminen olisi keskittynyt sohvalla makoiluun, marssin heti aamulla paikalliseen rautakauppaan maalien ostoon. Jossain syvällä mielen sopukoissa oli vielä herätessä käväissyt ajatus projektin siirtämisestä viikolla tai parilla eteenpäin, mutta itseni tuntien on hommaan parempi ryhtyä heti innostuksen iskettyä, se kun saattaa laantua aivan yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Niin, juuri sen takia tämä vessankaappi on ikuisuusprojektiksi leimaantunutkin. Kaksi ja puoli vuotta sitten nykyiseen vuokrataloon muutettuamme, hion ja maalasin kahden muun kylpyhuoneen kaapistot samantien. Kyytiä saivat myös alakerran kylpyhuoneen mintunvihreät ja oman kylpyhuoneemme vaaleansiniset seinät. Sen uurastuksen jälkeen minä kuitenkin laiskistuin, jäin luovalle tauolle eikä into sen koomin enää palannut. Lopulta siltä rumalta kaapilta ja vähän oudon värisiltä seiniltä onnistui sulkemaan silmänsä melko pitkäksi aikaa. No, ne silmät ovat nyt erittäin avoinna. Ja ne näkevät punaista. Argh!

Hyvä on, tarpeeksi kaukaa katsottuna kylppäri on ihan ok, kunhan vangitsee katseen kaikenlaisella pikkusälällä. Keltaiset seinät ovat kaunis ajatus, mutta kylpyhuoneessa ne saavat kaiken näyttämään keltaiselta. Enkä muuten tykkää tuosta tummasta graniittitasostakaan, mutta sille en nyt voi mitään.

Katsokaa nyt, minäkin näytän tuolla ihan keltaiselta! Pakkohan näille seinillekin on jotain tehdä.

Ja nuo laattojen saumat ovat joskus olleet vaaleat… ehkä. Eihän niitä voi tuollaiseksi jättää!

Kun lopulta pääsin ulos rautakaupasta, olinkin hieman yllättäen varustautunut koko vessan maalaamiseen vaadittavalla määrällä maalia sekä laattojen saumalaastin värjäykseen tarkoitetulla maalipurnukalla. Lajilleni tyypilliseen tapaan homma lähti siis käsistä heti alkuunsa ja operaatiosta tuli melko paljon arvioitua suurempi. Parempi siis pistää hihat heilumaan samantien ja hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä ennätysnopeasti. Niinpä kaksi tuntia myöhemmin olin suojateipannut katot ja lattiat, altaanreunat ja suihkukaapin. Tunti lisää ja tuo mieltäni nakertanut keltainen seinäväri oli poissa. Sushi-illallisen jälkeen, siinä iltakymmenen maissa, viimeistelin vielä seinät toisella maalikerroksella. Projektin ensimmäinen osa valmistui siis jo aloittamispäivänä ilman sen suurempaa tuskanhikeä.

Pissanväri ei ole enää in. Vaaleaa, kiitos!

Tee-se-itse -nainen hommissa = valmista kuudessa tunnissa.

 

Mutta se susiruma kaappi… Kun ryhdyin pakkeloimaan kaapin kolhuja ja oikeastaan vasta siinä vaiheessa tulin katsoneeksi kaappia ensimmäisen kerran ajatuksella, muistin samantien miksi se silloin aikoinaan jäi kunnostamatta. Edessä olisi kaksi haastetta – ylimaalatut ruuvit sekä pari vuosikymmentä takaperin sattunut putkivuoto. Sen sijaan, että ryhtyisin valmistelemaan tuota vanhaa saastaa maalausta varten, teki mieli hakata se vasaralla… no, tiedätte kyllä minkä päreiksi. Tässä ei nyt taida päivä tai kaksi riittää.

 

…jatkoa seuraa ei-enää-ikuisuusprojektin seuraavassa vaiheessa!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.