Tänään en olisi halunnut olla missään muualla

Facebook on muistutellut minua ahkerasti viime vuosien matkoista sekä menneistä hauskoista hetkistä ja olenkin hieman leikitellyt ajatuksella, että lähtisimme reissuun johonkin päin maailmaa. Mutta sitten tuli tämä päivä.

Kahden pilvisen ja lumisateisen päivän jälkeen aamu nousi kauniimpana kuin kertaakaan tänä talvena. Koska jo kotikatukin oli kuin suoraan sadusta, oli pakko lähteä lenkille, vaikkei se tämän päivän suunnitelmissa ollutkaan.

030317_5

Siinä kuvankauniiden maisemien läpi juostessani tajusin, että juuri nyt en olisi missään muualla mieluummin. Pieni pakkanen, aurinko, lumiset puut ja lähes käsinkosketeltava seesteys ympärillä tekivät minut niin onnelliseksi, että tuskin missään olisi voinut olla sen paremmin.

030317_8030317_10030317_12

Nyt aurinko on jo laskenut ja lumisade alkanut uudelleen, mutta tuo tunne viipyilee mielessä vieläkin. Kuinka eheältä tuntuikin elää hetkessä, jossa ei kaivannut mitään eikä mihinkään muualle, kun mieli ja keho olivat 100 % samassa paikassa ja ajassa.

 

Hwy 1

Täällä ollaan taas tukevasti koti-Suomessa, mutta palataan vielä hetkeksi rapakon taakse. Minulta nimittäin kysytään aika useinkin matkavinkkejä Kaliforniaan, että mihin kannattaisi mennä ja mitä nähdä. Olen täällä blogissa kertonut kai jo kyllästymiseen asti Kalifornian vuoristomaisemista (täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä, näin muutamia mainitakseni), mutta en muista koskaan maininneeni Kalifornian rannikkoa pitkin kiemurtelevaa rantatietä, Highway 1:stä.

Ajelimme tuota tietä pitkin Orange Countysta Bay Arealle viime viikolla ties monettako kertaa ja aina vaan hulppeat maisemat, rantakallioon lyövä aallokko ja tien toisella puolella kohoava vuoristo jaksavat mykistää kauneudellaan. Jos siis olet aikeissa matkata San Franciscon ja Los Angelesin, tai vaikkapa San Diegon välillä, suosittelen vuokraamaan auton ja ajamaan tämän matkan lentämisen sijaan.

020816_1

Vaikka tie kulkeekin koko Kalifornian päästä päähän ja olisit aikeissa ajaa vain pätkän Los Angelesista San Franciscoon tai päinvastoin, kannattaa tähänkin matkaan varata aikaa varmuuden vuoksi 12 tuntia. Vaikkei kilometrejä matkaan mahdukaan kuin reilut 700, venyttää muu liikenne matka-aikaa merkittävästi, välillä täytyy käydä syömässä ja maisematkin ovat sellaiset, että niitä täytyy pysähtyä tämän tästä ihailemaan.

Juuri tuon muun liikenteen mukanaan tuoman aikakertoimen vuoksi kannattaa aikataulu suunnitella tarkoin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että etelässä Santa Barbara – Malibu – Los Angeles – Orange County – San Diego -akselilla ja pohjoisessa San Franciscon lähistöllä oloa kannattaa vältellä ruuhka-aikoina, sillä pahimmillaan liikenne voi silloin kuusikaistaisella moottoritielläkin seisoa käytännössä paikoillaan. Yleensä vähiten ruuhkaisat ajat ovat arkisin n. klo 10-14 välisenä aikana ja illalla klo 20 jälkeen. Mutta yksin ei tarvitse ajella silloinkaan, sillä liikennettä on suurkaupunkialueilla aina.

020816_2

Kaupunkialueiden ollessa tällä reitillä lähinnä pakollinen paha, löytyy kaikki näkemisen arvoinen pääasiassa niiden ulkopuolelta. Maisemat ovat ehkä kaikkein hulppeimmat Big Surin alueella, mutta muuallakin riittää katseltavaa, kuten esimerkiksi San Simeonissa, jossa voi ihmetellä rannalla köllötteleviä merileijonia.

Etenkin alkukesästä kannattaa ottaa huomioon, että Kalifornian rannikolla voi olla runsaastikin mereltä nousevaa sumua, joka häviää vasta iltapäivän tunteita – jos aina silloinkaan. Sumua oli myös meidän matkallamme viime viikolla, etenkin pohjoisessa, jossa auringon laskiessa mereltä nousevaan kosteuteen sotkeutui sisämaasta puskeva metsäpalojen savu. Tunnelma oli aavemaisen kaunis ja ilma kostean kolea. Vaikka lähtiessämme lämpötila Orange Countyssa oli +30, kuvasin 9 tuntia myöhemmin Big Surin maisemia reilun kymmenen asteen lämpötilassa shortseissa ja topissa hytisten.

020816_3

Vaikka reissuun kuluukin lomasta heittämällä yksi kokonainen päivä, niin suosittelen lämpimästi! Tarjoaahan tuo taipale kuitenkin hivenen erilaisia rantamaisemia kuin on matkalla Hangosta Ouluun.

 

Kuvat: viime viikolla Big Surista.

 

 

Pieniä sieviä korvasieniä

Terkkuja sienimetsältä! En tiedä kuinka hyvin teillä muilla on sieniasiat hallussa, mutta itselleni tuli yllätyksenä, että syksyn lisäksi myös kevät tarjoaa yhden herkullisimmista sienisadoista. Se on nyt nimittäin juuri se aika vuodesta, kun pahamaineisenakin pidetyt korvasienet nousevat maan uumenista herkkusuiden poimittavaksi.

180516_1

Oma tietämykseni korvasienistä on rajoittunut lähinnä ala-asteen biologian kirjan kuvaan, jonka toisella laidalla paistattelivat auringossa armahat kangassienet ja herkkutatit ja toisella laidalla varjoissa lymysivät korvasienet, suippumyrkkyseitikit ja kärpässienet. Toki tiesin, että korvasieniä voi myös syödä oikein valmistettuna, mutta vasta äidin tekemä korvasienimuhennos sai minut tajuamaan, kuinka herkullisesta sienestä tässä onkaan kyse!

180516_2

Olemmekin nyt useampana päivänä rymynneet hakkuuaukeilla, tienpientareilla, kivenkoloissa ja metsäpoluilla sienisaalista jahtaamassa. Mutta kuinka voikaan yksi perhanan sieni olla haastava löytää! Korvasienet viihtyvätkin yleensä paikoissa, joihin on sekä vaikeaa päästä että vaikea niitä löytää. Vaikeakulkuiset, muutamia vuosia vanhat hakkuuaukeat ovat niiden lempipaikkoja, samoin tuulenkaadon aluset, vanhat metsäkoneen jäljet ja oikeastaan kaikki sellaiset paikat, joissa maa on muutama vuosi aikaisemmin rikkoutunut. Ja näissäkin paikoissa sienet lymyilevät mehukkaimman naperoaikansa kuivien lehtien ja heinänkorsien alla piilossa.

180516_3180516_4

Kun löydät samansukuisen huhtasienen (joka käy muuten syötäväksi vaikka sellaisenaan), voi samoilla seuduilla viihtyvä korvasienikin olla lähellä!

 

Kun sitten usean tunnin vaeltelun, kyykistelyn, konttaamisen, maan tonkimisen ja alkavan noidannuolen jälkeen saat kannettua kotiin sen yhden paistinpannullisen sieniä, on edessä korvasienenvalmistuksen tärkein vaihe, ryöppäys. Ensin sienet putsataan vedessä mullasta sekä mahdollisista muista ylimääräisistä proteiininlähteistä, kuten madoista. Tämän jälkeen sieniä kiehutetaan runsaassa vedessä kymmenen minuuttia (veden täytyy kiehua kunnolla), huuhdellaan kylmässä vedessä ja toistetaan kymmenen minuutin kiehautus uudessa vedessä. Tämän jälkeen sienet ovat 99,5 % myrkyttömiä ja valmiita jatkotyöstettäväksi!

180516_5

Eli nyt silmät auki metsäisillä lenkkipoluilla, siellä on metsä pullollaan ilmaista ruokaa, joka ei todennäköisesti kelpaa ihmisten lisäksi  yhdellekään muulle eläväiselle.

 

 

Surettaa

Olen seuraillut kameroineni muutamaa lähipelloilla aikaansa viettävää kurkipariskuntaa jo useamman viikon ajan. Olen katsellut niiden verkkaista kävelyä pellon halki, kiihkeää tanssia, juhlallisia piruetteja ja kuunnellut kuinka niiden äänet halkovat hämärtyvää iltaa.

270416_1270416_5

Muutama päivä sitten lintubongausreissulta palatessani, näin harmaan möykyn pellolla, jolla vielä edellisenä päivänä valmistautui kurkipariskunta soidinmenoihin.

270416_4

Tiesin jo, mikä sähkölinjan alla oleva möykky olisi, mutta halusin olla varma. Kiiruhdin halki sänkipellon kohdatakseni surullisen näyn. Vuosikausien Etelä-Afrikan ja Pohjois-Pohjanmaan väliset muuttolennot päättyivät tänne, Nivalan syrjäisen pellon ylittävään sähkölinjaan.

270416_6

Tuon kauniin luontokappaleen elinikäisen parisuhteen katkeaminen juuri ennen pesintää kirpaisi syvältä.

270416_3270416_2

Surettaa.

 

 

Joutsenlaulua

Juttuni ovat olleet melko vähissä viime päivinä, sillä ärhäkkä flunssa on vetänyt järjenjuoksuni vielä tavallistakin hitaammalle. Jotain hyvää sairastelusta on kuitenkin seurannut, sillä pakollisen treenitauon vuoksi minulla on ollut muutamaa sängynpohjalla vietettyä päivää lukuunottamatta enemmän aikaa kuvata lintuja.

120416_1120416_2120416_3

Joutsenet saapuivat tänne Nivalaan jo muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien käynyt niitä kuvaamassa lähipelloilla lähes päivittäin. Kuvia alkaa tässä vaiheessa olla kai satoja, mutta onnistuneita otoksia vain muutamia. En ole erityisen harjaantunut kuvaaja ja kameran säätöjäkin teen enemmän perstuntumalta kuin oppikirjojen mukaan, mutta kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin löytyy sieltä sekundan seasta joskus priimaakin. Harmillista kyllä, mikään yrittäminen tai tahdonvoima ei paikkaa reissussa hajonnutta pidempää putkea, joten etäisyys kohteeseen perustuu pitkälti viitseliäisyyteeni ryömiä kuraojissa ja pusikoissa.

120416_5120416_4120416_6

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä joutsenissa on jotain maagista? Mitä enemmän niitä seuraan, sitä lumoavampia ne ovat. Kuinka ne palaavatkin aina pesimään samalle paikalle ja vielä vuosien yhdessäolon jälkeenkin kaulailevat elämänkumppaninsa kanssa kuin nuoripari.

Siitäpä voisi ottaa mallia itse kukin.

120416_7120416_9120416_8

 

 

Metsässä

Olen viettänyt nyt reilun viikon toisessa tukikohdassani Nivalassa. Vaikkei Äänekoskikaan mikään metropoli ole, olen täällä synnyinseuduillani vieläkin syvemmällä maaseudulla ja lähempänä luontoa. Heti tontin rajojen ulkopuolelta alkaa kuin toinen maailma, metsä, johon astuessaan unohtaa kaiken mitä on ollut tai on tuleva.

020416_5

Olen viime aikoina ollut hivenen kireä ja stressaantunut. Mielen päällä on paljon, on epävarmuutta, jännitystä ja väsymystäkin. Ja vaikka kuinka yritän nauttia hetkestä, siitä mitä on tässä ja nyt, karkaavat ajatukseni helposti kiertämään takaisin kehää vaikeiden asioiden ympärille.

Siksi kiskoin tänään saappaat jalkaani ja suuntasin koiran kanssa metsään hermolevolle.

020416_3

020416_2

Varjoissa lunta on vielä polviin saakka, mutta siellä täällä lumen alta on jo paljastunut pehmeä sammalpeitto. Päivä päivältä linnut tuntuvat laulavan kirkkaammin, äänet lisääntyvät ja viimeisetkin lumipeitteet hupenevat. Koira hyppii mättäältä toiselle, on etsivinään kesän ensimerkkejä.

020416_4

020416_6

Aikani vaelleltuani istun hetkeksi kivelle, suljen silmäni ja kuuntelen. Ensin hiljaisuutta, kunnes korvani tottuvat ja äänet ympärilläni alkavat lisääntyä. Tuolla melko lähellä huhuilee kyyhkynen, kauempana teeret valmistautuvat kukerrellen soitimelle. Tuuli humisee, sulamisvesi virtaa jossain hiljaa. Takanani rasahtaa, vanha puu narisee tuulelle antautuessaan. Kuin trumpetti kajahtaisi halki taivaan, kun joutsenpari kaartaa ylitseni.

020416_7

En ole enää aikoihin ajatellut, en ainakaan mitään sellaista, jota en kuule tai tunne kasvoillani. En oikeastaan edes muista olevani olemassa.

 

Kevättalvea ja toivoa ilmassa

En varmasti ollut ainoa, joka huomasi tänään kevättä olevan ilmassa ihan erityisen paljon? Aurinko paistoi lämpimämmin, räystäistä tippui vesi, linnut lauloivat ja tuli akuutti tarve kaivaa esille viimeksi Kaliforniassa käytössä olleet aurinkolasit. Varsinaisesta keväästä en kuitenkaan suostu vielä puhumaan, eletäänhän vasta maaliskuuta, mutta kevättalven tuntua oli tänään jo kovasti ilmassa.

Vaikka vietinkin tänään viikon ensimmäistä ja viimeistä välipäivää, pakotti outo valoilmiö taivaalla aktivoitumaan sen verran, että otin kameran ja suuntasin äidin kanssa metsään pienelle kuvausreippailulle.

120316_4

Tunnelma metsässä oli täysin eri kuin muutama kuukausi sitten, jolloin pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta. Silloin metsässä vallitsi hiljaisuus ja kuulas sininen valo, kun taas tänään metsä oli täynnä elämää; linnunlaulua, hangelle jälkensä jättäneitä metsäneläimiä ja auringon esiin tuomia värejä.

 

Tästä alkaa pikkuhiljaa se aika, jota kaipasin kuusi vuotta. Kevät. Pieniä puroja. Hupenevia hankia. Lumen alta paljastuvaa asfalttia, turpoavia silmuja ja hiljalleen syntyvää vihreyttä.

Uutta elämää. Uusia mahdollisuuksia ja toivoa.