Väärinymmärryksiä, ajojahteja ja jumalatonta vänkäystä

Täällä Lilyssä oli kuulemma viime viikolla jokin ruokailutottumus-kohu. Olin kuitenkin tyttöjen juttuja tehdessäni sen verran kiireinen, että onnistuin missaamaan tuon aiheen keskusteluineen täysin, joten ei nyt mennä siihen. Mutta tuon kohun jälkipuinteihin minä ehdin mukaan ja erityisesti kiinnostukseni heräsi silloin, kun ryhdyttiin pohtimaan bloggaajan ja lukijan välistä kanssakäymistä. Emmi tuossa naapuritontilla avasi asiaa hienosti ja mikäli sallitte, voisin tiivistää Emmin kirjoituksen yhteen lauseeseen: Blogin kirjoittajan ja lukijan välinen kanssakäyminen on bloggaamisen suola. Ja tämä on aivan totta, mutta lisäisin vielä perään, että joskus sitä suolaa on vaikea maistaa, kun koko keitos maistuu mädiltä kananmunilta.

Puhtaasti palautetta ja rakentavaa kritiikkiä antavien ja mielipiteidenvaihtajien lisäksi blogien kommenttibokseissa on yhä enenemissä määrin vilahdellut ihan omanlaistaan kommentoijakuntaa;väärinymmärtäjiä, jahtaajia ja vänkääjiä. Enkä puhu nyt vain omaa blogiani kommentoineista ihmisistä vaan seuraamistani blogeista yleisesti. Myönnetään, että näiden kommentoijien vuoksi olen joskus itsekin kyseenalaistanut koko bloggaamisen mielekkyyden ja harkinnut hetken, jos en nyt rukkasten naulaan laittamista, niin niiden päällä tasajalkaa hyppimistä ainakin.

***

Puhutaanpa ensin väärinymmärtäjistä. Väärinymmärrykset sinänsä ovat inhimillisiä ja tätä tapahtuu kaikille. Joskus teksti yksinkertaisesti vain luetaan huolimattomasti, teksti voidaan omien ennakkoluulojen vuoksi tulkita väärin, joskus kuvitellaan näkevämme rivien välissä jotain mitä siellä ei oikeasti ole ja joskus kirjoittaja nyt vaan ilmaisee itseään huonosti. On siis täysin luonnollista, että väärinymmärryksiä tapahtuu etenkin täällä blogimaailmassa, jossa tekstin lukuaika halutaan pitää maksimissaan yhden kahvikupillisen mittaisena.

Ammattimaisen väärinymmärtäjän tunnistaa kuitenkin siitä, että bloggaajan tarkentaessa sanomaansa, jatkaa hän sitkeästi väärinymmärtämistään kaikesta rautalangan vääntämisestä huolimatta. Hän näkee piilotettuja viestejä rivivälien lisäksi myös kirjainten väleissä ja juuri kun kirjoittaja ajatteli, että tätä ei ainakaan voisi ymmärtää väärin, hän tulee ja tulkitsee tekstin tavalla, jollaiseen tavalliselta kuolevaiselta vaaditaan taikasieniä enemmän kuin saavillinen.

Vakavasti puhuen, rasittavuuteen asti asioita väärinymmärtävä ihminen on usein keskustelun aiheen suhteen syystä tai toisesta erityisen herkkä eikä hän tunteiden myllätessä pysty salaliittoteoriansa takaa näkemään vaihtoehtoa, että hän olisi yksinkertaisesti ymmärtänyt asian laidan täysin väärin. Väärinymmärrysten suhteen olen ottanut tiukan ja ehkä vähän tylynkin linjan. Teroitan sanomaani ja korjaan väärinymmärrystä vain kerran. Mikäli väärinymmärtäjä ei tämänkään jälkeen hyväksy ymmärtäneensä väärin, annan olla.

***

Sitten se toinen ihmisjoukko, vänkääjät. Tällainen ihminen on monille tuttu ihan jokapäiväisestäkin elämästä. Tiedättehän, se sellainen, joka näkee siinä pienimmässäkin asiassa syyn vänkäämiselle, jolle on täysin mahdotonta antaa tyydyttävää vastausta ja jonka on pakko saada sanoa aina se viimeinen sana.

Täällä blogimaailmassa vänkääjä naamioi usein ensimmäisen puheenvuoronsa tavalliseksi mielipiteenilmaisuksi, joskin usein kärkkääksi sellaiseksi. Keskustelun lähtiessä käyntiin paljastuu pian, että vänkääjältä puuttuu kyky empatiaan tyystin. Hän jyrää eriävät mielipiteet, kieltäytyy kuuntelemasta eriäviä näkökulmia ja kaikki, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä, ovat väärässä.

Empatian puutteestaan huolimatta, vänkääjällä on mielestään kyky nähdä niin bloggaajan kuin kanssakommentoijienkin pään sisälle. Tämän kykynsä varjolla he mielellään kertovat mitä muut oikeasti ajattelevat, vaikka muut yrittäisivätkin vakuutella, ettei vänkääjän analyysi pidä paikkaansa. Ja juuri tässä menee mielestäni se raja, jossa vänkääjä menee liian pitkälle. Toisinaan vastapuolen tapa ajatella asioita on niin kaukana omasta ajatusmaailmasta, ettei toisen kenkiin astuminen ole vaan millään mahdollista. Vänkäämisen sijaan tällaisessa tilanteessa tulisi kyetä vetämään syvään henkeä ja muistaa se tosiseikka, että me emme voi eikä meidän edes tarvitse ymmärtää kaikkia, mutta voimme silti hyväksyä.

***

Ja vielä viimeisenä se ehkä kaikkein inhottavin blogimaailman kommenttiboksien ilmiö – jahtaajat. Jahtaajaa risoo, jos ei nyt koko maailma, niin lukemansa blogi nyt ainakin. Ja niin paljon kuin se risookin, on jahtaajan pakko palata lukemaan sitä kerta toisensa jälkeen. Varsinaisen sisällön sijaan jahtaaja keskittyy etsimään virheitä ja tekemään kaikkensa, jotta saisi jallitettua bloggaajan ansaan ja aseteltua tämän mahdollisimman huonoon valoon.

Virheiksi lasketaan niin kirjoitusvirheet, vääränlaiset ajatusmallit, epätarkat faktat, huonosti laitetut hiukset kuin myös finni otsassa. Jahtaajalle tuomitsemisen ja ilkeilyn syyksi riittää myös se, että bloggaaja toimii eri tavalla kuin hän itse. Erilainen tapa kasvattaa lapsia, hoitaa koiraa, treenata, laittaa ruokaa, sisustaa, pukeutua, meikata ja pestä vessa ovat kaikki virheitä ja jahtaajalle kuin tuulessa liehuva punainen vaate, jonka nähtyään ei verbaalista oksennusta pidättele mikään.

Jahtaajan avautumispaikaksi ei useinkaan riitä pelkkä blogin kommenttiboksi, sillä hän tietää, että suuri yleisö tavoitetaan keskustelupalstoilla. Ja juuri tämä, bloggaajan nalkkiin saaminen ja internetin syövereissä mustamaalaaminen saa jahtaajan tuntemaan olevansa elossa ja parempi kuin se bloggaaja, joka ei jumankauta osta edes vapaan kanan munia ja on satavarmasti piilohomo, syömishäiriöinen ja jonka lapsetkin on väärin kasvatettu.

***

Mielipiteidenvaihdon ja ylläolevien ilmiöiden raja ei ole edes erityisen häilyväinen. Sitä pitäisi ymmärtää aika nopeasti törmänneensä sähköaitaan, kun vastapuolta loukataan tietoisesti, empatialla pyyhkäistään takapuolta eikä edes haluta yrittää ymmärtää miksi joku kirjoitti niin kuin kirjoitti. Enkä nyt missään tapauksessa tarkoita sitä, että kaiken blogikeskustelun tulisi olla vaaleanpunaista pumpulia, päinvastoin. Keskustelu saa olla vilkasta, tulikivenkatkuista ja kärkästäkin. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, eriävät mielipiteet, kritiikki ja erilaiset näkökulmat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia ja opettavaisia ja toisinaan käy jopa niin, että se omakin mielipide asioiden suhteen muuttuu keskustelun edetessä. Mutta samalla tavalla, kuin bloggaajan tulisi vielä hetkeksi pysähtyä ennen julkaisu-napin painamista, tulisi kommentoijan miettiä hetki ennen kommentin jättämistä. Täällä blogimaailmassa viihtyminen on meidän kaikkien vastuulla.

 

Anteeksi, tämän tekstin lukemiseen ja pureskeluun ei nyt tainnut ihan se yksi kahvikupillinen riittää.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s