Edellisen, kovasti kuvapitoisen postauksen kommenteissa muuan lukija kysäisi, että onko todella niin, että sekä minä että mieheni ja nyt jo meidän kaveritkin, osaavat kaikki ottaa hyviä kuvia vai olenko vain velho kuvankäsittelyssä. Totuus on lienee jotain sieltä välimaastosta.

Rakastan ihmisten ja asioiden kuvaamista, mutta teknisesti en ole erityisen taitava kamerankäyttäjä, en tunne virallisia termejä ja teoriakin on hämärän peitossa. Tarkoitukseni on ollut viimeiset neljä vuotta opiskella teoriaa ihan tositarkoituksella, mutta se on sitten aina jäänyt ja olen säädellyt kameraani enemmän perstuntumalla kuin taidolla. Näkemystä minulta ei sen sijaan puutu, tarvitsenhan sitä työssäni Art Directorina, ja usein tuhahtelenkin turhautuneena, kun en saa otettua kuvaa sellaisena kuin sen mielessäni näen. Vahvasta näkemyksestäni joutuu miehenikin kärsimään, sillä tiedän tasan tarkkaa millaisen kuvan itsestäni haluan, mutta kun telepatia-yhteys pätkii, joutuu mieheni räpsimään melkoisen määrän ruutuja ennen kuin kuvakulma ja asettelu ovat sitä mitä mielessäni olen ajatellut.

Koska tekninen osaamiseni ei ole hääppöinen, en oikeastaan koskaan käytä kuvia sellaisenaan suoraan muistikortilta. Julkaisukelpoisia kuvista tulee vasta, kun annan niille loppusilauksen Photoshopissa. Jos ei siis kamerankäyttöni ole kovin ammattimaista, niin kuvien käsittely sen sijaan on, teenhän sitä työkseni.

Kaivoin teille esimerkiksi lomamatkamme suosikkikuvan, jonka kaverini venematkalla minusta ja miehestäni räpsäisi. Ensisilmäyksellä kuva ei ole hääppöinen; huono valotus, puhki palanut taivas, vino horisontti ja katkenneet nilkat (onneksi kyseisestä kuvasta sentään rajautui pois pöytä, tupakka-askit ja kaljatölkit…).

Näin tuossa kuvassa kuitenkin potentiaalia ja oli vähän pakkokin nähdä, sillä meistä ei turhan montaa yhteiskuvaa reissulta ole, minä kun olen aina kameran väärällä puolella. Kuva tarvitsi vain hieman kovakouraisempaa käsittelyä. Kas näin.

Kuvaa olisi voinut hinkata enemmänkin, mutta koska käsittelypöydällä oli loman jälkeen noin tuhannesta kuvasta viitisenkymmentä parasta, en kuluttanut räpeltämiseen juuri viittä minuuttia kauempaa. Mutta jo vain, tiukemmalla rajauksella, säätämisellä ja kääntämisellä kuvasta tuli kovin tunnelmallinen ja silti aito.

Ps. vielä: kaikki blogini kuvat eivät suinkaan ole otettu kunnon kameralla vaan esimerkiksi suurin osa treenikuvista on peräisin kännykkäkamerasta, jonka laatu on mitä on.