Talossa on taas elämää, naurua, loiskahduksia uima-altaalla. Kahden hengen taloutemme on siis saanut piristysruiskeen Suomesta matkanneiden nuorten vieraiden muodossa.

En ole koskaan ollut erityisen hyvä lasten kanssa. Vaikka vauvat ovatkin hurmaavia, niiden sylittely on mukavaa ja ne saavat sydämeni väpättämään hassusti, ovat ne silti melko pelottavia otuksia kaikessa avuttomuudessaan. Taaperoita pitääkin jo taas olla kieltämässä ja ohjastamassa vähän väliä ja heti jos silmäsi välttää, löydät voileivän tungettuna läppärin väliin. Sieluni nyt ei vaan kestä kaikkea sitä kieltämistä, ojentamista ja liiskautuneiden voileipien siivoamista. Sitten ne isommat lapset, jotka jo pyyhkivät takapuolensa itse ja kulkevat pienine reppuineen koulusta kotiin, niidenkään kanssa en oikein osaa olla. Pitäisi osata taas leikkiä, olla viihdekeskus ja tapahtumatoimisto, vastata kysymyksiin joihin vastatakseen pitäisi olla fysiikan tohtori.

Mutta teini-ikäiset, ne ovat aika mahtavia.

Teineissä on parasta se, että niiden kanssa voi keskustella, sillä tavalla ihan oikeasti ja vuorovaikutteisesti niin, että molemmat saavat jotain ja ymmärtävät toisiaan. Voidaan jo käsitellä hankalampiakin asioita, niitä sellaisia, jotka ymmärtääkseen pitää olla kykeneväinen empatiaan. Ja minä oikeasti nautin siitä, että aika moniin teinien esittämiin kysymyksiin minulla on vastaus. Ei välttämättä sitä ainoaa oikeaa, mutta yhdenlainen näkökulma kuitenkin. Enkä minä välttämättä ole se paras esikuva tai esimerkki, mutta ainakin tiedän kertoa missä kohti itse menin vikaan. Ja tässä kohtaa teini voi joko kuunnella tai päättää olla kuuntelematta, kiertää kuopan tai hypätä sinne pää edellä.

Ja juuri se onkin parasta (ja varmasti pahinta, jos sattuu olemaan vanhempi…); huomata, että teini alkaa tehdä itse päätöksiä, niin oikeita kuin vääriäkin, seurata hänen itsenäistymistään ja nuoruudenintoa, vastuunottamista, siinä epäonnistumista, jaloilleen nousemista, uudelleen yrittämistä ja lopulta onnistumista. Nähdä, kuinka siivet alkavat vähitellen kantaa.

Teinien kanssa puuhatessa on muutenkin poskettoman hauskaa ja rentoa. Vitsaillaan, pelleillään eikä oteta asioita niin vakavasti. Sitä saa itsekin luopua hetkeksi aikuisuuden taakasta ja vaan heittäytyä, hölmöillä ja myötäelää hetki sitä teineistä kumpuavaa vapautta ja huolettomuutta. Ja toisaalta, jos ulkona on liian kuuma, laiskottaa ja tekee mieli vain syödä jäätelöä, voi maata sohvalla yhdessä läjässä tekemättä mitään, kukin Facebookia puhelimella räpläten ilman, että tarvitsee puhua sanaakaan.

Voi vitsit, oloni on ollut viime päivinä huolettomampi, nuorempi ja kevyempi kuin aikoihin!

Kuvituksena kaukaisesti aiheeseen liittyviä maisemakuvia eiliseltä terapiointilenkiltä teinin kanssa.