Niin taas oli ja meni Yhdysvaltojen suurin ja tärkein juhlapyhä, itsenäisyyspäivä. Kaikesta oman sekä lähikaupunkien ohjelmatarjonnasta valitsimme lopulta tunnin ajomatkan päässä olevan San Diegon ja sen kuuluisan itsenäisyyspäivän ilotulituksen. Rantaan oli kertynyt jo hyvissä ajoin valtava määrä ihmisiä nauttimaan kauniista päivästä ja odottelemaan taivaalle ammuttavaa valoshowta. Piknik-koreja ja kuohuviiniä, sinisiä, punaisia ja valkoisia vaatteita, iloista puheensorinaa ja musiikkia. Itsenäisyyspäivä ei paikallisille ole mikään harras ja hiljainen juhla.

Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä on itselleni samalla tavalla vähän omituinen päivä kuin kiitospäivä ja vähän halloweenikin. Siinä, kun kaikilla paikallisilla tuntuu olevan omat suunnitelmat ja traditiot pyhien vietoksi ja ennen kaikkea näillä päivillä on heille oikeasti syvä ja henkilökohtainen merkitys, istuskelen itse peukaloita pyöritellen ja mietin, että lähtisikö sitä katselemaan muiden ilonpitoa vai järjestelisikös sitä vaikka sukkalaatikoita kotosalla. Niin, näinä paikallisina pyhinä tunnen itseni muukalaiseksi, joka katselee kun muut juhlii, muttei itse saa tunnelman päästä kiinni samalla tavalla.

Illan ilotulituksia odotellessa.

Vaikka jollain tasolla juhlistankin paikallisia juhlapyhiä, eli pidän vapaata ja yritän valmistaa paikallisia perinneruokia vaihtelevalla menestyksellä, ei umpisuomalaiselle maahanmuuttaja-perheellemme itse päivillä ole kovinkaan suurta merkitystä. Niin ylpeä kuin syvälle juurtuneesta suomalaisuudestani olenkin, ovat nämä niitä hetkiä, kun tavallaan harmittaa, että maahan on tullut muutettua vasta vanhemmalla iällä eikä paikalliseen kulttuuriin pysty enää kasvamaan eikä paikallisia juhlapyhiä tuntemaan omakseen. Muukalainen mikä muukalainen. Onneksi seuraavana arkipäivänä sitä jo tuntee olonsa vähän enemmän kotoisaksi.

No nyt!

Illan hämärtyessä alkoi jytistä. Siellä me rannalla töllistelimme huuli pyöreänä yli 20 minuuttista ilotulitusta ja mietimme, että monetkohan linnanjuhlat sillä taivaalle ammutulla rahamäärällä voisi oikein järjestää. Pakko kuitenkin myöntää, että mieluummin minä olin yhdessä muiden kanssa osallisena huikeaa ilotulitusta, kuin kotisohvalla katselemassa kansakunnan kerman juhlintaa TV:n välityksellä.