Elettiin kesän alkupuolta, kun selailin hajamielisesti passiani. Passissani oleva, varsin epäonnistunut viisumikuva kiinnitti huomioni ja tulin vilkaisseeksi viisumin umpeutumispäivämäärää. No hupsista, viisumihan umpeutuu Suomessa oloni aikana! Parempi siis järjestää matkan varrelle viisumihaastattelu ja leima passiin, jotta pääsen kesän jälkeen takaisin kotiin.

Viisumiasioiden hoitaminen Suomen Yhdysvaltain konsulaatissa oli auttamattomasti poissa laskuista, sillä prosessi on syystä tai toisesta Suomessa auttamattoman hidas. Pelkkä haastatteluaika menee helposti kuukaudenkin päähän varauksesta ja tämän jälkeen passia saa odotella takaisin parisen viikkoa, pahimmassa tapauksessa vieläkin kauemminkin. Suuntasimme siis jo toistamiseen viisumimatkalle Tallinnaan, jonne haastatteluajan saa yleensä seuraavalle arkipäivälle ja passin voi noutaa konsulaatista heti seuraavana päivänä. Näppärää!

Mainitsemisen arvoista on sekin, että toisin kuin edellisellä viisumimatkalla Kanadaan, sujui haastattelu Tallinnassa paljon nopeammin ja rennommin. Konsulaatissa oli lisäksemme vain kourallinen ihmisiä, jonottaa ei tarvinnut, ihmiset hymyilivät ja osa virkailijoista puhui jopa suomea. Itse haastattelu kesti vain muutaman minuutin eikä meitä lähtökohtaisesti epäilty minkäänlaisesta kepulipelistä. Kun sitten tänään kävimme hakemassa passimme takaisin, vilkuttivat turvamies ja naisvirkailija minulle vielä iloisesti ikkunan takaa – ja se, jos jokin, on ennenkuulumatonta. Suosittelen siis lämpimästi kaikille jenkkiviisumia puuhaaville viisumimatkaa Tallinnaan!

Virallisen matkaohjelman lisäksi meillä on ollut myös rutkasti vapaa-aikaa ja täytyy sanoa, ettei juuri ole harmittanut viettää ensimmäisiä lomapäiviä juuri Tallinnan kaltaisessa kesäkaupungissa. Kovin on kauas tultu niistä ajoista, kun 90-luvun teini otti taksin suoraan satamasta Mustamäen torille, osti repun täyteen piraattilevyjä ja palasi nopeasti takaisin turvalliseen terminaaliin odottamaan laivan lähtöä. On ollut ilo huomata, kuinka suuren muutoksen kaupunki on viime vuosien aikana kokenut. Kadut ovat pikkuhiljaa alkaneet siistiytyä syrjempääkin, olo on turvallisempi, örveltäviä suomituristeja näkyy katukuvassa yhä vähemmän ja kaupungissa käy risteilyalusten mukanaan tuomien turistien vilinä muuallakin kuin Super Alkon edustalla.

Jo useamman viikon Suomen hintatasoa hämmästeltyäni tuntuvat Tallinnan hinnat ällistyttävän alhaisilta. Vaikka merkkituotteiden hinnat eivät vielä Amerikan hintojen kanssa kilpailekaan eikä näin ollen tarvetta ostoksien tekoon ole syntynyt, on tavara silti reilusti halvempaa kuin jorpakon takana. Jos siis asuisin edelleen Suomessa, kävisin varmasti säännöllisesti Tallinnassa täydentämässä vaatekaappini sisältöä, sen verran vaivaton on matka meren taa paremmille apajille.

Suurimpana yllätyksenä on kuitenkin tullut ravintoloiden alhainen hintataso, joka turistirysien ulkopuolella vastaa ravintolahintoja Kaliforniassa. Voisinkin luonnehtia, että nämä muutamat Tallinnassa vietetyt päivät ovat edustaneet enemmän ruokailu- kuin shoppailulomaa. Itse asiassa olen Tallinnan ravintola-annista niin vaikuttunut, että aion omistaa viime päivien ravintolahelmille ihan oman postauksensa. Sen verran voin kuitenkin paljastaa jo nyt, että meikäläisen kategoriassa Tallinna kolkuttelee kovastikin parhaiden ruokakaupunkien kärkisijoja hinta-laatusuhteeltaan, kunhan vaan tietää minne mennä.

Mitenkäs te muut, joko shoppailu- ja ruokamatkat Tallinnaan kuuluvat teidän perinteisiin?