Joogamaikan tultua taloon, on meikätyttökin toisinaan nähty lähipuistossa takamus pystyssä. Siellä maton päällä tuskanhikeä valuessani olen tajunnut, että joogaan liittyy yksi ihmiskunnan historian suurimmistaliikuntahuijauksista. Kun siellä takarivissä saat viimein pungettua itsesi siihen luonnottomaan ihmissolmuun, lausuu opettaja maagiset sanat ”…ja sitten rentoudu ja hengitä ihan rauhassa”.

Mä tässä aloittelen tämmöistä leppoisaa joogatuntia…

Rentoudu? Hengitä rauhassa? No ihan varmasti, kun tuntuu, että reisilihas katkeaa venytyksestä, pikkuvarpaasta vetää suonta, selkäranka on muuttunut rautakangeksi ja kroppa tärisee kauttaaltaan hien poltellessa silmämunia. Ooh, voin jo melkein koskettaa korkeampaa henkisyyttä, jota myös kuolemanporteiksi kutsutaan. Hetkeä myöhemmin Äiti Maa korjaa talteen äärimmäisestä ponnistuksesta kanveesiin pudonneen ihmislapsen.

Siis miten niin pitää vielä nojata lisää eteen? Miten muka? Ja mihin eteen? Missä on taakse?

Älkääkä nyt pudotko tuoleiltanne, kun kerron teille totuuksia. Jos takana on alle kymmenen joogaharjoitusta, mutta sitäkin enemmän salitreeniä, on jooga oikeasti raskasta, haastavaa ja se sattuu. Kyseessä ei todellakaan ole mikään leppoisa krapulapäivän rentoutusharjoitus, venytellään vähän ja mumistaan hiljaa. Se on kuulkaa jooga amatöörille totista hommaa.

Eilinen selkätreeni tuntuu tänään kuningasidealta.

Todellisuudessa Hatha-/Vinyasa-puistojoogasessiomme ovat kyllä olleet parhautta ja minulla on ollut maailman paras ja varmasti kärsivällisin jooganopettaja. Vaikka kovan salitreeniputken runnomalle kropalleni jooga onkin ollut varsin haastavaa ja kivuliasta, on se tehnyt ihan älyttömän hyvää. Luulen, että sisäinen rautakankeni on jo nyt antanut millin pari periksi ja veri alkanut virrata muuallekin kuin pullisteleviin ohimosuoniin.

Siispä suurkiitos Tealle, joka toi joogan minun luokseni, kun en itse saanut aikaiseksi mennä joogan luokse.

Eihän tässä asennossa voi kuin naurattaa.

Ja ai niin, tuohon lajiin muuten liittyy kyllä toinenkin mielikuvahuijaus. Vakavamielisestä ja hartaasta maineestaan huolimatta, oli ainakin meidän joogatunneilla älyttömän hauskaa. Toisinaan nauratti ihan hervottomasti, kun tajusi oman kömpelyytensä ja kehonsa hallitsemattomuuden, jota ei voikaan voimalla paikata. Hitsinpimpulat, se voi kuulkaa epäonnistuminen ja kankeuskin olla hauskaa.