Muistutus Blogilistan lopettamisesta (+puutarhaunelmia kalifornialaisittain)

Ihan kohtuullisen suuri määrä Onnenpäivän lukijoita käyttää edelleen Blogilistaa, kertoo statistiikka. Homma on nyt kuitenkin niin, että Blogilista lopettaa toimintansa 1.6., eli muutaman päivän kuluttua. Siksi muistutankin, että otatte Onnenpäivän seurantaan jotain vaihtoehtoista palvelua käyttäen. Itselleni palvelu nimeltä Blogipolku on aivan uusi tuttavuus, mutta sen käytettävyyttä olen nähnyt jo siellä täällä kehuttavan. Lisäksi Onnenpäivä löytyy vanhasta kunnon Bloglovinista (valitettavasti ihan kolmena eri versiona vanhojen osoitteiden vuoksi, tarkistathan, että seuraat oikeaa!) sekä tietysti Facebookista, jonne päivittyy myös satunnaista kuvamateriaalia Instagramin kautta.

Koska tässä nyt ei tämän syvällisempää asiaa tällä kertaa ole, esiteltäkööt vaikkapa takapihani uudet tulokkaat:

Mandariinipuu

Tomaatti

Jalapeno

Limepuu

Greippipuu

Sekä banaanipuu

Satoa odotellessa, sikäli mikäli säilyvät hengissä keskelle kämmentä sijoittuvan viherpeukaloni maagisesta kosketuksesta.

Mitä kautta sinä muuten seuraat Onnenpäivää? Hyvät vinkit jakoon!

10 kommenttia artikkeliin ”Muistutus Blogilistan lopettamisesta (+puutarhaunelmia kalifornialaisittain)

  1. Oon laittanu mun kaikki seuratut blogit ihan vaan suosikkeihin kännykkään. En o oikein viel hiffannu tollasia ”oikopolkuja”…

    Tykkää

  2. Blogilistan kautta oon lukenut sunkin blogia, mut piti päivittää bloglovinin suosikkeihin nykyiset seuraamani blogit. En kyllä oikeen tykkää bloglovinista, joten taidankin tutustua tuohon blogipolkuun josko siitä olis blogilistan korvaajaksi. Kiitti vinkistä!

    Tykkää

  3. Itse yritin opetella bloglovinin käyttäjäksi heti kun blogilista ilmoitti lopettavansa, mutta ei se kyllä yhtä helposti suju, mutta toimii. Toivottavasti toi blogipolku kasvaa ja saa huomiota niin voisi käyttää kotimaista versiota. 🙂

    Tykkää

  4. Luin päivityksesi ennen aina Facebookin ”vihjeiden” perusteella, mutta nyt kun laitoin oman Facebook-profiilin jäihin, käyn ihan vanhanaikaisesti täällä kurkkimassa, että onko tullut uutta luettavaa. 🙂

    Tykkää

  5. Blogue.fi on kans tosi hyvä. Vaikka välillä lipsahtaaki pikainen blogien vilkasu muutaman tunnin maratooniks :’D

    Tykkää

  6. Pitää katsoa tulevaisuudessa mikä on paras vaihtoehto, jos haluan seurata blogeja. Blogilista oli hyvä, ja sitä kautta oli helppo löytää blogit, jos halusi enemmän niitä lukea. Säännöllisemmin käyn lukemassa n. kymmentä blogia, ja niiden osoitteet minulla on muistissa. Joten ei suurta ongelmaa.

    Tykkää

  7. Paluuviite: Lopun alkuja | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.